Erään tutkimuksen mukaan merilintujen äänet ovat rauhoittavin äänimaisema
mitä on. Tarkoitettiinko nimen omaan lokkeja vai esim. Norjan lintuvuorten
kajava- ja lunniyhteisöjä, jäi arvoitukseksi.
Jos lokkeja ja - tosin lennossa hiljaisia - merimetsoja tarkoitettiin -
lienevät monet eri mieltä. Toisten lintujen munille ahneita harmaa- ja
merilokkeja harva rakastaa. Junnu Vainio vertaa suositussa laulussaan
Albatrossi naurulokkia työnsä puolitiehen jättävään mieheen. Ei jokapaikan
jätteitä jahtaava kirkuja ole uljas albatrossi. Merimetson vihaamisen syyt
me tiedämme kaikki.
Tunnustan tykkääväni jok'ikisesdtä linnuksi kuoriutuneesta. Merimetsoa
rakastan, koska sitä vainotaan. Lokit, haahkat, telkät, koskelot ja niihin
kuuluvat uivelot tarjoavat hienoja äänimaisemia. Ei ole ollenkaan hullumpaa
seistä Reposaaren kalasatamassa, Mäntykallon etelärannassa eikä Preiviikin
kalarannassa kuuntelemassa meren sinfoniaa. Äänten suunnasta, laadusta ja
rakenteesta voi sokeakin päätellä, mitä linnut ovat tekemässä. Esim.
harmaalokin paritteluun johtava soidin ja akti itse antavat melko rivoa
kuultavaa. Tukkasotkat soivat nauraa pyrskähdellen. Suosikkini on kuitenkin
haahkakoiraiden eli kalkkaiden ukina. En osaa kuvata sitä sanoin. Menkää
meren rantaan kuuntelemaan.
Harmaa- nauru- ja kalalokit ilahduttivat minua ja vakituista retkiseuraani,
vaimo Pirjoa Reposaaren kalasatamassa aprillipäivänä. Siihen oli rantautunut
silakkatroolari. Silakoita lähetettiin eräänlaista putkea pitkin
laatikoihin, joilla ne kannettiin savustettaviksi. Koska jotain silloin
tällöin tipahteli prosessin varteen, kerääntyivät em. lajit kiljuen,
kirkuen, meiskaten ja metelöiden kilpailemaan namipaloista. Laskimme 102
harmaa- ja 113 naurulokkia. Sitten olikin jo ulkokahvien paikka.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti