maanantai 21. joulukuuta 2015

ARKIHUOLESI KAIKKI HEITÄ



Mutta älä ota tilalle pyhäpaineita. Ihanteellista olisikin, jos voisimme
noudattaa molempia ohjeita edes jouluna. Valitettavan harva pystyy.
Arkihuolet ovat niin isoja, että vaikea ne on muutamaksikaan päiväksi
tyynesti unohtaa. Työttömyys, sairaus, rahapula, raastava ihmissuhde tai
useampi - väkisin ongelmat muistuttavat olemassaolostaan. Meihin ei ole
asennettu nappulaa, jota painamalla huolet yks kaks häviävät.

Virittäytyminen joulumielelle ei tuo Herra Huuta pyyhkimään mielestämme
kaikkea, minkä otteessa arkena kipuilemme. Tahtoo käydä päin vastoin:
tunnelman tavoittelija lankeaa helposti suoritusansaan pyrkiessään
saavuttamaan sieluntilan, jossa hän ei normaalisti ole. Kun sellainen ei
kanssaihmisten vaatimusten tai noiden jouluun tunkeutuvien arkihuolien takia
oikein onnistu, on sisäinen rauha mennyttä. Jouluisin on monella hyvä tahto
mutta vähän voimia osoittaa se.

Entä jos valitsemmekin Beetlehemin paimenten tien? Kuuntelisimme, mitä
sanottavaa Vanhalla kirjalla asioihimme on. - Minä ilmoitan teille suuren
ilon, julisti enkeli taivaalla ja vakuutti, että Jumalalla on meitä, siis
sinuakin,, kohtaan hyvä tahto. Näky ja sanoma saivat paimenet marssimaan
kesken työyön ulos työpaikalta, heittämään lampaat ja sauvat Herran haltuun
ja lähtemään vastasyntyneen lapsen luo. He kirjaimellisesti heittivät
arkihuolet.

Tuo kaikki tuli yllättäen ja yrittämättä. Noin voi käydä sinullekin, mutta
pieni pyyntö yläilmojen suuntaan ei varmaan olisi pahitteeksi, jotta Joulun
lapsi tietää olevansa tervetullut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti