Tässä esimauksi näinä päivinä ilmestyvästä kirjastani: Satakieli - lehdon ja
lemmen laulaja, Aaro Hellaakosken Satakieli-sarjaa analysoiva alaluku.
Kirjaa saa kysyä jo nyt kirjakaupoista, tilata verkkokaupastani tai vaikka
sähköpostilla. Kustantaja markkinoi, mutta otin itsellenikin pienen erän
myytäväksi. Hinta minulta ostaen 20 €
9.10 Hellaakosken lyyralla
Renessanssi-ihmiseksi saa sanoa monipuolisesti sivistynyttä,
taiteen ja tieteen useat ulottuvuudet hallitsevaa henkilöä.
Kaikki kiinnostaa, kaikesta hän kuorii esiin oleellisen. Jos
joku suomalainen, niin Aaro Hellaakoski oli sellainen. Hänet
tunnetaan parhaiten runoilijana, mutta mies kuului myös
eturivin maantieteilijöihimme eikä esimerkiksi taidemaalaus
tai Italian kulttuuri olleet hänelle vieraita.
Hellaakosken luonnontieteellinen asiantuntemus pääsee
täysiin oikeuksiinsa Satakieli-sarjassa. Kyse on pitkästä
eeppisestä runoelmasta, jossa eläydytään tunnelmiin yön
yli, illasta aamuun. Runoelman poljento jäljittelee satakielen
laulua. Säkeet vievät meidät hyvin lähelle aitoa ilmapiiriä
ja maisemaa. Maantieteilijä piirtää kynällä maiseman, jota
katsellessa ja kuunnellessa hän uppoutuu, unohtuu unelmoimaan,
aistii satakielen laulun syvimmän olemuksen.
Lopulta maisema on mielen tila.
Satakieli-sarjan laulullisia osarunoja on sävelletty ja
levytetty. Maija Hapuoja lauloi niitä Heikki Sarmannon
sävelin vuonna 1976. Lyra all stars ja Johanna Iivanainen
levyttivät koko sarjan kolmekymmentä vuotta myöhemmin.
Sarjan osat ovat seuraavat:
1. ILTA
2. MUURAHAISTEN LAULU
3. SATAKIELI HERÄÄ
4. SURVIAISTEN TANSSI
5. SATAKIELEN AHDISTUS
6. MENNINKÄISET
7. SATAKIELI LAULAA
8. SARASTUS
9. SATAKIELI LOPETTELEE
10. AAMU
11. HAUEN LAULU
12. VIATONTEN VALSSI
13. VIERETYKSIN
Kaikissa satakieli kulkee mukana sarjan alusta loppuun.
Ajattelen, että lintu on jo se ensimmäinen kellon kilahdus,
joka kuuluu suvi-illan rauhassa. Päivä on seestynyt ehtooseen,
pääskyset menneet pesiinsä ja lapset leikin lopettaneet.
Vallitsee raukea, päivän töistä ja askareista väsynyt rauha.
Vain luonto on läsnä: hyttysten tanssi ja sammakon loikka
ruovikon reunassa tuovat eloa maiseman liikkumattomuuteen.
Lumme sulkee suuret kukkansa nuppuihin, mutta
tienoo on avoin ihmisen astua esiin.
Hellaakosken ihminen oli niin Satakieli-sarjassa kuin
muuallakin hänen alter egonsa, eräässä mielessä runoilija itse.
Satakieli-sarjan ensimmäisessä säkeistössä ihminen
tuntee olonsa lopen uupuneeksi. Työn hiki ja tuska – hien
voi pyyhkiä pois, mutta tuskaa ei. On aika istahtaa. Rauhoi
tuttuaan mies toteaa työn olleen sentään vaivan arvoinen.
Jää jäljelle kiitos.
Runo on kirjoitettu hyväilevällä, hellällä ja rakastavalla
kädellä. Sanat on lainattu Luonnon suuresta kirjasta: luonnon
keskeltä astuu esiin ihminen, joka ihmettelee. Hän puntaroi
kokemuksiaan. Hiljaisuuden tultua mies saa inspiraatio, syntyy
runo, syntyy laulu, joka ei kaipaa yleisöä, sillä se on yksinäistä
puhetta kaikesta koetusta, se on elämän yhteenveto.
Toisessa säkeistössä muurahaiset tanssivat tulisen
työsamban, mutta kolmannessa satakieli herää. Harmaapukuinen
loihtii kuuluville konsertin, jonkalaiseen kohtuullisen
kaavamaisesti laulava Luscinia luscinia ei oikeasti pysty.
Hellaakoskikin, vaikka luonnontieteilijä oli, tulkitsee sen
laulun jonkinlaiseksi irrotteluksi. Niin kuin nyt lintu, vapaana
päivän huolista, saisi riehua ja hullutella. Lyyrikko huudahtaa:
Nyt huolien tomusta laulaja irrottuu. Tämä on sitä paljon
mainostettua runoilijan vapautta. Satakielen itsetutkistelu,
pöyhkeily, kuolemanpelko ja tunnetilat kertovat tietenkin
suuria asioita ihmisistä.
Neljännessä säkeistössä palataan hyönteisten pariin
katselemalla surviaisten tanssia. Siinä pulppuaa elämän ilo,
vaikka surviaisen aikuisvaihe elää vain päivän. Sen se viettää
tanssien, joskin pääskyn ja västäräkin, miksei satakielenkin
uhkaamana.
Viidennen säkeistön nimi on Satakielen ahdistus. Karuksi
realistiksi luonnehdittu Hellaakoski astuu vihdoin alueelle,
jonka hän hallitsee parhaiten: katoavaisuuden ja turhuuden
analyysiin. Mitä olisi satakieli ilman lauluaan? Tuota runoa
ei olisi kannattanut kirjoittaa, ei liioin edessäsi olevaa kirjaa,
jos lintu katoaisi tuntemattomana ja tunnistamattomana
yön varjoihin.
Tärkeydestään tietoisia ovat sitä vastoin yön menninkäiset,
joita Hellaakoski kohtelee kuudennessa säkeistössä aivan
eri tavoin kuin Reino Helismaa iskelmälaulelmassa â€Päivänsäde
ja menninkäinenâ€. Sokeita eivät runoniekan maahiset
ole, toisenlaisia kuitenkin.
Säkeistön päättää lohdullinen oivallus: â€Missä on raskain
mieli, siellä laulaa satakieli.†Ja seitsemännessä se sitten
laulaa. Ei liene liikaa kuviteltu, jos ajattelee Hellaakosken
sijoittaneen laulun ytimen runoelmansa keskimmäiseksi.
Muunnettuna ajaksi tämä tarkoittaisi pikkutunteja, noin
kahta kolmea aamuyöstä. Ne eivät ole sudenhetkiä suviyössä,
sillä satakieli laulaa. Kun se pitää tauon, ympäröi yön kulkijan
ystävällinen hiljaisuus. Ihminen hakee rauhaa sydämeen.
Romantiikkaa saamme odottaa aamun sarastukseen asti.
Vaikka satakieli on kaiken aikaa laulanut omaa lempeään,
on runoilija etsinyt muita ulottuvuuksia ja merkityksiä.
Vasta kahden nuoren astuessa esiin lehvästöstä alkaa suviyö
tuoksua eroottisväritteiseltä rakkaudelta. Käy ilmi, että
siitähän lusciniankin lurituksissa on ollut kysymys. Täyttyykö
nuorten unelma? Puhkeaako se täyteen riemuun ja loistoon
niin kuin satakielellä, jonka on aika aamun koitteessa
lopetella. On läpi yön ahkeroineen linnun nukkumaanmenon
aika.
Nyt vuoron saa käki, ja emäntä nousee lypsylle. Todellisuudessa
käki kukkuu keskellä yötäkin, mutta Hellaakosken
aamulintuna se ottaa satakielen paikan, onpa laulajana
sitäkin kuuluisampi. Mutta laululintu on tehnyt tehtävänsä.
Kuin runoilija itse se saa levätä tyytyväisenä, kenties kerätä
voimia ensi yön konsertointiin, kenties vaipua ikiuneen
paikkansa täyttäneenä. Alkaa olla päivän vai pitäisikö sanoa
yön selvää, että satakieli olikin Aaro Hellaakoski.
Hän peilaili sielunsa maisemia laulajan kautta.
Ette pettyne, kun jätän säkeistöt kymmenennestä
kolmanteentoista vaille analyysia. Niin teen, koska satakielestä
sanotaan kaikki tarpeellinen ennen niitä. Sarjan eniten
lausuttu säkeistö on tosin Hauen laulu, jossa â€nous hauki
puuhun laulamaan†ja tanssitaanpa Viatonten valssiakin vielä,
mutta aiheemme kannalta nämä vain täydentävät kesäyön
freskoa. Kokonaisuutena Satakieli-sarja on laajin ja tarkkanäköisin
tutkielma tästä lajista, mikä suomalaisen lyyrikon
kynällä kirjoitettu on.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
