Sokeiden ja vaikeasti heikkonäköisten asema huononee paljon, kun
Raha-automaattiyhdistys leikkasi keskusliitollemme myönnettyä avustusta.
Sokeiden harjansitojien ja korinpunojien tuki loppunee kokonaan ja liitosta
pitää vähentää 50 ihmistyövuoden verran väkeä. Palvelut heikkenevät ja
satojen käsityöläisten ammatinharjoitus käy kannattamattomaksi.
Asiaan otti kantaa näkövammaisten keskustelupalstoilla museoamanuenssi, FT
Kari Huuskonen, itsekin sokea mies. Kommentoin hänelle näin:
Amanuenssimme arvokkaista ajatuksista kannattaa ottaa yleisvaarin.
Suunnilleen hänen analysoimaansa tapaan on kehitys kehittynyt niin liitossa
kuin suomalaisessa yhteiskunnassa laajemminkin sodanjälkeisinä aikoina.
Ponnisteltuamme valtavin uhrauksin ylös 40-luvun kuristuksesta aloimmekin,
kiitos esim. meille edullisen idänkaupan nopeasti vaurastua. Harpottuaan
seitsemän peninkulman saappain kohti hyvinvointia Suomi äkkiä olikin yksi
maailman rikkaimpia maita, valtio, jonka oli mahdollista tarjota
kansalaisilleen perusturvan lisäksi vähän ylimääräistäkin. Pohjoismaiset
(lähellä sosiaalidemokratiaa olevat) päättäjät taas huolehtivat, että näin
tuo turva tosiaan toteutui eikä vauraus kasaantunut harvojen käsiin.
Tässä aluksi auvoisassa mutta historiallisten murrosten takia luhistuneessa
pilvilinnassa me elelimme 90-luvun lamaan asti. Siitä vielä päästiin läpi
kolhuin, mutta tämä nykyinen pitkä ja puuduttamalla näivettävä prosessi
näyttää olevan jo liikaa. Samalla asenneympäristö on muuttunut sosiaalisesta
liberalistiseksi, yhteisen vastuun tilalle on astunut yksilöllisten
voittojen tavoittelu, eräänlainen pudotuspeli, jossa sosiaalidarwinismin
periaate elää kirkkaana: vahvin, kaunein ja onnekkain pärjää = Winner takes
it all.
Yhtenä pienenä edunsaajana ja -tavoittelijana tässä prosessissa on ollut
meidän näkövammaisten yhteisömme. Pelattiin taitavasti niillä pelimerkeillä,
jotka 60- ja 70-luvun sosiaalipolitiikka käteen antoi. Koska ei silloinkaan
omistettu kristallipalloa, ei osattu katsoa kortteja, jotka kädessämme ovat
nyt. Jos syytämme Eero Häkkisiä, Pekka Mäkelöitä, Urpo Kuotoloita ja Pentti
Kivelöitä liikojen rohmunnasta, emme noudata kohtuutta. Isät tekivät heidän
aikanaan vallineiden olojen mahdollistamia ratkaisuja. Sokeidenja vaikeasti
heikkonäköisten elämä on tänään luksusta verrattuna näkövammaisten
isovanhempiemme elämään. Kermat kakkuun on vielä hoitanut tietotekninen
vallankumous niin ongelmallinen kuin se yksityiskohdiltaan vammaisille
toisaalta on.
Kari-tohtorin kysymykseen, vaadimmeko turhan äänekkäästi ja saimmeko liikaa,
vastaan, että emme. On lattiamatoksi ja sylkykupiksi johtavaa
myöntyväisyyspolitiikkaa suostua siihen, että meitä nyt rangaistaan
vanhoistamme. Rahaa ei tosin liene jaettavaksi yhtä paljon kuin ennen, mutta
kyllä sitä yhä aika paljon on. Kyse on enemmänkin tavasta, jolla rahat
jaetaan. Nämä ovat aina poliittisia päätöksiä. Ne voidanan joko niellä
purematta lusikka kauniissa kädessä tai kyseenalaistaa tasa-arvon ja
inhimillisyyden argumentein. Minä suosin jälkimmäistä linjaa. Siksi
kaikenlaiset protestit, adressit, järkevä polemiikki ja taistelu oikeuksien
puolesta on suotavaa. Ei se merkitse tosiasioiden kieltämistä, sillä
tosiasiat ovat venyvä käsite. Riippuu määrittäjästä, mihin rajat vedetään.
RAY:n totuus, markkinavoimien totuus ja vammaisen ihmisen todellisuus ovat
melko kaukana toisistaan. On siis kapinan, ei itsetutkistelun aika. Ikäviä
leikkauksia joudutaan tekemään ja kipeältä, liki tuskalliselta tuntuu, mutta
taistelua paremman yhteiskunnan puolesta perusturvan purkajien tavoitteita
vastaan ei saa lopettaa.
Sähköposti: kirja.hannes@gmail.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
