Me emme ole oikein koskaan ystävystyneet, tietokone ja minä. Niin avaria
mahdollisuuksia avaava tekniikan ihme kuin atk on, ei minussa ymmärrystä
koneen sielunelämään ole syntynyt. Älykkään miehen mainetta nauttivasta
besserwisseristä tuntuu järkyttävältä todeta lähes päivittäin olevansakin
itse asiassa idiootti.
Isoa haittaakin toopeudestani on ollut. Ensimmäinen erehdys maksoi 9000
silloista rahayksikköämme, markkaa. Erehdys totteli nimeä Commodore 64;
sähköhellan kokoinen, mahdottoman monimutkainen ja helskutin hidas roheli.
Sain siihen liitetyn koneäänen lausumaan jotain kuolemattomuuksia muutaman
kerran, kunnes tahdoin esitellä ihmeotuksen opiskelutoverille, tämän
vaimolle ja pienille tyttärille. - Kuulkaas, kuinka setä sitten alkaa puhua,
kun Hannes painaa tätä nappulaa. Joo, sitten tätä ja tuo.... hei, eikse
alakaan. Mitä peijoonaa, vielä eilenhän se...
Tässä vaiheessa isompi tytöistä alkoi itkeä. Pienempi yhtyi ulinaan lyhyellä
viiveellä ja vaikuttivatpa pettyneiltä heidän vanhempansa. Ole siinä sitten
puhtaine petturinkauloinesi.
Sen koommin ei kone puhua pukahtanut. Mykkäkouluun suivaantuneena möin 9600
markkaa maksaneen laitteen 400 markalla. Oli kuulemma vanhaa mallia. Ostaja
sanoi antavansa sen lapsilleen lelupeliksi.
Marssittiin melkoinen taival 90-lukua eteen päin, ennen kuin suostuin
seuraavaan tietokoneeseen. Rantanen-Timosen Laila sai ylipuhutuksi.
Vastarintani murtui Lailan seitsemännen houkutussoiton jälkeen, vaikka
ystäväni Rantasen Pirjo, paremmin kirjailija Pirjo Tuomisena tunnettu,
kertoi karmean tapauksen uraltaan. Häneltä oli salama särkenyt
keskusmuistin. 221 sivua valmista kirjaa lensi bittitaivaan tähtiin sieltä
koskaan palaamatta.
Itselleni ei ole sattunut mitään noin kohtalokasta. Puoli tusinaa käyttäjän
liian nopeista sormista ja liian hitaasta ajattelusta aiheutuvaa mykistystä
pahassa paikassa on kyllä koettu. Muutaman sähkökatkon takia panikoin
tavalla, jonka kenties Jari Mikola, Hannu Suvanto ja Kaisa Penttilä
muistavat. Lääkärikin sanoo muistavansa. - Ai sinä olet se
hyperventilaatiokaveri, totesi hän viimeksi, kun tavattiin.
Tänään elämme tietokoneen kanssa välirauhan aikoja. Suhteemme seestyy päivä
päivältä, vaikka viimeiseen asti kartan uusia kujeita käytön
laajentamiseksi. Aina, kun on jotain yritetty, on vaikeuksiin sotkeennuttu.
Koneen ja minun välirauhaa sävyttää epäluulo. Luottamus puuttuu. Mitähän
masiinan jumalat keksivät seuraavaksi?
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti