tiistai 28. heinäkuuta 2015

PELÄTTY YÖ



Luulin yllättäväni Erkki Haukiojan heittämällä hänelle isäni lempikompan :
miksi sanotaan 60-vuotiasta miestä, joka herää aamulla täysin terveenä?
Mitään paikkaa ei kolota, vatsa toimii ja olo tuntuu autuaalta. -
Kuolleeksi, paukautti professori. - Paremmin tuo koskee kyllä 70-vuotiasta,
hän sitten jatkoi ja ojensi pienen konjakkipullon kera vaimonsa valmistamien
töppösten 60-vuotiaaseen kätöseeni.

Minullahan ei ole kokemusta seitsemällä alkavan vuosikymmenen vaivoista.
Pelko, etten koskaan saavuta noin korkeaa ikää, on alati ajankohtainen.
Tunne painaa rinta-alaa erityisesti viime yön kaltaisina öinä, kun uni
pakenee etsijäänsä ja ajatus lähtee nilkuttamaan kapeaa rataa huolenharmain
varuksin. Sielu soittaa synkkää säveltä. Selviänkö edes kohta koittavan
päivän tehtävistä?

MITÄ KIVAMPIA AIKOJA ON TIEDOSSA, SITÄ SYVEMMÄLTÄ PELKO KOURII pelkäävää.
Niin pirullista se on, ettei jaksa etukäteen iloita mukavista asioista,
koska pelkää unettomuuden takia jäävänsä niitä ilman. Joutuukin museon
ystävien retken ja sanaseppojen kesäpäivien sijasta sairaalaan. Ehkä
verisuoni katkeaa päästä. Alkaa matka tuon ilmaisiin.

Tuollaisilta radoilta on viisasta hypätä pois niin pian kuin mahdollista.
Hyppäämme, kuka mihinkin; minä mielivirteeni 465. "Lahjoita Herra
perheisiimme, nyt pelkojemme keskelle, armo ja rauha sydämiimme, pois pyyhi
syntivelkamme." Kultaisen rovastin, jo iäisyyden portista astuneen Jaakko
Haavion sanat ovat minunkin pyyntöni. Rauhattomat sormet liittyvät toistensa
lomaan, levoton saa levon. Ei uni unetonta välttämättä vieläkään tapaa,
mutta on turvallisempi kärsiä. Jospa ne päivän tehtävätkin siitä. Kyllä
varmaan.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

torstai 23. heinäkuuta 2015

PIRJON SYNTYMÄPÄIVÄ YM.


Melkein kaikista muista vaimoista poiketen Pirjoni näyttää yhä
19-vuotiaalta, nimittäin minulle. Ehdin juuri ja juuri näköni rippeillä
nähdä Vihisen tytön, kun ensimmäistä vuotta teologiaa yhdessä opiskelimme.
Nätiltä näytti. Kuva ei kokonaan sokeuduttuani ole miksikään muuttunut.

Tänään Pirjo täyttää - voi kai sen sanoa, kun yleisessä tiedossa on - 60
vuotta. Eilen tuli täyteen 37 vuotta kihlajaisistamme ja naimisissa olemme
olleet lähes yhtä kauan. Yhteisiä harrastuksia on paljon: linturetkeily,
sanaseppoilu, matkailu ja hyvä ruoka. Olemme kumpikin kala- ja varsinkin
äyriäisruokien ystäviä. Kaikki mikä vedestä nousee, maistuu kyllä. Viihdymme
todella hyvin toistemme seurassa, vaikkei rakkaus enää sellaista
lemmenliekkien leimahtelua ole kuin alussa. Niin lie laita jokaisen parin,
joka
vuosia samojen seinien sisällä elänyt on. Lempi vaihtuu toveruuteen, arjen
yhteistyöhön, toisen huonojen ominaisuuksien sietämiseen. Pirjo on meillä
ollut se parempi osapuoli näissä lajeissa.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

maanantai 20. heinäkuuta 2015

KREIKKA RAUKKA



Jäätelöbaarin pöydässä huomasimme Ramin ja Hannan kanssa olevamme samaa
mieltä Kreikasta. Sympatiamme ovat vahvasti Alexis Tsiprasin ja siten myös
maan vähäosaisten puolella. EU:n sanelema hevoskuuri kuristaa kovimmin
eläkeläisiä, opiskelijoita, työttömiä ja muita pienituloisia. Tsipras ei
säästellyt voimiaan puolustaessaan maansa kohtuullisen pohjoismaiselta
vaikuttavaa sosiaaliturvaa, johon tosin oli päästy isolla lainarahalla.
Köyhällä valtiolla ei sellaiseen olisi ollut varaa, ei ainakaan EU:n ja
kansainvälisen valuuttarahaston, IMF:n mielestä.

Karvaita ovat nyt lääkkeet. Tsiprasin täytyi nöyrtyä Euroopan pankkiirien
puristuksessa. Saimme klassisen esimerkin epätasaisesta kamppailusta
demokratian ja rahavallan välillä. Nykymaailmassa on pienen paha
pullistella. Polvilleen paremman elämän puolustaja painetaan porukalla. Eikä
se poppoo ole vähälukuinen. Kaikki valtiot kas ovat riippuvaisia
lainoittajista. Elleivät poliitikot laula näiden lauluja, joutuvat he
maistamaan samaa droppia kuin kreikkalaiset nyt. Luottoluokasta kannattaa
olla huolissaan, sillä ne, joiden takana rahat ovat, myös niiden käytöstä
päättävät. Kansainvälinen kapitalismi kävelee kevyesti valtioiden yli.
Kreikan tapauksessa tämä merkitsee jopa uhkaa maan itsenäisyydelle, kuten
talousviisas Sixten Korkman oivallisesti kiteytti.

Ei liene realismia unelmoida maailmasta, jossa pohjoismainen
hyvinvointimalli toteutuisi laajamittaisesti. Pohjolastakin sitä pelottavaa
vauhtia puretaan. Suomessa hallitusohjelma pitää huolen siitä, että joudumme
pian luovuttamaan paikkamme maailman onnellisimpana maana. Meidän
valtionvelkammehan on vain eurooppalaista keskitasoa, mutta hallituksen
mielestä meillä ei ole varaa nykytasoiseen vanhustenhuoltoon,
perhepolitiikkaan eikä vammaisten oikeuksiin. Sosiaalinen verkko repeilee
monesta kohdasta. Onko sitten ihme, jos Suomi riistäjäpuolue kokoomuksen
keulamiehen, Alexander Stubbin johdolla kuului kovanaamaisimpiin Kreikan
kyykyttäjiin.

Demokratia ja länsimainen sivistys alkoi helleenien Kreikasta. Antiikin
demokratiaa ei toki voi rinnastaa järjestelmään, jota nykyään ymmärrämme
kansanvallalla. Äänioikeus oli vain vapailla miehillä. Nämä torilla kantansa
huutamalla ilmaisseet uroot muodostivat hyvin pienen osan kansasta. Systeemi
oli tuon ajan oloissa kuitenkin radikaalisti demokraattisempi kuin muualla.
Tsipras viittasikin taiston tiimellyksessä useaan kertaan maansa
kunniakkaaseen historiaan. Valitettavasti historia ei sitten saanut toistaa
itseään, ei edes muodoltaan muuntuneena. Oikeudenmukainen tulonjako ja
sosiaalinen turvallisuus jäivät toteutumatta. Kreikasta ei kyykytettynä ole
esimerkiksi toisille maille. Jospa siellä sentään onnistuttiin kylvämään
muutoksen siemen. Kapina kapitalismin ylivaltaa vastaan ehkä odottaa
aikaansa, mutta tahdon uskoa siemenen kypsyvän kerran. Loputtomiin eivät
rahavaltiaiden uhrit osaansa alistu.

Mikis Theodorakis ja Yannis Parios: O kaimos = Tuska



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

lauantai 18. heinäkuuta 2015

KIRJOJA, KIRJOJA, KIRJOJA

KIRJOJA, KIRJOJA, KIRJOJA

BBC kuuluu listanneen sata teosta, jotka ihmisen pitäisi lukea ennen
kuolemaa. Suomessa Keskisuomalainen-lehti noudatti esimerkkiä laatimalla
oman luettelonsa. Minulta lipsahti hieman toisellekin sadalle, kun en
hennonnut jättää mitään näistä pois. Jotain varmasti unohtuikin, mutta
tulkoot ne esiin jonkin toisen listauksen merkeissä.
Numeroinnissa ei ole kysymys paremmuusjärjestyksestä.


Hannes suosittelee:

1. Bryson, Bill: Lyhyt historia lähes kaikesta (tietokirja)

2. Ylikangas, Heikki: Tie Tamnpereelle (tietokirja)

3. Ylikangas, Heikki: Nuijasota (tietokirja)

4. Aho, Juhani: Juha

5. Aho, Juhani: Papin rouva

6. Aho, Juhani: Kevät ja takatalvi

7. Aapeli (Simo Puupponen): Pikku Pietrarin piha (lastenkirja)

8. Turunen, Heikki: Hupeli

9. Lassila, Maiju (Algot Untola): Tulitikkuja lainaamassa

10. Huovinen Veikko: Siintävät vuoret (Kaunis)

11. Huovinen, Veikko: Hamsteri (Hauska)

12. Ulrici, Rolf: Elefantti posliinikaupassa (ratki riemukas)

13. Jokinen, Seppo: Koskinen ja taikashow

14. Jokinen, Seppo: Hukan enkelit

15. Jokinen, Seppo: Hiirileikki

16. Joensuu, Matti Yrjänä: Harjunpää ja rakkauden lait

17. Mäki, Reijo: Jäätynyt enkeli

18. Sariola, Mauri: Sumusta nousee risti

19. Tuure, Leila: Aleksin sodat

20. Tuure, Leila: Puolan prinsessa

21. Jääskeläinen, Lempi: Hovin vallat

22. Utrio, Kaari: Vehkalahden neidot

23. Utrio, Kaari: Vendela

24. Hietamies, Heikki: Sotapoika

25. Hietamies, Laila: Valamon yksinäinen

26. Arhippa, Pirkko: Puulinnun kuolema

27. Swan: Anni: Tottisalmen perillinen (Tyttökirja)28. Sandberg, Timo: Pahan
morsian

28. Bargum, Johan: Kesäpoika

29. Räikkönen, Erkki: Punainen Harju

30. Rislakki Seppo: Kauhun aika (Tietokirja valkoisesta terrorista Jämsässä)

31. Virtanen, Jukka: Joulupukkikapina (Hauska)

32. Waltari, Mika: Johannes Angelos

33. Waltari, Mika: Ihmiskunnan viholliset

34. Sillanpää, Frans Emil: Elämä ja aurinko

35. Sillanpää, Frans Emil: Hurskas kurjuus

36. Kivi, Aleksis: Seitsemän veljestä

37. Linnankoski, Johannes (Vihtori Peltonen): Laulu tulipunaisesta kukasta

38. Linna, Väinö: Tuntematon sotilas

39. Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla.

40. Salminen, Johannes ja Kaplinski, Jaan: Vieläkö Tartossa laulaa
satakieli?

41. Saarikoski, Pentti: Euroopan reuna

42. Päätalo, Kalle: Ihmisiä telineillä

43. Issakainen, Sakari: Valaskalan unta

44. Salminen, Sally: Katriina

45. Lundberg, Ulla Lena: Linnun siivin Siperiaan (Tieto- ja matkakirja)

46. Toijala, Anneli: Kaikki elämäni päivät

47. Nortamo, Hjalmar: Raumlaissi jaarituksi.
48. Leino, Eino: Elämäni kuvakirja

49. Riikkilä, Väinö: Repa puskee sisulla (Nuortenkirja)

50. Koivisto, Sesse: trilogia, jossa "Kärkössä rastaanmuna", "Palokärjen
villi huuto" ja "viivy vielä leppälintu."


Ulkomaat:

51. Conroy, Pat: Vuorovetten prinssi

52. Wolfe Tom: Turhuuksien rovio

53. Adams, Richard: Ruohometsän kansaa

54. Andersen, Hans Cyhristian: Sadut

55. Tuhannen ja yhden yön sadut

56. Tolstoi, Leo: Sota ja rauha

57. Tolstoi, Leo: Anna Karenina

58. Gogol, Nikolai: Kuolleet sielut

58. Rasputin, Valentin: Ranskantunteja ja muita novelleja

59. Aitmatov, Zingis: Mestauslava

60. Stancu, Zaharia: Älä unohda Darie

61. Gorki, Maxim: Äiti

62. Gorki, Maxim: mustalaisleiri muuttaa taivaaseen (näytelmnä)

63. Stancu, Zaharia: Niin kauan kuin leiritulet palavat

64. Nemeth, Laszlo: Kivi putoaa

65. Molnar, Ferenc: Koulupoikia (Nuortenkirja)

66. Barber, Noel: Tanamera - punainen maa

67. Kemal, Jashar: Ohdakkeet palavat

68. Mahfouz, Nagib: Kairo-trilogia

69. Katzanzakis: Nikos: Vapaus tai kuolema?

70. Calvino, Italo: Jos talviyönä matkamies

71. Bruckner, Karl: Napolin veijareita (Poikakirja)

72. Hugo, Victor: Notre Damen kellonsoittaja

73. Hugo, Victor: Kurjat

74. Zola, Emil: Naisten aarreaitta

75. Daudet, Alphonse: Kirjeitä myllyltäni (novellikokoelma)

76. Cela, Camilo Jose: Mehiläispesä

77. Del Castillo, Michel: Järjestyksen yö (Jännitysromaani)

78. Tournier, Michel: perjantai eli Tyynen meren kiirastuli

79. Mann, Thomas: Buddenbrookit

80. Mann, Heinrich: Sininen enkeli

81. Mann, Klaus: Mefisto

82. Böll, Heinrich: Suojaverkko

83. Böll, Heinrich: Tohtori Murken kootut tauot ja muita novelleja

84. Grass, Günter: Kellosammakot

85. Sturm, Theodor: Kimoratsastaja

86. Neruda, Pablo: Andien mainingit (runoteos)

87. Theroux, Paul: Paikallisjunalla Patagoniaan (Matkakirja)

88. Cleve, Bertil: Punaisen joen intiaanit (Poikakirja)

89. Beecher-Stove, Harriet: Setä Tuomon tupa

90. Frank, Anne: Nuoren tytön päiväkirja

91. Amado, Jorge: Gabriela, kanelia ja neilikkaa

92. Steinbeck, John: Edenistä itään

93. Steinbeck, John: Vihan hedelmät

94. Steinbeck, John: Hiiriä ja ihmisiä

95. Steinbeck, John: Oikutteleva bussi

96. Laxness, Halldor Kilian: Islannin kello

97. Giertz, Bo: Kalliopohja

98. Hambraeus, Lars: Uddarbon pappi

99. Knutsson, Gösta: Pekka töpöhännän seikkailut

100. Lo-Johansson: Ivar: Herrat ja rahvas (Novellikokoelma)

101. Szienkiewitxz, Henriyk: Quo vadis?

102. Marklund, Liza: Uutispommi

103. Hargla, Indrek: Pyövelin tytär

104. Kross, Jaan: Syvyydestä

105. Kross, Jaan: Vikmanin pojat.

106. Tammsaare, Anton Hansen: Hornanperän uusi paholainen

108. Smith: Wilbur: Kivihaukat

109. Paton, Alan: Liian myöhään vesipääsky

110. Carson, Rachel: Äänetön kevät (tietokirja)

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

maanantai 13. heinäkuuta 2015

KIRJOJA KIVIREELLÄ



Luovuin sitten aikeesta huipentaa syntymäpäiväjuhlat kirjarovioon. Ideana
oli polttaa lähes kaikki myymättä jääneet H. Tiiran väsäämät kirjat Yyterin
yössä 29. kesäkuuta. Ei kovin hyvä idea, sanoi kirjoittajayhdistys
Manuscript 63:n ydinjoukko. Ääniin sekoittui sen verran pettymystä ja
harmia, että hylkäsin sen aikomani protestin.

Huomenna tiistaina 14. heinäkuuta samainen väki kauppaa jäsentensä teoksia
Hallituskatu kympissä, Porissa. Meillä on nyt jopa ulkopöytiä. Myynti on
tosin edellisinä kesinä ollut hitaan puoleista. Yritämme silti. Minä kas en
ole ollenkaan ainoa, jonka tekeleet täyttävät sekä omat että kirjakauppojen
nurkat heikon menekin monumentteina. Mitään vikaa ei heidän kirjoissaan ole,
parempia opuksia "manujen" kirjat ovat kuin jotkin isojen kustantamojen
bestsellerit ikään. Ihmiset vain eivät osta kirjaa nykyisin. Muutaman
nimikuulun opuksia ostavat, meidän "maakuntasarjan" pelaajien eivät. Siinä
syy Tiiratorpan ulkoeteisen laatikkoröykkiöön. Raskaita kirjalootia pois
ikkunaa peittämästä raahatessa sitä miettii, miksi kirjoitin?

No minun tapauksessanihan asia on vähän kuin Pentti Saarikoskella. Yhtä
juoppo en ole, enpä läheskään niin hyvä kirjailijakaan, mutta tämä on samaa:
"ei tunnu hyvältä mennä nukkumaan sellaisen päivän iltana, jona ei ole
kirjoittanut mitään, sillä silloin ei ole ollut mitään päivää." Jonkin
asteen pakkomielle kai tämä on niin hänelle kuin minulle. Sanojen sepitys
rytmittää arkea. Se on melkoinen viipale elämäni sisältöä.

Monien kirjailijoiden toimeentulo riippuu teosten myynnistä. Omani ei riipu,
mutta nuo röykkiöt kolhivat itsetuntoa. Enkö olekaan niin lahjakas kynämies
kuin luulen? Puuttuuko minulta väylä lukijoiden sieluun ja sydämiin? Eikö
tapani popularisoida tietoa maistu kellekään?

Kun synkkää kyselee, tulee helposti pumpanneeksi pään täyteen epätoivoa.
Mieli kapenee ahtaaksi kujaksi hulluuteen. Ainoa tie ulos itserakennetusta
vankilasta kulkee lukijapalautteen kautta. Myönnänkin saavani lähes
päivittäin ihania kiitoksia kansien väliin kantamastani. Merikarvialla
hyväntuoksuinen nainen kapsahti kaulaan, nyyhki lukeneensa kahta lukuun
ottamatta kaikki kirjani. Pitää leikekokoelmaa meikäläisestä kirjoitetuista
lehtiartikkeleista. Sellaisen edessä sitä jo pessimistikin hämmentyy. Juuri
silloin oli yhdentekevää, ostettiin kirjoja tai ei. Eteisen laatikkopinot
lakkasivat hetkeksi näyttämästä konkurssipesältä.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi