perjantai 25. heinäkuuta 2014

HE HELLEHELVETISSÄ

HE HELLEHELVETISSÄ

Jos´ jokin kliseinen sanonta ottaa aivoon niin tämä: ei valiteta, tulee se
talvikin taas ja pakkaset. Helppo on noin möläyyttää, jos itse on nuori,
hoikka, hyväkuntoinen ja asuu vetten rannalla. 80-vuotiaan sydänpotilaan
korvissa tuon täytyy kuulostaa melkein pilkalta. Kerrostalohuoneistossaan
hän kituu pienenä ilonaiheenaan korkeintaan se, että ilmatieteen laitos on
kääntänyt kelkkansa. Ei enää kilpaa vihollisemme auringon kanssa hymyileviä
meteorologeja telkkarissa. Tilalle ovat tulleet varoitukset tukalasta
helteestä.

Ettäkö tiukkapipo? Sanokaa vain tiukkapipoksi, mutta sympatiani ovat
vahvasti niiden puolella, jotka jatkuva helle ajaa jopa sairaalahoitoon.
Eipä ennenaikaisilta kuolemiltakaan olla vältytty.

Nyt tulee sitten puolentoista viikon tauko Tiiratorpan blogi- ja
aluekirjoituksiin. Tietokone kas ei pääse mukaani maata kiertävälle radalle,
vaikka se on kannettava. Palataan astialle elokuun kuutamoilla, ellei
läskinen kroppani ole siihen mennessä sulanut jäätelökermaksi.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

tiistai 22. heinäkuuta 2014

MÄ PIDÄN HITAISTA LAISKOISTA PÄIVISTÄ


Hittolaiselle montapaljon pusuja!! ..voi,tyttö,kuinka olet kaunis.... :-)
00:03:54
Lisätty 2.3.2013
226 näkymää



Porissa eletään jatsien ja Suomi areenan jälkeistä elämää. Ennen tätä
trooppisen helteen ja kuumien, kosteiden iltojen vuotta niin ei ole tehty.
Mites elät, kun elämää ei ole ollut. On ollut tyhjä, harmaa, kaikkensa
antaneena väsynyt kaupunki, sen autiot kadut, hiljaiset torit, puistoissa
loputon masennus, ikuinen kuoleman tunne. Kuin aika ennen alkuräjähdystä ja
Jumalan luovaa sanaa, on maa täällä ollut jokin, joka on kyllästynyt
odottamaan elämän syntyä.

Kokonaan toisin on nyt. Porissa tapahtuu ympäri vuoden. Kuuulumme kulttuuri-
urheilu- ja viihdetarjonnan aateliin. Täällä tapahtuu talvellakin, mutta
jatsienjälkeiset surupäivät pelastaa Yyteri. Tuhansien ja taas tuhansien
aktiivi- sekä varsinkin passiivilomailijoiden virta soljuu Suomen
suosituimmalle hiekkarannalle, meren, hiekan ja auringon maahan, dyynien
kainaloon kauas arjen raatelevasta oravanpyörästä. - Jyväskylän murheet
jäivät Jyväskylään, hihkaisi nuori mies takanani eilen, kun astelimme
lankonkia pitkin Pohjoismaiden korkeimmalta dyyniltä, Keisarinpankilta meren
viileään syleilyyn.

Itse tunnustan viettäneeni eilen suloisimman suvipäivän vuosiin. Enpä
silloin joulukuun 22:ntena silmä halki Turun yliopistollisessa
keskussairaalassa ilman tupakkaa ja äänikirjoja maatessani luullut enää
tällaista kokea saavani. Eilen alkoi vaimon loma. Rouva makasi röyhkeästi
kerrassaan kymmeneen. Ei herättänyt kännykkä, herätyskello pysyi vaiti.
Minun märkien unieni prinsessana, laiskana ja huoletonna hän venytteleikse
joutilaan luxusrouvan tavoin vuoteessaan. Tuollaiselle naiselle tekee mieli
tuoda kahvitarjotin vuoteen viereen ja hakea aamun lehti.

Kun puoleltapäivin kaupungille päästiin, olivat vuorossa tori ja
torikahvila. Uudet perunat ja graavisiiat kassiin, minulle lohivoileipä kera
limsan ja kahvin, vaimolle jäätelö. Noin tusina tuttua nykäisi hihasta. Mies
kirjakaupan edessä sanoi toiselle: - Osta tuo, se on hyvä. Näytti kuulemma
sormellaan teosta nimeltä Yyteri - dyynien kaunotar.

Kivaan päivään kuuluu kivoja yllätyksiä. Istuessamme torikahvilan pöydän
ääressä joku nainen mainitsi nimeni lähellä. - Hei onks tuo Hannes, kuului
kysyvän. Kaisa Penttilä oli tunnistanut ääneni. Kesälomamatkansa Hannun,
Elmon ja opaskoira Sepin kanssa oli edennyt Porin korkeudelle. Perhe
osoittautui "kannibaaleiksi." Söivät naapuripöydässä porilaisia.

Illansuussa mentiin Yyteriin; ei suurille sannoille bikinien ja
aurinkovoiteiden maisemaan vaan ihmisen kaivaman altaan, Ruutujärven
ruovikkorannalle. Siellä lumpeiden ja ulpukoiden, ahdinparran ja uistinvidan
viidakossa on söpö kellua ja sukellella. Kolmannen kroolivetoni keskeytti
uimapatja. Kolme lasta sen päällä oikein säikähti. - Anteeks hirveesti,
pyyteli isoin tyttö. Minä tartuin pienempää poikaa, noin kolmevuotiasta
varpaaseen ja heilutin kaverin jalkaa. Sitten me kaikki naurettiin. - Yks,
kaks, kolme, istu isän polvelle, äiti sanoi älä istu, isä sanoi, istu
vaan... Hei, osaavatko ne vielä tuonkin. Oman lapsuuteni aikainen loru
huipentuu molskahdukseen. Nostalgista.

Kun järvellä soutelevat nokikanat ja mustakurkku-uikutsekä sen yllä paarmoja
pyydystelevät pääskyset oli hyvästelty, piti uikkarien antaa kuivua. Yyterin
hienonhienossa hiekassa, oikeastaan hiedassa se onnistuu auringon suosiolla
melko nopeasti. Emme ole rantalöhööjien sukua, joten siirryimme tapamme
mukaan melko pian terassille. Kanaroustit lautaselle, mulle lonkero ja
Pirjolle limonadi. Tuntui piiiiiiitkästä aikaa, että nyt ollaan lomalla.

Aikeet poistua viiden kilometrin päähän, Tiiratorppaan äänikirjaa
kuuntelemaan kariutuivat tutun oloiseen ääneen. - Hei, voiks tää olla totta,
Penttilät jälleen. Nyt oli poika Elmo huomannut että se sama paksu setä,
jonka kanssa juteltiin päivällä istuu nyt terassilla muki edessään.
Johdatimme perheen iltapalalle Yyterin meriravintolaan. Tarjosivat toisen
lonkeron ja tosi mukavan seuransa. Yhteisiä tuttujakin löytyi pitkä lista.
Pirjoni yhteydet Kaisan Lappeenrantaan ovat suuret. Minä sain ensi kertaa
eläissäni toimia opaskoiranvahtina. Hihna kädessäni ei kiristynyt, koska
Sepin kuono osoitti koko Penttilöiden ateriatilausten ajan kaihoisasti kohti
keittiötä.

Siinä se. Ei kummempaa. Ei mitään ihmeellistä ja sittenkin: ehkä kivoin
päivä minulle moneen vuoteen. Unen ja valveen rajamailla ryömi korvamadoksi
tämä:


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

LÖYTÄKÄÄ RADIO PUHE

LÖYTÄKÄÄ RADIO PUHE


Käänsin vastaanottimeni Radio puheen kanavalle jalkapallon MM-kisojen takia.
En onnekseni napsauttanut enkä nyt enää napsautakaan
toosaa kiinni heti tuomarin vihellettyä pelin poikki. Yökyöpeli saa
nimittäin seurakseen arkistojen aarteet. Ja ne vasta kiintoisia ovat. Kaiken
Suomen historiallisia ääniä sieltä arkistoista on kaivettu esiin. Mm. viime
yönä kuultiin näyttelijä Aku Korhosen ja jo halvaantuneen ja monella tavalla
sairaan mutta yhä keikkailevan Olavi Virran haastattelut. Lähetykset
kansakunnan merkkitapauksista, entisaikain poliitikkojen väittelyt, Martti
Silvennoisen reportaasit, Pentti Ruohosen rapsodiat, vierailut mitä
kiintoisimmissa kohteissa kaivoskuiluista troolialuksiin - kaiken tuollaisen
saa Radio puheen yökuuntelija kuullakseen.
Aamulla ja päivällä puhutaan nykyisistä. Vaikka toimittajat ovat tuollaisia
kolmekymppisiä, ei kaikki mene pelkäksi hihittelyksi. Asiaa ja arvokkaita
tietojakin saadaan. Esim. käsitykseni thai-hieronnasta muuttui selvästi
monivivahteisemmaksi kuin se oli niin kauan kuin luulin kyse olevan lähinnä
seksipalveluista. Niitähän ei thai-hieronta suinkaan aina sisällä. On paljon
hieronnan muotoja, joista eroottinen elementti puuttuu. Ehkä kokeilen.

Ai että yle ykköstä tai Radio Deitä pastorin pitäisi? No niin kyltyrelli en
ole, että vapaaehtoisesti sinfoniakanavalle vaihtaisin. Hengellinen puoli
hoituu seurakunnan palveluin ja gospel-levyin. Ehkä vähemmän kyltyrelliä
mutta silti kiintoisaa ohjelmaa liukuu sieluni maisemaan Radio Puheesta. Se
on nyt Tiiratorpan pääkanava. Televisio-nimistä nurkkajumalaa ei talosta
löydykään.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

torstai 17. heinäkuuta 2014

MÄKINEN KUIN WILLY BRANDT POLVILLAAN


Minultakin on kysytty, pidänkö jotakuta ihmistä esikuvanani; onko joku, jota
aivan erityisesti ihailen. Mieleen tulee ensimmäisenä tietysti Jeesus. Jos
kuitenkin jätämme Hänet Jumalana pois laskuista ja tyydymme kaltaisiimme
vajavaisiin maan matkaajiin, on vaihtoehtoja yhä useita. Tinkimätön
kansalaisoikeustaistelija Martin Luther King, keskitysleirillä kuollut
Saksan vastarintakirkon pappi Dietrich Bonhoeffer, pohjoismaisen
sosiaaliturvan uranuurtaja Hjalmar Branting, suomalaisista sorretuille ja
syrjäytetyille historian äänen antanut Heikki Ylikangas jne. Heille kaikille
on ominaista rohkeus panna koko elämänsä peliin oikeudenmukaisemman ja
rakkaudellisemman maailman puolesta.

Ehkä vaikuttavin on sentään ollut näkymä Varsovan geton kansannousun
muistomerkin edessä vuonna 1970. Länsi-Saksan liittokansleri Willy Brandt
polvistuneena pyytämään anteeksi Natsi-Saksan rikoksia ihmisyyttä vastaan.
Kuuden miljoonan kanssaeläjän tuhoaminen ei toki ole sovitettavissa millään
anteeksipyynnöllä. Kuitenkin Brandtin ele merkitsi valtavaa askelta rauhan
tiellä. Sama mieshän ensimmäisenä loi keskusteluyhteyden yli kylmän sodan
rintamalinjojen. Arkkiviholliset, Saksa ja Neuvostoliitto alkoivat mahtua
samaan neuvottelupöytään.

Tuo näkymä juutalaiselta muistomerkiltä välähti kuvana nyt jo sokeutuneiden
silmieni eteen, kun maanantaina 14. heinäkuuta 2014 seisoin Suomi areenalla
kuulemassa arkkipiispa Kari Mäkisen avajaispuhetta. Hetkellä, jona ihminen
Kari Mäkinen pyysi kirkon puolesta anteeksi seksuaalisiin vähemmistöihin
kuuluvilta, sain liittää sankarieni riviin ensi kertaa itselleni tutun
miehen. Tekojen mittakaavat suhteuttaen jotain hyvin samanlaista niissä oli:
nöyryys, vakavuus, vilpitön tahto tunnustaa edustamansa yhteisön karmeat
synnit.

Valtavaksi paisuneen mediakeskustelun kärki osoittaa ymmärrettävästi
kannanottoon seksuaalisten vähemmistöjen puolesta. Itse näen arkkipiispan
eleessä enemmän. Toki hän nimesi väärinkohdelluiksi juuri nuo eroottisesti
erilaiset, mutta taustalta löytyy koko kristityn ajattelutapa. On
puolustettava kaikkia heikkoja, vainottuja, sorrettuja, syrjittyjä ja
yhteisöjen ulkopuolelle suljettuja. Sellaisia ovat olleet ja osittain ovat
yhä mm. homot ja lesbot. Eivät kuitenkaan vain he. Kirkon historiasta löytyy
helposti häpeätahroja, jopa julmuutta Luojan luomia ihmisiä kohtaan. Ja
vaikkei arkkipiispa henkilökohtaisesti ole koskaan tällaista kovuutta
hyväksynyt saati siihen osallistunut, otti hän harteilleen vuosisataisten
vääryyksien taakan. Sellainen on mielestäni hyvin lähellä suuruutta.

Aivan vaaratontakaan ei noin rohkea puhe ole. Liikutaan niin herkällä
alueella, että eri mieltä olevien viha saattaa saada sairaitakin muotoja.
Tappouhkauksin on tässä maassa tukittu liian monen totuudensanojan suu.
Eräissä tänään Porin kaduilla kuulemissani purkauksissa häivähti väkivallan
uhka. Aika ajoin itseäkin hirvitti. Kristuksen käsky rakastaa ei ole tästä
maailmasta mutta lopulta vain se maailmamme pelastaa.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

KIRJAÄHKY

KIRJAÄHKY

Tässä kehuttu kirjasto on Näkövammaisten kirjasto Celia. Se lähettää ääni-
ja pistekirjoja paitsi näkövammaisille myös lukurajoitteisille.


Tiiratorpan isäntää on jo pidempään syönyt ilmeinen kirjaähky. Romaanien
luku tahtoo tyssätä muutamaan sivuun, tietokirjojen aihepiirivalinnat
kapenevat. Edes kaikkia dekkareita ei saa luetuksi loppuun, koska
mahdollisen murhaajan henkilöllisyys lakkaa yhtäkkiä kiinnostamasta. Ja minä
sentään olen polvenkorkuisesta poikasesta pitäen ahminut kirjoja.

Mitä tämä siis on? Tippuuko vertaistukea? Kirjastomme toki lähettää
ansiokkaasti niin paljon luettavaa kuin tilaajan sielu sietää.
Tiiratorpankin pakastimen kannella seisoo neljä korkeaa pinoa
daisy-pakkauksia täynnä levyjä. Löytyy tietoa arabien ruokakulttuurista
Kanariansaarten luontoon ja noita vainoista syövän historiaan. Romaaneja en
enää aikoihin ole tilannut. Silti niitäkin lähetetään, varsinkin
historiallisia. Dekkarien osastossa on brittiläisiä ja amerikkalaisiakin,
vaikka nimen omaan olen kieltänyt lähettämästä niitä. Pohjoismaiset ja
saksalaiset tulee sentään luettua.

Sangen monipuolisesti pystyy kirjastomme siis palvelemaan. Vaikka tuotanto
tästä vähenisi, saisi Tiiratorppa yhä tyydytyksen. Valinnan vara tietysti
suppenisi, mutta kaikki lähetetty ei varmaan silloinkaan ylittäisi
luetuksitulon kynnystä.

Näin täällä. Entäs siellä? Huolestunko suotta penseästä tilastani vai onko
tämä jotenkin yleistä kirjafriikkien keskuudessa? Vai onko se vain tämä
helle...?

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

maanantai 7. heinäkuuta 2014

RAUTAKAUTINEN TÄHKÄYÖ


Sirpa Tabet kuuluu kirjoittaneen rautakauteen sijoittuvan dekkarisarjan
nimeltä Tähkäyö. Ennen kuin syöksyn
sutena sen kimppuun, kiitän Harri Tuomista tiedosta. Olen kas samaa mieltä
siitä,
ettei noin ammoisilta ajoilta ole olemassa helposti henkilöiksi puettavaa
lähdeaineistoa.

Emme tiedä edes rautakautisten ihmisten nimiä. Suullinen perinne on
säilyttänyt jotain, arkeologiset löydöt vähän enemmän. Olosuhteet,
tapahtumat ja jopa ympäristöt täytyy päätellä esine- ja hautalöydöistä. Ne
taas eivät kerro esimerkiksi, mitä kieltä vainajat ja esineiden haltijat
puhuivat.

Suomen rautakausi, josta Tähkäyö-sarjassa lienee kysymys, sijoittuu
pronssikauden ja keskiajan väliin. Vuosilukuina ilmaisten aika ulottui noin
vuodesta 500 eKr. 1200-luvun alkuun. Ydin-Euroopassa siirryttiin
rautakaudesta keskiaikaan oleellisesti varhemmin. 400 - 600-luvuilla koetut
kansainvaellukset merkitsivät keskiajan aamunkoittoa. Ikuiseksi luultu Rooma
kukistui ja pohjoiset kansat sotivat itsensä Euroopan valtiaiksi.
Kirjoitettua tietoa ajan oloista on paljon. Sitä on vanhojen
kulttuurikansojen elämästä huomattavasti varhemmiltakin ajoilta (Egyptin
hieroklyfit, sumerilaisten nuolenpääkirjoitus jne.)

Mutta ei vielä Suomeksi sittemmin nimetyltä alueelta. Varhaisin
toistaiseksi löydetty suomenkielinen teksti on kirjoitettu tuohenpalalle,
löydetty Novgorodista ja ajoitettu ehkä 800 - 900-luvuille jKr. Siinäkin on
kyse vain muutamista sanoista.

Jos ja kun Sirpa Tabet repii romskujensa juonet noista käräjäkivistä,
polttokalmistoista, sekä ase- ja rahalöydöistä, hattuani nostan. Olen
hattujen keräilijä, joten voin valita viidestä kymmenestä. Valitsen
olkihatun.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

HERÄTTÄJÄJUHLAT


1. Soi, virteni, kiitosta Herran. Hän on hyvä, armollinen, on kätensä laupias, voimallinen. Ken armoonsa turvasi kerran, on riemuiten muistava sen. 2. Hän, Herramme, kuoleman alta on noussut ja…
00:03:55
Lisätty 14.3.2010
26 623 näkymää




Lapualla pidetään tänä viikonvaihteena useatkin körttiseurat, sillä
siellä vietetään herättäjäjuhlia. Juhlat ovat vanha perinne, sillä
ensimmäiset pidettiin jo v. 1893. Herännäisyyteen rakastettuna ystäväpappina
minulla on ollut kunnia puhua Oulaisten herättäjäjuhlilla 1986 ja Kälviän
juhlilla 1996. Suomussalmen herättäjäjuhlien yhteydessä 1987 sain sen sijaan
viettää yöni painokoneen päällä. Olin mukana toimittajana, mutten tullut
varanneeksi selänsijaa riittävän ajoissa. Porin herättäjäjuhlilla
Kirjurinluodossa esitin Pyhää Pietaria. Vaimoni piti pyhäkoulua juhlille
saapuneille lapsille ja lapsenmielisille. Käski minut Pietariksi ja
sellaisena sitten miestään haastatteli. Neljävuotias, sokea Anni kysyi
pyhäkoulun jälkeen ääni värähtäen: oletko sinä Pietari?

Valitettavasti en ehtinyt kuluvan vuoden Herättäjäjuhlille, mutta ensi
vuonna olisi taas tarkoitus mennä. Juhliin saa tulla sellaisena kuin on ja
myös olla sellainen kuin on. Sitä sanotaan Jumalan rakkaudeksi.

Ja tällaisia virsiä siellä veisataan:


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi