perjantai 28. helmikuuta 2014

RAKKAANI ON KUIN LEIVONEN


Kalevala-runo

Väärinkäsitysten varalta totean, että tämä runo olisi ollut ajankohtainen
minulle henkilökohtaisesti 35 vuotta sitten. Tuntemattomasta syystä kynä
vain lähti tänään juoksemaan tähän suuntaan:

Laulavan mä leivon kuulen

Tuulen vilpeän tuvassa

Ja sanovan tuon hymyh'uulen

Nyt on kevättä luvassa

ja kuvassa sun kasvos näin

niin kesään päin jo ystäväin

sut kantaa saan jo sylissäin

vai kuljemmeko käsikkäin

häin juhannusta viettämään


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

torstai 27. helmikuuta 2014

LINTUJA JA KULTTUURIA


Sanavisa

Jos alkavan kevätmuuton seurannalta luppoaikaa jää, ehkä paremman puutteessa
rikot näitä pähkinöitäni. Sotken tällä kertaa tiedettä, taidetta ja
tietenkin sanoja tavalla, joka sinun sopii selvittää. Tee se vastaamalla
Tiiratorpan sp-osoitteeseen: pikkutiira@elisanet.fi Maaliskuun neljänteen
päivään mennessä. Viidentenä lähden Pietariin.

Tässä ansat:

1. Tapasimme yhden Saarikosken leskistä laivaristeilyllä. 5 kirjainta

2. Mikkola katseli Antonin näytelmää väärin päin. 5

3. Tikalta jos ajat tukan, takaa tulevan näät hukan. 9

4. "Onpa hän kuuma seikkailija", sanoi Selma kielellään ja nosti Nilsin
villien lintujen selkään. 6

5. Muistatko, kuka huomattu rikinkatkuinen artisti lauloi nopeasta pedosta.
12

6. Miksi ihmeessä te valitsette somat lintutaulut, kun katsella voisi
Ferdinandin kuuluisaa maalausta? 11 + 6

Extra (ei huomioida pistelaskussa): Rokkaavalle retkikummisedälle oli viides
elämänpinna ruotsalainen harvinaisuus. 5 + 7

Viimeksikysytyn musiikkia "yötuopista" etsimään ryhtyy Porinhanski

maanantai 24. helmikuuta 2014

IIVO NISKANEN



Eilen päättyivät ensimmäiset olympiakisat viiteen kymmeneen vuoteen, joita
tuli seuratuksi vain lyhyiden raporttien kuuntelijana. Tokion kesäkisoista
ja siitä Pauli Nevalan kuuluisasta "Kaameasta heitosta" alkaen on tullut
seuratuksi urheilua niin paljon kuin aika on sallinut. Urheiluhan on, kuten
Mark Twain kerran napautti, maailman tärkein sivuseikka.

Syy laimenneeseen kiinnostukseeni on niin häpeällinen kuin oma huono kunto.
Ei tunnu oikealta löhöillä törkeästi ylipainoisena sohvapottuna
kuuntelemassa, kuinka nuoret, terveet ja hyväkuntoiset ponnistelevat.
Toisaalta myös voittamisen kulttuuri on alkanut etoa. Menestyjien palvonta
ja menestymisen himo sävyttävät aikaamme siinä määrin, että liian monet
uupuvat kesken taipalen.

Vaan hiihtoladullapa tapahtui kisojen viimeisenä päivänä jotain valtavan
myönteistä. Nuori kultamitalistimme Iivo Niskanen osoitti paitsi
lähimmäisyyttä myös yhteishenkeä uhraamalla henkilökohtaisen menestyksensä
maanmiehensä Matti Heikkisen hyväksi. Mattihan ei sitten jaksanut loppuun
asti, mutta Iivo teki parhaansa, että kaverin etumatka riittäisi. Hän
hidasti muiden vauhtia ja koki siksi jopa fyysistä väkivaltaa. Tekemättä
niin olisi urhea suksimies kenties taistellut mitalista. Tällainen saa minun
urheiluinnostukseni nousemaan ylös kuolleista.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

lauantai 22. helmikuuta 2014

NE JYRÄÄ MEITIN



Sokeille ja muille lukemisesteisille kirjoja lainaava, Celia-niminen
kirjasto on ottanut käyttöön uuden systeemin. Vera-ohjelmalla voi ladata
elektronisia kirjoja tietokoneelle. Jotta pääset lukemaan kirjaa, pitää
sinun hallita reitti sen luo. Reitti on monimutkainen ja koostuu meidän
sokeiden tapauksessa kymmenkunnasta komennosta. Mehän emme pysty käyttämään
hiirtä.

Ilmankos asiasta sitten virisi vilkas keskustelu. Sen avasi yli 70-vuotias
mummo Keski-Suomesta. Minä jatkoin Näin:

Ottakaapa hyvät kirjasto- ja muut päättäjät huomioon tämä Lean huoli. Hän
puhuu tuhansien iäkkäiden ihmisten suulla murehtiessaan teknisen kehityksen
kiihtyvää nopeutta. Vauhti on varsinkin tietotekniikan tontilla niin
kiihkeää, ettemme me nuoremmatkaan, vähemmän teknisesti suuntautuneet pysy
mukana ilman valtaisaa, vastenmielistä jaturhaa hermopainetta aiheuttavaa
opiskelua. Heti kun on oppinut jonkin systeemin, astuukin sen tilalle jo
uusi syrjäyttämään entisen. Tuo juuri oppimasi hylätään lyhyen välivaiheen
jälkeen kokonaan. Ellet opi uutta, et saa palvelua. Sinulle ei jätetä aikaa
sopeutua.

Kyllä kirjaston tiedotteissa on se valitettava henki, että Veraan mennään
vaikka pää edellä. Ennen kuin huomaammekaan, meille lakataan lähettämästä
daisyja. Ensin niitä lakataan tuottamasta ja sitten kirjat aletaan korvata
näillä tietokoneversioilla. Se tulee kirjastolle halvemmaksi ja on
nykyaikaa. Vähät he näin kovien houkuttimien huumaamina välittävät
meidänlaistemme asiakkaiden ongelmasta.

"Ne jyrää meitin", sanottiin työväentalolla ennen vanhaan. Itse taidan
pudottautua tahallani kyydistä tässä vaiheessa. On elämässä joutunut
oppimaan jo liian paljon. Veraa en enää aio opiskella.

torstai 20. helmikuuta 2014

ORAVANNAHOISTA HANSAKAUPPAAN

ORAVANNAHOISTA HANSAKAUPPAAN

Hihhei ja japadapaduu, se on valmis nyt! Nimittäin seuraavan kirjani
käsikirjoitus. Työ lähti viisi minuuttia sitten taittajalle ja kun hän on
taittanut taitavasti, pannaan painokoneet laulamaan. Kirjan nimeksi
seuloutui lopulta Oravannahoista hansakauppaan. Alaotsikko on Teljän taru ja
Ulvilan aamunkoitto. Aiheena siis 1500 vuotta Itämeren piirin kauppa- ja
kulttuurihistoriaa. Painopiste lepää Satakunnassa ja erityisesti
Kokemäenjoen alajuoksun varrella, mutta tämä ei ole paikallishistoriikki.

Viimeisenä hommana ennen helpotuksen huokausta kirjoitin Euran emännän
muinaispuvusta. Kas näin:

*****************
EURAN EMÄNNÄN PUKU
Euran emännän puku on vuonna
1982 valmistunut satakuntalainen muinaispuku.
Sen rekonstruointiin
käytettiin aikaa kuusi vuotta.

Puvun malli saatiin
Euran Luistarissa
sijaitsevasta ns. Euran emännän haudasta, jonka arkeologi
Pirkko-Liisa Lehtosalo-Hilander avasi ja tutki vuonna 1969. Hautaan oli
viikinkiajan
lopulla laitettu arviolta 45-vuotias noin 170 senttimetrin pituinen nainen.

Hänet oli puettu hienoon juhlapukuun, jossa oli mukana myös arvokkaita
koruja. Niiden alla oli säilynyt lähes sata pientä kankaanpalaa, joita
tutkimalla
pysyttiin selvittämään minkälainen puku oli alunperin ollut. Talteen saatiin
osia päällys- ja alushameesta, esiliinasta, vyöstä sekä kintaista. Puvun
jäänteiden
ja korujen lisäksi haudassa oli jäljellä joitakin vainajan luita.

Puvun jäännökset osoittavat, että sen käyttäjä on ollut yhteisössään
arvostetussa asemassa oleva nainen. Se kertoo myös Luistarissa asustaneen
ihmisten
vauraudesta sekä kansainvälisistä yhteyksistä.

Euran emännän pukuja on 30 vuoden aikana valmistettu yli 100 kappaletta.
Yksi puku on näytteillä Eurassa sijaitsevassa esihistorian
opastuskeskuksessa.
Haudassa olleista neulekintaista valmistui oma rekonstruktio vuonna 2003.

Vuonna 2001 presidentti
Tarja Halonen
käytti Euran emännän pukua
itsenäisyyspäivän vastaanotolla.

Euran emännän puku on valmistettu esikuvansa tavoin
villakankaasta,
joka on värjätty kotimaisilla
kasviväreillä
sekä muun muassa
Intiasta
saatavalla
indigolla. Puvun peplos
-mallinen päällyshame on turkoosinvihreä.
Se värjättiin
koivunlehdillä
ja indigolla. Harmaan esiliinan värjäyksessä käytettiin
nokkosta
ja sininen alushame puolestaan sai värinsä indigosta. Puvun
oranssinpunaisten nauhojen ja vyölankojen värjäämiseen käytettiin
aho- ja paimenmataran
juuria.



Alkuperäisen puvun korut olivat pääosin pronssista valmistettuja. Olkapäillä
oli pyöreät
kupurasoljet
ketjuineen. Ketjuissa roikkui mahdollisesti
Birkassa
valmistetut pronssiset kulkuset. Vasemmanpuoleisessa ketjussa oli lisäksi
soikea reiällinen riipus.

Esiliinan helman koristeena oli
pronssispiraaleja
sekä vyötäröllä suuri pronssista valmistettu veitsentuppi.

Lisäksi pukuun kuului kaulakoru, jossa oli
Välimeren
itäosista olevia helmiä sekä 12 ulkomaista hopearahaa. Ne olivat peräisin
Arabian niemimaalta,
Keski-Venäjältä,
Samarkandista
ja Tashkentista
sekä Englannista ja Saksasta.
Nuorin kolikoista oli lyöty
Hertfordissa
vuosien 1018 ja 1024 välillä, jonka mukaan Euran emännän hauta on myös
ajoitettu.

Pukuun kuuluvien korujen lisäksi haudasta löytyi spiraalimallisia
rannerenkaita ja sormuksia.
*****************

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

perjantai 14. helmikuuta 2014

KATALONIALAINEN KAUHUKERTOMUS



Kiitos kiihkeän kirjantekokirin ette ole saaneet blogitekstejä muutamaan
päivään. Opus, jonka nimeksi tulee lopulta "Oravannahoista Hansakauppaan"
marssii ulos Tiiratorpasta parin viikon kuluttua. Matkan määrä on taittaja
ja sitten vain painokoneet laulamaan. Kirjaa hypistelemme käsissämme kesän
kynnyksellä.

No välipalaksi teki mieli kirjoittaa jotain aivan muuta. Syntyi kapi...
korjaan pakina:
---



Päätettiinpä vaimon kanssa suoda itsellemme oikein pirssireissu Barcelonasta
naapurikaupunki Sitgesiin armon vuonna 1992. Kovin koleita eivät kas kyytien
taksat silloin olleet maassa Espanjan. Syy taas oli nähtävissä heti, kun
rivi asiakkaita vartoovia kulkupelejä osui okulääriin. Mitään taksimersuja
eivät nuo kolhuiset kiesit kissa vieköön olleet; sekin, joka uhmasi
lopullista romutustuomiota jonon ensimmäisenä oli lommoilla ja likainen kuin
liskon perse. Ja hirmuliskoja on täytynyt sen kärryn kuljettajan
vuosimallista päätellen väistellä Katalonian kaduilla nuorna miesnä
aikanaan. Ei ollut vielä Francokaan vallassa, kun tämä kaara kyläsepän
pajasta ulos työnnettiin.

Köpitti siihen tätä ns. autoa ihmetellessämme ikivanha ukkopaha. Kovin oli
kulkunsa kehno ja vaikea vartensa vapina. Miten lie lähtenytkin yksin
ulkoilemaan, mietimme me. Koska sentään päättelimme, ettei äijä ole
livistänyt luvatta laitoksesta, ehdotimme hänelle kyytiä kotiin, jos koti
sattuisi olemaan matkan varrella Sitgesiin. Sinne oli nimittäin meidän
matkamme määrä.

Pirjo jo tuumasi tarttua taattoa käsikynkästä auttaakseen hänet edellä
mainitun ajoneuvon takapenkille, mutta tämä pyrkikin eteen. "Oletteko
hullu?" kysyi hän: "Minä olen kuski."

Jaahas, vai kuski. No ei nyt muu auttanut kuin istua kiltisti takapenkillä
ja pelätä mitä tuleman piti. Sen taas saimme tietää varsin pian. Viisi
metriä ja kas: kumea kalahdus, kimeä kilahdus, ryppyisen käden heilahdus
edessämme: joo, tällasta sattuu, lamppu meni ja etupellin helma mutta ei
mitään, jatketaan matkaa.

Seuraavat kolmekymmentä kilometriä merkitsevät elämäni ehdottomasti
mieliinpainuvinta ekstreme-elämystä. Ikinä en ole rukoillut Neitsyt Mariaa
ja kaikkia Katalonian pyhimyksiä niin kiihkeästi kuin pomppiessani ylös alas
tämän taksin jousettomalla takapenkillä. Tupakaksikin panin, sillä
ilmastointi oli kärryn paras puoli. Puoleksi rikottu etu- ja kokonaan
puuttuva takaikkuna takasivat sen.

Mutta vauhti, se oli mitä räikeimmässä ristiriidassa pirssin kunnon kanssa.
Etelän valtateiden viidakossa puikkelehti tuo antiikkiesine tavalla, jonka
nähdessään olisi Kimi Räikkönen vetäytynyt välittömästi
työkyvyttömyyseläkkeelle. Schumacher olisi palannut radoille ottaakseen
mittaa meidän moottorihurjastamme.

Kauhean kaahauksen päätteeksi saavuttiin sinne Sitgesiin. Olisi maksettu
mitä tahansa siitä ihmeestä, että oltiin yhä hengissä. Ja vaikkei kovin
paksua pinoa pesetoja tarvinnutkaan pulittaa papan käteen, teimme
paluumatkan paikallisjunalla.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi