torstai 30. lokakuuta 2014

RADIOITA SOKEILLE

RADIOITA SOKEILLE
Kun olen tässä huomenna menossa Suomen sokeat ry:n yön yli-seminaariin,
Tuusulassa sijaitsevaan Majatalo Onnelaan, muistuivat mieleen 50 vuoden
takaiset sokkolan ajat. Helsingin v. 1865 perustettua sokeainkoulua
sanottiin rennosti sokkolaksi. Me villit pojat sanoimme opinahjoa myös
sokeain keskusvankilaksi. Varsinkin meille (usein aiheesta) rapsautettujen
rangaistusten yhteydessä kuultiin jälkimmäistä nimeä käytettävän.
Mutta oli sisäoppilaitoksessa paljon hyvääkin. Vapautta ei rajoitettu
kaikessa. Allaolevassa muistelossani korjaan mm. väitteen, että koulu tyytyi
yhteen radioon. Alussa mainittu Ruposen Teuvo on Näkövammaisten keskusliiton
eläkettä nauttiva kuntoutusjohtaja.
Muistelo alkaa:
Ruposen Teuvolle iso kiitos yksityisviestistä, jossa hän huomautti
toteamuksestani, että maantietoluokan radio olisi ollut sokkolan ainoa.
Piti tietysti kirjoittaa: sokkolan paras radio. Olihan niitä tosiaan
talonkin puolesta useita. Muistuvat mieleen ainakin pikku- ja isojen poikien
oleskeluhuoneiden sekä opettaja Tuulikki Airaksisen luokassa olleet ämyrit.
Monilla oppilaillakin alkoi 60-luvun puolimaissa olla radioita. Matka- ja
transistoriradioita oli muutamalla oppilaalla. Lisäksi rakennettiin ns. Kion
kerhossa kidekoneita. Itse en tietenkään sellaista saanut aikaiseksi, mutta
mulla oli transistorivehje.
Erityisiä käyttörajoituksia ei radionkuunteluun pantu. Isot pojat taisivat
saada kuunnella Pekka Lipposia ja kahdeksan kärjessä-ohjelmia
nukkumaanmenoajan jälkeenkin. Me pikkupoijat emme tosin saaneet, mutta minä
salakuljetin sikarilaatikon kokoisen aarteeni tyynyn alle pienten poikien
makuuhuoneessa seisseeseen sänkyyni.
Kouluun tuotiin v. 1965 jopa televisio. Se sijaitsi juhlasalissa ja juhlava
oli sen vastaanottokin. Nurkkajumalalle nimettiin oikein valvojat: kaksi
poikaa ja kaksi tyttöä. Tyttövalvojiksi nimesivät hoitajat Riitta Karvosen
ja Merja Vitelin.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
Google+ Hannes Tiira
Youtube: Hannes Tiira
Sähköposti: kirja.hannes@gmail.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti