Vuosi sitten aatonaatonaattona silmäni puhkesi. Aatonaattona se ommeltiin
kiinni. Pääsin jouluksi kotiin, mutta mukavaa joulua siitä ei sukeutunut.
Kivut pysyivät aisoissa särkylääkkeillä eivätkä ehjästi niilläkään.
Ihanasti erilainen on tunnelma nyt. Kroppa kunnossa, kirjoitusvire päällä ja
nieriää sekä oskarinleikettä jouluksi luvassa. Kirjoitusvireestä johtuu
tosin, että Tiiratorppa lähettää jouluterveisensä näin tylsästi yhteisenä
kaikille. Yksityisiä toivotuksia on tullut niin paljon sekä sähköllä että
ilman, ettei halusta huolimatta voi vastata jokaiseen erikseen.
Ai miten niin kirjoitusvireestä? Katsokaas kun meillemolemmille, vaimo
Pirjolle ja minulle joulunseutu on työaikaa. Hän painaa duunia kaikkina
pyhinä. Minä taas tahdon päästä mahdollisimman nopeasti eroon
käsikirjoitushommastani. Satakieli - lehdon ja lemmen laulaja -nimisen
kirjan pitäisi syöksyä ulos painokoneesta ennen kuin sen aihe palaa
Afrikan-reissultaan suloisehen Suomehemme. Jotta näin kävisi, on
inspiraation kannettava pyhinäkin. Joulupäivänä sentään laadin Kirkkopostin
numeron 1/2015. Siihen on saatu kiitettävästi teidän tekstejänne.
Joulupäivänä pidämme Pirjon kanssa myös lintuväen jouluhartauden, nyt
ensimmäistä kertaa Kirjurinluodossa. Kysynet, eikö Tiiratorpassa vietetä
minkäänlaista joulua. No jotain. Riisipuuro, yökirkko ja radion tiernapojat
tekevät sen, samoin Jussi Björlingin laulama O helga natt. Kuusi tosin
puuttuu, samoin kinkku, livekala, haudallakäynnit, enimmät joulukoristeet ja
kaikki lapset. Emme koskaan saaneet sellaisia. Onhan yksi lapsi meidän
kaikkien yhteinen, Beetlehemin piltti pienoinen. Kenties saan Hänet
poikkeamaan povessani sen kaiken arkisen keskellä. Hän on joulun
syntymäpäiväsankari muttei saa vaan antaa lahjoja. Ne ovat sydämen rauha,
usko, toivo ja rakkaus, mutta suurin kaikista on rakkaus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti