UNIAPNEA

Vietin toissayön keskussairaaalan keuhko-osastolla. Allani oli unipatja ja
minut oli kytketty sen seittsemin piuhoin moniin mittalaitteisiin.
Erityisesti tutkittiin, miten hengitän vai hengitänkö ollenkaan.

Aamulääkäri pudotteli vakavia sanoja tulkitessaan tuloksia. Hanskissa on
erittäin vaikea-asteinen uniapnea. Hoitamattomana se voi olla jopa
hengenvaarallinen. Saankin pika puoliin naamarin, jota sitten täytyy käyttää
nukkuessa loppuelämän ajan.

Luojan kiitos, että tuli mennyksi näihin tutkimuksiin. Ellei ystäväni Juha
Haavisto olisi epäillyt minussa uniapneaa, en olisi mennyt. Kuoleman musta
kissa olisi kenties hypännyt ulos taskusta. Niin se tekee kyllä, mutta
pysynee siellä kauemmin. Elämän laadunkin luvataan naamarin avulla
paranevan. Saas nähdä, kuinka äijän käy.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

TIIRATORPAN PIHABONGAUS

Peräti yksitoista lajia havaitsimme tunnin aikana klo 8.55 - 9.55 pihallamme

Porin Pihlavassa. Havainnot voi ilmoittaa osoitteeseen www.pihabongaus.fi.

Lajimme ja yksilöiden määrät olivat seuraavat:

Viherpeippo 85

Räkättirastas 60

Pikkuvarpunen 5

Talitiainen 5

Mustarastas 3

Sinitiainen 2

Varis 2

Harakka 2

Käpytikka 1

Laulujoutsen 1

Tilhi 1

Pihabongaukseen saa osallistua tänään lauantaina ja huomenna sunnuntaina.

Mainittakoon vielä, että sää oli loistava ja pihabongauksen sivulta saa

kuunnella myös Lauri Hallikaisen äänittämiä lintujen ääniä.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

TIETOKIRJAILIJA

Eräällä keskustelupalstalla vaikuttaa herra Heikki Turunen, armoitettu

pakinoitsija muttei se simpauttaja. Olen kovasti yllyttänyt Heikki Turusta

kirjoittamaan pakinakokoelman. Panee hanttiin. Allaoleva teksti liittyy

löyhästi tähän dialogiin.

--

Heikkipä heitti Alku aina hankalaa-leikkeellään haasteen, johon himoitsen

vastata. Pääsen kirjoittamaan kirjoittamisen riemusta ja tuskasta. Kynällä,

koneella ja tietokoneella sitä on meikäläinen vaihtelevanlevyisen leipänsä

tienannut nelisenkymmentä vuotta. Milloin osin milloin tyystin on

kirjoittelu ollut työni nimi. Ensimmäinen lehtijuttu ilmestyi aviisissa

nimeltä Nuori oikeisto. Kävelin kymmenen kilometrin matkan Munkkivuoresta

Lauttasaareen noutamaan parin kympin kirjoituspalkkioni. 80-luvulla satoi

rahanröhnää ovista ja ikkunoista kirjoituskoneen laulaessa legendoja

lehdille. Ensimmäinen kirjani, jota tosin nyt lähinnä häpeän, on sekin jo

32-vuotias. Uusin on viidestoista ja se ilmestyy kevään korvalla. Aiheena

sillä satakieli.

Tuloksista huolimatta kiellän kaikkia kutsumasta itseäni kirjailijaksi. Ei

proosa eikä runous ole minua varten. Puuttuu mielikuvittusta, puuttuu

psykologista korvaa, kykyä koskettaa tai viihdyttää tarinan tavalla.

Kaunokirjalliset kokeilut ovat kääntyneet - jos eivät aivan katastrofeiksi

niin melko keskinkertaisiksi kynäilyiksi kuitenkin. Hakkasin varvasta

takanrautaan osallistumalla kaikenlaisiin runo- ja novellikisoihin, kunnes

kustannustoimittaja Ritva Kostamo sanoi suoraan: Hannes, sinä olet

lehtimies.

Ritva ampui ysiin. Taulun keskeltä löytyy sana "tietokirjailija." Kun siihen

tyydyn haaveilematta "oikeasta" kirjailijuudesta, ei elämä mene liian

rasittavaksi. Ei esimerkiksi tarvitse (ainakaan usein) lykkäillä

tekstintekoa tarpeellisuuttaan tähdentävin tekosyin. Ehkä "oikeilla"

kirjailijoilla on tilanne toinen. Luovuus vaatii hengähdyksiä, elämän kuvaus

elämistä. Ei voi tukehtumatta hengittää tauottomasti oman sielun ilmavirtaa.

On pakko päästää luovuus lepoon siksi aikaa, että etsii uusia aineksia

väsyneen minän virkisteeksi.

Tietokirjailijalle nuo ongelmat ovat vieraita. Häneltä ei edellytetä

luovuutta. Siksi sekä Tiiratorpan tietokirjailija että hänen monet

kolleegansa tuntevat tuskaa harvoin. Sijaistoimintoihin vievää

luomisentuskaa meidän ei tarvitse tuntea ollenkaan. Toki kirjoittaminen

joskus keljuttaa. Kädessä kivut, huonoina unet, stressiä ihmissuhteissa ja

luottamustoimissa - kirjoita siinä sitten saineesti.

Ei tule toisaalta paetuksikaan kirjantekoon, kirjoittamiseen kyllä.

Tulehtunein olkavarsin ja repaleisin yöunin pystyy kyllä kirjoittelemaan

näitä alueviestejä. Blogintekokin vielä käy, mutta kirja on jo tuhtia jöötiä

siinä tilanteessa. Parempi skrtivailla näitä ynnä muita-juttuja tai lähteä

vaikka linturetkelle ellei peräti vaimon kanssa ...

Vaikein vaihe tietokirjoittamisessa koetaan aineistonkeruun ja tekstinteon

rajaviivan tuntumassa. On kerätty tietoja kiintoisasta aiheesta ja nyt se

pitäisi myllyttää kirjaksi. Parin kolmen päivän, joskus melkein viikonkin

tauon olen tuossa kohtaa pitänyt. Se aika on tarkoitettu hahmotukseen.

Taikina on kohonnut; nyt pitää miettiä, millainen kakku leivotaan. Se on

tietokirjan teon tärkein vaihe.

PS: Heikki, myös ne kirjoitusvirheesi, joita muuten en ole paljon sinulta

löytänyt, ovat veruke ja tekosyy. Ei pakinoitsijan kieliopinkaan tarvitse

olla ensiluokkaista. Sitä varten kustantamoissa on kustannustoimittajat.

Vastedes en hyväksy yhtään syytä, joilla pakoilet kirjanteon kurjuutta ja

ihanuutta.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

ENSIMMÄINEN ÄÄNILEVYNI

Tarja Närhen juontamaan iskelmäradioon saa nyt lähettää viestejä, joissa

muistelet ensimmäistä levyäsi. Se voi olla omistamasi äänilevy, ensimmäinen

suosikkikappaleesi tai vaikka itsesi levyttämä pläjäys. Osoite on

iskelma.radio@yle.fi ja minä nakkasin sinne preivin tällaisen:

Hei Tarja

Komea radio kannettiin kotiimme vuonna 1960. Sen norsunluunväristen

nappuloiden alla luki Philips ja päällyskansi kannatti avata. Siellä kas oli

levysoitin, niin ikään kotimme ensimmäinen. Kermanvalkealla alustalla

lepäävästä, punaisesta ympyrästä sukeutui yksi lapsuuteni ja nuoruuteni

rakkaimmista paikoista. Sadat levyt lastenlauluista Beatlesin kautta CCR:ään

tuon ihanuuden päällä pyörivät.

Kannen alta löytyivät myös ilmeisesti kaupan päällisiksi saadut kolme

EP-levyä, kullekin pienen perheemme jäsenelle yksi. Äidille lauloi Olavi

Virta mm. Volgan Rannalla, nelivuotias velipoika Eero pomppi radion edessä

Brita Koivusen Peppi-karhun tahdissa ja hänen vuotta vanhempi isoveljensä,

tämän kirjoittaja kuuli, kuinka Maynie Siren lauloi lapsille.

EP-levyillä oli aina neljä kappaletta. Maynie-tädin tapauksessa ne olivat

Muumi-laulu, Tiinan kehtolaulu, Suuri vihreä sammakko ja Cowboy-laulu. Pojan

suosikiksi helähti heti viimeksi mainittu. Levy on minulla yhä, mutta mukava

olisi kuulla jokin noista 55 vuoden takaisista ilonaiheista tässä

ohjelmassa.

Hannes Tiira

050 4628622

pikkutiira@elisanet.fi

Hennalankuja 10 as. 4

28800 Pori

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

ELÄMMEKÖ JUMALAN MIELEN MUKAISESTI?

- Kaikki on teille sallittua, mutta kaikki ei ole hyödyllistä, sanoo

Paavali

Korintin kristityille. Tämä lähtökohtana saamme miettiä, mikä sitä

hyödyllistä on ja mikä ei. On varmaan myös tekoja, puheita ja suunnitelmia,

jotka ovat paitsi hyödyttömiä myös peräti vahingollisia. Olemme

keskustelleet aiheesta lähinnä musiikin osalta. Näkökulmaa on syytä

laajentaa kaikkeen ihmisten elämään. Silloin kysymme, kuinka kristityn tulee

elää, että hän Jumalan mieleistä elämää viettäisi.

Vedänpä heti ison jakolinjan. Kristinuskossa suhde lähimmäiseen on

keskeinen, koska Vapahtaja puhui siitä hyvin paljon ja painokkaasti.

Viimeisen tuomion kuvauksessa lähimmäisyys on ainoa pelastuksen peruste,

joskin Jeesuksen oma teko, ristinkuolema, on Jumalan lahja syntiselle.

Pelastummeko vai joudummeko kadotukseen riippuu suhteestamme tähän tekoon.

Ristinkuolema ja ylösnousemus ovat taivastoivomme kulmakivet.

Vaikka teot on puolestamme tehty, ei ole yhdentekevää, miten elämme. Uskosta

Kristukseen seuraa halu noudattaa Hänen ohjeitaan, neuvojaan ja käskyjään.

Niissä lähimmäisen rakkaus on ehdoton asia numero yksi. Kaikki mikä

vahingoittaa lähimmäistä, olkoon se alistamista, riistoa, sortoa, ilkeilyä,

hengellistä kovuutta, vihapuhetta, varkautta, pahoinpitelyä, veritekoja tms,

on syntiä. Uskosta nousee halju karttaa kaikkea sellaista. Niin tekee myös

moni ns. maailmanlapsi, mutta me haluamme rakastqaa lähimmäistä Jeesuksen

tähden. Kaiken, minkä olemme tehneet yhdelle vähimmistä veljistämme, sen me

olemme tehneet Hänelle. Jokaisessa lähimmäisessä näemme Jeesuksen. Ei riipu

sen lähimmäisen uskovaisuudesta, pitääkö meidän rakastaa häntä vai ei.

Ateistikin on lähimmäinen.

Maailmassa on uskontoja ja aatteita, jotka selkeästi vahingoittavat ihmistä.

Kansalliskiihko, eriarvoistavat talousteoriat, sortovallan mahdollistavat

poliittiset aatteet ja myös uskonnollinen pakkosyöttö ovat sellaisia. Jeesus

ei tahdo meidän kannattavan noita aatteita ja hengellistäkin väkivaltaa hän

vihaa.

Elämäntapa- ja mieltymyspuolelle sovellettuna ylläoleva tarkoittaa, että

rakkaudeton on syntiä, rakkaudellinen hyväksyttävää. Ei musiikin,

kirjallisuuden tai keskustelun aiheiden tarvitse suoraa hengellistä

julistusta olla ollakseen Jumalan mieleen. Paljon kirjoitetaan kirjoja,

sävelletään musiikkia ja ohjataan filmejä, joiden tarkoitus on hyvä eikä

sisältö riitele kristinuskon etiikan kanssa. Jumalaa pilkkaavat ja

sisällöltään rumat teokset kristitty hylkää luonnostaan, sillä hän ei haista

niissä Galilean kukkulain tuoksua vaan synnin ja pahuuden löyhkän.

Entäs alkoholi, tupakka, kahvi, meikkaaminen, masturbointi, korttipeli, muut

maalliset harrastukset? Näiden kimpussa moni kipuilee. Näihin pätee sama

sääntö kuin kulttuurivalintoihin: jos voit rakastaa lähimmäistä viinilasi

edessäsi, Marlboro huulessa tai vaikkapa shakkinappula kädessäsi, niin siitä

vaan. Jos toimintasi aiheuttaa murhetta tai tuskaa toisille, pidäty siitä.

Alkoholi usein aiheuttaa, samoin peliriippuvuus. Mitä vahinkoa esim.

itsetyydytyksestä tai meikkaamisesta olisi, en sen sijaan äkkiä keksi sanoa.

Ei kai yleensä mitään.

Arkkipiispa Martti Simojoki innostui kerran pelaamaan lentopalloa jossain

seurakuntakeskuksessa. Pelin tiimellyksessä hän kuuluu hihkaisseen: Jos ne

papit tietäis, kuinka kivaa tämä on, kyllä ne sen syntinä kieltäisivät. :)

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

KUN PINJA FLINK VIERESSÄNI KIRKAISI

Ka-ka-ka-kauhistus! Onko Pirjolla jokin hätä? Putosiko petistä? Säikähtikö

rosvoa? Löikö varpaan kipeästi takanreunaan?

Minun täytyi omasta säikähdyksestäni toivuttua oikein koittaa kädellä,

nukkuuko vaimo rauhallisesti viereisellä vuoteella vai onko pompannut

parikymmentä senttiä ilmaan. Kirkaisu kuulosti pelottavan tuskaiselta.

Ei mutta siinä se nukkuu, tuhisee kaikessa rauhassa onnellista, terveen

ihmisen untansa. Ei hätäpäivää. Vai onko parempi sanoa, ettei hätäyötä

Pirjollani.

Daisy-soitin tyynyni vieressä puhuu Pinja Flinkin äänellä. Menossa on Karin

Slaughterin kirja "Rikollinen." Tapahtumat vain tuntuvat liittyvän kovin

ohuesti siihen, mitä kirjasta viimeksi kuulin. Onpa ilmaantunut täysin uusia

henkilöitäkin. Ne toimivat siellä kuin olisivat jotenkin kuuntelijalle

tuttuja. Vaan eivätpä ole. Vai ovatko?

Kestää hyvän tovin, ennen kuin hoksaan kirkaisunkin kuuluneen Daisystä.

Pinja Flink siellä eläytyy Slaughterin tekstiin. Niin äänekäs ja yllättävä

piikki tuo vain oli, että äänikirjan ääreen tapansa mukaan nukahtanut Hanski

heräsi.

Anteeksiantamatontako? Ei suinkaan. Pinja on ehdoton lempilukijani. Pidän

hänen äänestään, lukutavastaan ja erityisesti eläytyvyydestään niin paljon,

että olen alkanut tilata hänen lukemiaan kirjoja, vaikkeivät ne yleensä ihan

keskeisintä lukemistoani edusta. Sitä paitsi me olemme molemmat syntyneet

Jämsässä, Pinja Flink ja minä.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

Google+ Hannes Tiira

Youtube: Hannes Tiira

Sähköposti: kirja.hannes@gmail.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

PISTENÄYTTÖ KARKUTEILLLÄ

Katosi kesällä, löytyi lumilla. Näin saapi sanoa siitä pistenäytöstä, josta

Tiiratorpan isäntä piti isoa meteliä puolisen vuotta sitten. Kävi kas sillä

kurin, että mainittu masina irtisanoi yhteistyösopimuksensa Suomemme

suloisessa suvessa. Vaimoni mielestä se lähetettiin liittoon korjattavaksi.

Kun Iiriksen suunnalta ei sitten alkanut kuukauden sisään kuulua kummempia,

sinne kännykällä kilautin. Höglund kertoi, notta ei tänne mitään

pistenäyttöä ole porilaisten kaupungista saapunut. Etsitytti sitä varmuuden

välttämiseksi vielä kissoilla, koirilla ja varastopäälliköllä. Kun kukaan ei

kadonnutta kalleuttani katseen ulottuville saanut, totesimme yksimielisesti

syylliseksi Itellan.

No minä sitten soittamaan sinne Itellaan. Ensin toki asiamiespostista

kyseleiksen, oliko heillä tietoa asiasta. Ei siis ollut, mutta Itella-posti

lupasi ystävällisesti selvittää seikan. Selvittikin, tuloksetta. Niinpä

ratki riemastuin, kun Ari Talja kauppasi Kaiku-merkkistänäyttöään

ilmoitukset-alueella. Ari kuitenkin ilmoitti ykskantaan vermeensä olevan

sopimaton minun windows seiskaani.

Nyt apuun ehätti Voutilaisen Jyrki. Myös hänellä pyöri nurkissa ylimääräinen

Kaiku Albatross. Kiinni veti, sillä olihan hintakin suolaton.

Pauli Viertonen riensi tätä ostostani sitten tyttärensä kanssa asentamaan.

Ei onnistunut. Ei olisi voinutkaan, sillä minä älypää Pittkin olin ostaa

räpsäyttänyt vääränlaisen vempeleen. Siinä oli 32 jotain mitä piti olla 64;

älkää kysykö, mitä. En ymmärrä tietokoneista sitäkään vähää, minkä lehmä

uudesta buudelista. Tosiasiaksi jäi, ettei minulla edelleenkään ollut

pistenäyttöä lähestyttäessä vuoden 2014 peijaisia. Paitsi että oli

sittenkin. Joo, oli kyllä, usko huvikses. Tuli nimittäin ostetuksi vaimolle

läppäri. Sopiva sija sille on tuossa vieressä seisova pöytä. Mööpeli piti

vain kuoria esiin paperi- tavara- ym. -röykkiöiden alta. Tätä olin

tekemässä, kun käteen osui suorakaiteen muotoinen, nelisenkymmentä

senttimetriä leveä esine, pistenäyttö! Pirjon ilme lienee ollut valokuvan

väärtti hänen ghuomatessaan esineen juuri siksi kesällä kadonneeksi

karkulaiseksi. Ja arvaas mitä: samaisen Pirjon paikoilleen palauttamana

laite

T O I M I. Liekö joulunseudun pakkasista piristynyt.

Tiiratorpan tosicco

TIIRATORPAN VUOSI 2014

Luku- ja kirjoitustaitoa pidetään yleisesti sivistyksen mittareina. Taidosta

en tiedä, mutta jos lukemisen ja kirjoittamisen määrällä punnitaan,

osoittautuu Tiiratorpan isäntä painavaksi henkilöksi. Sellainen hän on myös

punnittaessa puhuvalla vaa'alla. Miehensä sivistyneisyydestä on vaimo Pirjo

sitä mieltä, että se on erittäin piilevä ominaisuus.

Luettu ja kirjoitettu kuitenkin on. Eipä yllä tämä herra Eero Vartion yli

200 kirjan vuosivauhtiin, mutta kyllä niitä varmaan alun toista sataa

Victor-merkkisessä Daisy-soittimessa pyöri. Pakkasi vain käymään niin

häpeällisesti, että kuuntelija nukahti kesken kerronnan. Erityisesti näin

pääsi tapahtumaan tylsien teosten äärellä. Kaikkein puuduttavimmaksi

osoittautui erään Hannes Tiiran kirjoittama ja Markku Virtasen lukema teos:

Oravannahoista hansakauppaan. Älkää lainatko. Ostakaa, sillä teos on

huomattavasti nautittavampaa katseltavaa kuin kuunneltavaa. Kuvat kas

kuuluvat olevan hyviä. Ilmankos opus on mennyt melko mukavasti kaupaksi.

Ulvilan hansamarkkinoilla se möi niin, että tekijä poistui kojusta kassi

täynnä se... korjaan selityksiä.

Kirjan ilmestynnästä kului kaksi viikkoa, kunnes rikoin lupaukseni. Tämän

piti olla jo viimeinen, mutta mites kouristuksenomaisesti pakkomielteiseen

addiktioonsa koukuttunut kynämies kahleistaan vapautuisi. Täytyi alkaa

tanssittaa sormia näppäimillä satakielen tahtiin. Kevään 2015 korvalla

ilmestyvä teos tottelee nimeä Satakieli - lehdon ja lemmen laulaja. Sen

tekoa on haitannut omituinen ongelma: wordpadilla kirjoitetusta tekstistä

puolet häipyy toisinaan kuulumattomiin. Synte sanoo vain tyhjä, tyhjä,

tyhjä, vaikka teksti ei, Luojan kiitos, ole hävinnyt minnekään. Tietäiskö

atk-väki, mistä moinen johtuu.

Joo, on toki tehty muutakin kuin kirjallisia töitä. Alkuvuodesta pidettiin

kasassa haljennutta silmää ja hankittiin kuoriproteesi. Maaliskuussa

matkustettiin Allegro-Junalla Pietariin ja kolmella erilaisella kulkupelillä

Schleswig-Holsteiniin. Pietari sykäytti suoniin slaavilaisen verenkierron.

Jotain syvästi tuttua, kotoisaa ja kuitenkin kovin kiehtovaa tuossa

maailmankaupungissa on. Aistimme Aleksanterin luostarissa pyhyyden

läsnäolon. Jusupovin palatsi vaikutti paitsi tolkuttomalla upeudellaan myös

olemalla paikka, jossa Felix Jusupovin johtamat salaliittolaiset alkoivat

murhata Grigori Rasputinia. Onneksi ei Valentin Rasputinia, sillä tämä on

mielinovellistini. Dostojevskin romaanin mukaan nimetyssä Idiot-ravintolassa

kulautin kurkusta vaimon kv. naistenpäivän kunniaksi saaman

ilmaissamppanjan.

Schleswigissä hukkasin kaksi hattua. Toinen lensi tuulessa Kielin kanavaan,

toinen unohtui johonkin. Jälkimmäinen menetys teki kipeämpää. Olin ostanut

päähineen tuntia aiemmin ja se oli ikuisen suosikkijoukkueeni Hamburger

Sportvereinin lätsä. Nähtävyyksistä merkittävimmät olivat Gottorpin linna ja

viikinkien kaupunki Haithabo eli Hedeby. Sieltä käsin he purjehtivat

nopeilla aluksillaan ryöstämään Euroopan rannikoita. Sain merkittävää

aineistoa Oravannahka-kirjaan.

Lintuvuosi ei ollut erityinen. Viitakerttusten paljous tosin ilahdutti.

Monipuolinen laulaja sulostutti suuresti suviöitäni, joista osan vietin

syntymäpitäjässäni Jämsässä. Perin isältäni jalasmökin ja vähän metsää.

Metsä on pantu vapaaehtoiseen luonnonsuojeluun niin, että älkää tulko

hakkaamaan puita pinoiksi. Taatto oli samanlainen sanavempula kuin poikansa,

joten hän nimesi metsäpalstan Olassaloksi. Sanaseppokurssini käyneet

huomaavat jujun. Tuo kurssi työllisti Tiiratorppalaista syyspuolella.

Kun lopuksi hilpeästi mainitaan, että:

huhtikuussa kuoli

Vesa veli puoli

Sitten serkku Markku

hälle tuotiin arkku

siunasin ma kummankin

miehen vaaleen tummankin

Haudan lepoon auvoisaan

tulevat pääasiat todetuiksi. Olen siis pyrkinyt korkeisiin päämääriin mutta

yltänyt korkeisiin sivumääriin. Että semmonen vuosi.