 |
Hittolaiselle montapaljon pusuja!! ..voi,tyttö,kuinka olet kaunis.... :-)
00:03:54
Lisätty 2.3.2013
226 näkymää
|
Porissa eletään jatsien ja Suomi areenan jälkeistä elämää. Ennen tätä
trooppisen helteen ja kuumien, kosteiden iltojen vuotta niin ei ole tehty.
Mites elät, kun elämää ei ole ollut. On ollut tyhjä, harmaa, kaikkensa
antaneena väsynyt kaupunki, sen autiot kadut, hiljaiset torit, puistoissa
loputon masennus, ikuinen kuoleman tunne. Kuin aika ennen alkuräjähdystä ja
Jumalan luovaa sanaa, on maa täällä ollut jokin, joka on kyllästynyt
odottamaan elämän syntyä.
Kokonaan toisin on nyt. Porissa tapahtuu ympäri vuoden. Kuuulumme kulttuuri-
urheilu- ja viihdetarjonnan aateliin. Täällä tapahtuu talvellakin, mutta
jatsienjälkeiset surupäivät pelastaa Yyteri. Tuhansien ja taas tuhansien
aktiivi- sekä varsinkin passiivilomailijoiden virta soljuu Suomen
suosituimmalle hiekkarannalle, meren, hiekan ja auringon maahan, dyynien
kainaloon kauas arjen raatelevasta oravanpyörästä. - Jyväskylän murheet
jäivät Jyväskylään, hihkaisi nuori mies takanani eilen, kun astelimme
lankonkia pitkin Pohjoismaiden korkeimmalta dyyniltä, Keisarinpankilta meren
viileään syleilyyn.
Itse tunnustan viettäneeni eilen suloisimman suvipäivän vuosiin. Enpä
silloin joulukuun 22:ntena silmä halki Turun yliopistollisessa
keskussairaalassa ilman tupakkaa ja äänikirjoja maatessani luullut enää
tällaista kokea saavani. Eilen alkoi vaimon loma. Rouva makasi röyhkeästi
kerrassaan kymmeneen. Ei herättänyt kännykkä, herätyskello pysyi vaiti.
Minun märkien unieni prinsessana, laiskana ja huoletonna hän venytteleikse
joutilaan luxusrouvan tavoin vuoteessaan. Tuollaiselle naiselle tekee mieli
tuoda kahvitarjotin vuoteen viereen ja hakea aamun lehti.
Kun puoleltapäivin kaupungille päästiin, olivat vuorossa tori ja
torikahvila. Uudet perunat ja graavisiiat kassiin, minulle lohivoileipä kera
limsan ja kahvin, vaimolle jäätelö. Noin tusina tuttua nykäisi hihasta. Mies
kirjakaupan edessä sanoi toiselle: - Osta tuo, se on hyvä. Näytti kuulemma
sormellaan teosta nimeltä Yyteri - dyynien kaunotar.
Kivaan päivään kuuluu kivoja yllätyksiä. Istuessamme torikahvilan pöydän
ääressä joku nainen mainitsi nimeni lähellä. - Hei onks tuo Hannes, kuului
kysyvän. Kaisa Penttilä oli tunnistanut ääneni. Kesälomamatkansa Hannun,
Elmon ja opaskoira Sepin kanssa oli edennyt Porin korkeudelle. Perhe
osoittautui "kannibaaleiksi." Söivät naapuripöydässä porilaisia.
Illansuussa mentiin Yyteriin; ei suurille sannoille bikinien ja
aurinkovoiteiden maisemaan vaan ihmisen kaivaman altaan, Ruutujärven
ruovikkorannalle. Siellä lumpeiden ja ulpukoiden, ahdinparran ja uistinvidan
viidakossa on söpö kellua ja sukellella. Kolmannen kroolivetoni keskeytti
uimapatja. Kolme lasta sen päällä oikein säikähti. - Anteeks hirveesti,
pyyteli isoin tyttö. Minä tartuin pienempää poikaa, noin kolmevuotiasta
varpaaseen ja heilutin kaverin jalkaa. Sitten me kaikki naurettiin. - Yks,
kaks, kolme, istu isän polvelle, äiti sanoi älä istu, isä sanoi, istu
vaan... Hei, osaavatko ne vielä tuonkin. Oman lapsuuteni aikainen loru
huipentuu molskahdukseen. Nostalgista.
Kun järvellä soutelevat nokikanat ja mustakurkku-uikutsekä sen yllä paarmoja
pyydystelevät pääskyset oli hyvästelty, piti uikkarien antaa kuivua. Yyterin
hienonhienossa hiekassa, oikeastaan hiedassa se onnistuu auringon suosiolla
melko nopeasti. Emme ole rantalöhööjien sukua, joten siirryimme tapamme
mukaan melko pian terassille. Kanaroustit lautaselle, mulle lonkero ja
Pirjolle limonadi. Tuntui piiiiiiitkästä aikaa, että nyt ollaan lomalla.
Aikeet poistua viiden kilometrin päähän, Tiiratorppaan äänikirjaa
kuuntelemaan kariutuivat tutun oloiseen ääneen. - Hei, voiks tää olla totta,
Penttilät jälleen. Nyt oli poika Elmo huomannut että se sama paksu setä,
jonka kanssa juteltiin päivällä istuu nyt terassilla muki edessään.
Johdatimme perheen iltapalalle Yyterin meriravintolaan. Tarjosivat toisen
lonkeron ja tosi mukavan seuransa. Yhteisiä tuttujakin löytyi pitkä lista.
Pirjoni yhteydet Kaisan Lappeenrantaan ovat suuret. Minä sain ensi kertaa
eläissäni toimia opaskoiranvahtina. Hihna kädessäni ei kiristynyt, koska
Sepin kuono osoitti koko Penttilöiden ateriatilausten ajan kaihoisasti kohti
keittiötä.
Siinä se. Ei kummempaa. Ei mitään ihmeellistä ja sittenkin: ehkä kivoin
päivä minulle moneen vuoteen. Unen ja valveen rajamailla ryömi korvamadoksi
tämä:
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti