Raamatussa tällä ilmaisulla on kielteinen merkitys: jos sokea sokeaa
taluttaa, yrittää uskon asioista kuutamolla oleva neuvoa kaltaistaan
harhailijaa. Kuoppaan eli monttuunhan siinä molemmat putoavat, noin
henkisesti kas.
Paremmin kävi meille Pauli Viertosen kanssa matkalla Suomen sokeat ry:n
seminaariin, majatalo Onnelaan. Sokea Pauli opasti sokean Hanskin
taajamajunasta pendolinoon Tampereen aswemalla ja paluumatkalla päin
vastoin. Kumpikaan ei tuiskahtanut turvalleen asemilla eikä junista
myöhästytty. Taisimmepa suoriutua reissusta edes törmäämättä
kanssamatkustajiin.
Itse seminaari onnistui perinteitään vaalien loistavasti. Eeva Korkalan,
Laila Rantanen-Timosen ja minun perustama Suomen sokeat ry. on järjestänyt
näitä muutaman, aina pyhäinpäiväviikonloppuna. Osallistua saa kuka tahansa,
mutta käytännössä lähes kaikki niin tehneet ovat täysin sokeita. Meitä tapaa
kertyä Onnelaan puolen sataa, tänä vuonna enimmillään jopa yli. Toiset ovat
läsnä alkuruokailusta päätöskahveihin, toiset lähinnä pistäytyvät
moikkaamassa tuttuja.
Tapio Äystön esipaimentamaa johtokuntaa saa onnitella ohjelmasta. Siihen
kuului ex-huippujjuoksijan, nykyisen satukirjailija Wilson Kirwan
jutustelua, Carl Mikael Bellmannin lauluja, upeiden paikantamisvälineiden
esittelyä ja loppugaala. Taitureita ovat Joose Ojala soittamaan harmonikkaa
ja Kaisu Hynninen nokkahuilua eikä Tarmo Kulmasen komeaa lauluääntäkään
mikään vaivaa, ei vaikka säestäjä oli känninen, nimittäin Markku Känninen.
Minun pitämässäni tietovisassa loisti kirkkaimpana Marketta Ahosen äly.
Kiintoisakaan ohjelma ei ole näiden seminaarien ydin. Itse koen ja uskonpa
useimpien kokevan merkityksellisimmäksi sen, että saamme olla reilusti
sokeita. Kun kaikki törmäilevät, etsivät reittiä, puhuvat tutuista asioista
ja käyttävät paljon käsiä, ei kenenkään tarvitse jännittää, osaako. Meistä
taitavimmatkin joutuvat arjessa tuntemaan olonsa epävarmaksi. Sokeus on
haitta vaikka sen voilla voitelis. Seminaarissa huomaa erilaisuutensa ja
tietynasteisen avuttomuutensa olevankin yhteinen, ei yksityinen ilmiö.
Ympäristössäni minun täytyy pärjätä näkevien, seminaarissa sokeiden
ehdoilla. Lähinnä siksi ensi vuoden seminaarin odotus alkoi siitä, kun
vedin Marjatta Sipakoffin löytämän, kadonneena olleen fleese-takkini päälle
ja nousin Tikkurilan asemalle vievään taksiin.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti