Minulle Niilo Ihamäki oli anopin serkun mies. Emme ehkä olisi tavanneet noin
vähäisen, väärän koivun takaa kiertävän sukulaisuuden merkeissä, mutta
muuten tapasimme kyllä. Ihamäki haastatteli meikäläistä kahteen
radio-ohjelmaansa. Jälkimmäisen muistan. Sovimme etukäteen, että Niilo
soittaa kirkon palvelevaan puhelimeen. Se on itse asiassa sääntöjen
vastaista. PP:n yksi kantava periaate näet on, etteivät päivystäjien nimet
saa tulla julki.
No tuolloin tuli nimi tietoon sekä puhelimeen soittaville että sille osalle
kansaa, joka kuunteli Ihamäen jouluohjelmaa. Oli jouluaatto.
Ihamäki tapasi isäni pian tämän jälkimmäisen, kanssani tekemänsä
radio-ohjelman jälkeen. Kuuluu väittäneen, että olen Suomen parhaita
radioääniä.
Oman kehun hajua hälventääkseni kerron, että 96-prosenttisesti muistuu
mieleen tilanteita, joissa olen käyttäytynyt häpeällisesti, epäonnistunut
tai aiheuttanut toisille mielipahaa. Pieneksi itselohdutukseksi on joskus
terveellistä muistaa saamansa kehut. Kun kehut tulivat kaiken lisäksi
arvostetulta radioääneltä, kai niihin edes pikkiriikkinen totuuden siemenkin
kätkeytyy.
Toivottavasti Niilo Ihamäki sai yhtä hyvän kuoleman kuin mies, jolle hän
minua kehui. Isäni oli ratkaissut saksankielisen ristikon tunti ennen kuin
ilmoitti menevänsä vähän lepäämään. Siitä levosta alkoi matka puolehen
ylhäisen maan. Kohdannevatko Niilo ja Ilmari riemullisessa
jälleennäkemisessä poisnukkuneiden rakkaidemme kanssa.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti