tiistai 20. tammikuuta 2015

ENSIMMÄINEN ÄÄNILEVYNI



Tarja Närhen juontamaan iskelmäradioon saa nyt lähettää viestejä, joissa
muistelet ensimmäistä levyäsi. Se voi olla omistamasi äänilevy, ensimmäinen
suosikkikappaleesi tai vaikka itsesi levyttämä pläjäys. Osoite on
iskelma.radio@yle.fi ja minä nakkasin sinne preivin tällaisen:

Hei Tarja

Komea radio kannettiin kotiimme vuonna 1960. Sen norsunluunväristen
nappuloiden alla luki Philips ja päällyskansi kannatti avata. Siellä kas oli
levysoitin, niin ikään kotimme ensimmäinen. Kermanvalkealla alustalla
lepäävästä, punaisesta ympyrästä sukeutui yksi lapsuuteni ja nuoruuteni
rakkaimmista paikoista. Sadat levyt lastenlauluista Beatlesin kautta CCR:ään
tuon ihanuuden päällä pyörivät.

Kannen alta löytyivät myös ilmeisesti kaupan päällisiksi saadut kolme
EP-levyä, kullekin pienen perheemme jäsenelle yksi. Äidille lauloi Olavi
Virta mm. Volgan Rannalla, nelivuotias velipoika Eero pomppi radion edessä
Brita Koivusen Peppi-karhun tahdissa ja hänen vuotta vanhempi isoveljensä,
tämän kirjoittaja kuuli, kuinka Maynie Siren lauloi lapsille.

EP-levyillä oli aina neljä kappaletta. Maynie-tädin tapauksessa ne olivat
Muumi-laulu, Tiinan kehtolaulu, Suuri vihreä sammakko ja Cowboy-laulu. Pojan
suosikiksi helähti heti viimeksi mainittu. Levy on minulla yhä, mutta mukava
olisi kuulla jokin noista 55 vuoden takaisista ilonaiheista tässä
ohjelmassa.

Hannes Tiira
050 4628622
pikkutiira@elisanet.fi
Hennalankuja 10 as. 4
28800 Pori

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti