Joulukuun kymmenentenä tulee kuluneeksi 75
vuotta siitä, kun Frans Emil Sillanpää pokkasi toistaiseksi ainoana
suomalaisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Sillanpää-seura järjesti
tapauksen muistoksi retken Tukholmaan ja Upsalaan. Riehaannuimme vaimon kera
mukaan moiselle matkalle eikä katumukseen ole aihetta. Herkkuja syötiin,
pehmeellä maattiin ja siinä sivussa sillanpääläisesti sivistyttiin.
Strindberg- kja Nobel-museot sekä Drottningholmin linna osoittautuivat
kiintoisiksi kohteiksi varsinkin, kun oppaan virkaa hoiteli viimeksi 41
vuotta sitten tapaamani luokkatoveri Hillevi Kindt. Hillevin kantavaa ääntä
ja valtavaa tietomäärää ki8itteli koko 30-henkinen ryhmämme.
Vain harvoja muita seurueen jäseniä sitten tunsinkin. Rovasti Ari Suutarla
kera ruustinnansa Kirsti Salinin ja Laitisen pariskunta Tampereelta olivat
ainoat. Lämpimimpiin ja muutenkin ihanimpiin ihmisiin kuuluva Tuula Laitinen
o n tehnyt paljon nimen omaan meidän näkövammaisten hyväksi. Tampereen
toimintakeskus Myötätuulen sieluna hän on tuonut iloa arkeen ja apua hätään
tuhansien näkönsä menettäneiden joukossa minulle.
Ette kyllä ikinä arvaa, mikä oli matkan kohokohta tämän kirjoittajalle.
Väärin, se ei ollut Hillevi, ei ihan suoraan Tuulakaan. Niinkin hassu homma
kuin linja-auton ylimääräinen pysäytys minun takiani, siinäpä se.
Tupakointi on vähentymnyt rajusti kulttuuriväen keskuudessa. Meistäkin taisi
polttaa lisäkseni vain marraskuussa komeat 85 vuotta täyttävä Aarne Laurila.
Hän imaisi savut sikarista silloin tällöin.
Ainoa tupakkamies ei kohtuudella voi vaatia taukoa ajoon. Ensin en edes
pyytänyt. Kun yllyttivät, sitten pyysin. Ja mikä reaktio! Lupa myönnettiin
yksimielisesti kilman äänestystä. Tällainen on aika iso asia näinä
terveysterrorismin aikoina. Antaessaan tupakkatauon hämeenkyröläiset
ilmaisivat, että he olivat tykänneet minusta.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti