Sillanpää-seuran matka länsinaapuriin meni minun osaltani
herkuttelupainotteiseksi hengailuksi hyvissä ravintoloissa. Yritinkö ehkä
tavoittaa Nobel-kirjailijan tason keskikehon rakentajana, kun en sitä
kynämiehenä tule saavuttamaan? Taata Sillanpää painoi Nobel-kunnossaan 135
kiloa. Tukholmassa hän ei ainakaan hoikistunut, sillä palkintojuhlintaan
liittyi runsaan ravinnon lisäksi monta makeaa boolia. Ankaran dietin aika
koitti kirjailijalle myöhemmin.
Tiedättekö muuten, mikä on ruokaruotsi? Äkkiseltään tulisi mieleen
ruotsalaisissa ruokaresepteissä käytetty kieli tai naapurimaan viljavimmat
maakunnat Svea-mamman alapäässä. Mutta vero tämä ruokaruotsi oli.
Esivanhempamme maksoivat sitä majoittamalla ratsain liikkuvia kruunun
edustajia, mm. linnanväkeä ja sotilaita. Nämä oli pakko ruokkia ja juottaa
korvauksetta. Keskiaikainen käytäntö vaihtui sittemmin vielä raskaammaksi
linnaleiriksi. Suomi-poika työlääntyi moiseen rasitukseen niin perin juurin,
että nousi kapinaan. Tapausta sanotaan nuijasodaksi.
No me Frans Emilin kanssa emme historiallisesta vääryydestä
pillastu.Taatalle maistuivat ja Hanskille maistuvat niin laxit, färsit,
öringit, rödingit kuin bakelsitkin, nobelistille kai myös fläsk. Minä taas
havaitsin ruotsalaisen keittiön kilpailevan tasaväkisesti venäläisen ja
italialaisen kanssa lempiruokieni tekopaikan asemasta.
Prinssi Bertilin letut eli krepsit ja oskarinleike herauttavat vedet
kielelle jo vanhastaan. Tukholmassa luettelo piteni ainakin Fem små hus- ja
Järntorget-nimisissä herkkuloissa syödyillä lampaanpaisteilla. Sokea syö
mielellään sormin ja se onnistuu hyvin, kun lampaanlihat ovat kiinni
luissaan ja kastike löytyy pienestä dippikulhosta kuten noissa
ravintoloissa.
Janssoninkiusauksen tarina lie monelle tuttu: yöruokaa, jota oopperalaulaja
Per Janssonin kokki valmisti isännälle aina tämän juotua itsensä
suolannälkäiseksi suursyömäriksi. Oskarinleikkeen oikea valmistustapa oli
sitä vastoin uutta tietoa ainakin minulle. Matkaoppaamme, luokkatoverini
Hillevi Kindt kertoi, että siihen kuuluu laittaa kaksi parsaa. Ruualle nimen
antanut Oskari kas oli kuningas Oskar II eikä I.
Olen tähän asti luullut, että oskarinleikkeen kastike on tuo vaikeaniminen
ranskalainen, joka äännetään suunnilleen "bernee", mutta niin Hillevi kuin
useimmat keittokirjat puhuvat choron-kastikkeesta. Millä soosilla muuten
sinä leikkeen kostuttaisit?
Nykyisen kuninkaan sedän, Hallandin herttua Bertilin nimikkoruokaan ei liity
tuntemaani tarinaa. Suuri herkkusuu mies kuuluu kyllä olleen. Silti hän eli
85-vuotiaaksi. Taata eli 75-vuotiaaksi. Eivät kaikki hyvän ruuan ystävät
siis kuole nuorina.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti