Kiitos kiihkeän kirjantekokirin ette ole saaneet blogitekstejä muutamaan
päivään. Opus, jonka nimeksi tulee lopulta "Oravannahoista Hansakauppaan"
marssii ulos Tiiratorpasta parin viikon kuluttua. Matkan määrä on taittaja
ja sitten vain painokoneet laulamaan. Kirjaa hypistelemme käsissämme kesän
kynnyksellä.
No välipalaksi teki mieli kirjoittaa jotain aivan muuta. Syntyi kapi...
korjaan pakina:
---
Päätettiinpä vaimon kanssa suoda itsellemme oikein pirssireissu Barcelonasta
naapurikaupunki Sitgesiin armon vuonna 1992. Kovin koleita eivät kas kyytien
taksat silloin olleet maassa Espanjan. Syy taas oli nähtävissä heti, kun
rivi asiakkaita vartoovia kulkupelejä osui okulääriin. Mitään taksimersuja
eivät nuo kolhuiset kiesit kissa vieköön olleet; sekin, joka uhmasi
lopullista romutustuomiota jonon ensimmäisenä oli lommoilla ja likainen kuin
liskon perse. Ja hirmuliskoja on täytynyt sen kärryn kuljettajan
vuosimallista päätellen väistellä Katalonian kaduilla nuorna miesnä
aikanaan. Ei ollut vielä Francokaan vallassa, kun tämä kaara kyläsepän
pajasta ulos työnnettiin.
Köpitti siihen tätä ns. autoa ihmetellessämme ikivanha ukkopaha. Kovin oli
kulkunsa kehno ja vaikea vartensa vapina. Miten lie lähtenytkin yksin
ulkoilemaan, mietimme me. Koska sentään päättelimme, ettei äijä ole
livistänyt luvatta laitoksesta, ehdotimme hänelle kyytiä kotiin, jos koti
sattuisi olemaan matkan varrella Sitgesiin. Sinne oli nimittäin meidän
matkamme määrä.
Pirjo jo tuumasi tarttua taattoa käsikynkästä auttaakseen hänet edellä
mainitun ajoneuvon takapenkille, mutta tämä pyrkikin eteen. "Oletteko
hullu?" kysyi hän: "Minä olen kuski."
Jaahas, vai kuski. No ei nyt muu auttanut kuin istua kiltisti takapenkillä
ja pelätä mitä tuleman piti. Sen taas saimme tietää varsin pian. Viisi
metriä ja kas: kumea kalahdus, kimeä kilahdus, ryppyisen käden heilahdus
edessämme: joo, tällasta sattuu, lamppu meni ja etupellin helma mutta ei
mitään, jatketaan matkaa.
Seuraavat kolmekymmentä kilometriä merkitsevät elämäni ehdottomasti
mieliinpainuvinta ekstreme-elämystä. Ikinä en ole rukoillut Neitsyt Mariaa
ja kaikkia Katalonian pyhimyksiä niin kiihkeästi kuin pomppiessani ylös alas
tämän taksin jousettomalla takapenkillä. Tupakaksikin panin, sillä
ilmastointi oli kärryn paras puoli. Puoleksi rikottu etu- ja kokonaan
puuttuva takaikkuna takasivat sen.
Mutta vauhti, se oli mitä räikeimmässä ristiriidassa pirssin kunnon kanssa.
Etelän valtateiden viidakossa puikkelehti tuo antiikkiesine tavalla, jonka
nähdessään olisi Kimi Räikkönen vetäytynyt välittömästi
työkyvyttömyyseläkkeelle. Schumacher olisi palannut radoille ottaakseen
mittaa meidän moottorihurjastamme.
Kauhean kaahauksen päätteeksi saavuttiin sinne Sitgesiin. Olisi maksettu
mitä tahansa siitä ihmeestä, että oltiin yhä hengissä. Ja vaikkei kovin
paksua pinoa pesetoja tarvinnutkaan pulittaa papan käteen, teimme
paluumatkan paikallisjunalla.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti