SUOSTUMMEKO SYLKYKUPEIKSI?

Sokeiden ja vaikeasti heikkonäköisten asema huononee paljon, kun

Raha-automaattiyhdistys leikkasi keskusliitollemme myönnettyä avustusta.

Sokeiden harjansitojien ja korinpunojien tuki loppunee kokonaan ja liitosta

pitää vähentää 50 ihmistyövuoden verran väkeä. Palvelut heikkenevät ja

satojen käsityöläisten ammatinharjoitus käy kannattamattomaksi.

Asiaan otti kantaa näkövammaisten keskustelupalstoilla museoamanuenssi, FT

Kari Huuskonen, itsekin sokea mies. Kommentoin hänelle näin:

Amanuenssimme arvokkaista ajatuksista kannattaa ottaa yleisvaarin.

Suunnilleen hänen analysoimaansa tapaan on kehitys kehittynyt niin liitossa

kuin suomalaisessa yhteiskunnassa laajemminkin sodanjälkeisinä aikoina.

Ponnisteltuamme valtavin uhrauksin ylös 40-luvun kuristuksesta aloimmekin,

kiitos esim. meille edullisen idänkaupan nopeasti vaurastua. Harpottuaan

seitsemän peninkulman saappain kohti hyvinvointia Suomi äkkiä olikin yksi

maailman rikkaimpia maita, valtio, jonka oli mahdollista tarjota

kansalaisilleen perusturvan lisäksi vähän ylimääräistäkin. Pohjoismaiset

(lähellä sosiaalidemokratiaa olevat) päättäjät taas huolehtivat, että näin

tuo turva tosiaan toteutui eikä vauraus kasaantunut harvojen käsiin.

Tässä aluksi auvoisassa mutta historiallisten murrosten takia luhistuneessa

pilvilinnassa me elelimme 90-luvun lamaan asti. Siitä vielä päästiin läpi

kolhuin, mutta tämä nykyinen pitkä ja puuduttamalla näivettävä prosessi

näyttää olevan jo liikaa. Samalla asenneympäristö on muuttunut sosiaalisesta

liberalistiseksi, yhteisen vastuun tilalle on astunut yksilöllisten

voittojen tavoittelu, eräänlainen pudotuspeli, jossa sosiaalidarwinismin

periaate elää kirkkaana: vahvin, kaunein ja onnekkain pärjää = Winner takes

it all.

Yhtenä pienenä edunsaajana ja -tavoittelijana tässä prosessissa on ollut

meidän näkövammaisten yhteisömme. Pelattiin taitavasti niillä pelimerkeillä,

jotka 60- ja 70-luvun sosiaalipolitiikka käteen antoi. Koska ei silloinkaan

omistettu kristallipalloa, ei osattu katsoa kortteja, jotka kädessämme ovat

nyt. Jos syytämme Eero Häkkisiä, Pekka Mäkelöitä, Urpo Kuotoloita ja Pentti

Kivelöitä liikojen rohmunnasta, emme noudata kohtuutta. Isät tekivät heidän

aikanaan vallineiden olojen mahdollistamia ratkaisuja. Sokeidenja vaikeasti

heikkonäköisten elämä on tänään luksusta verrattuna näkövammaisten

isovanhempiemme elämään. Kermat kakkuun on vielä hoitanut tietotekninen

vallankumous niin ongelmallinen kuin se yksityiskohdiltaan vammaisille

toisaalta on.

Kari-tohtorin kysymykseen, vaadimmeko turhan äänekkäästi ja saimmeko liikaa,

vastaan, että emme. On lattiamatoksi ja sylkykupiksi johtavaa

myöntyväisyyspolitiikkaa suostua siihen, että meitä nyt rangaistaan

vanhoistamme. Rahaa ei tosin liene jaettavaksi yhtä paljon kuin ennen, mutta

kyllä sitä yhä aika paljon on. Kyse on enemmänkin tavasta, jolla rahat

jaetaan. Nämä ovat aina poliittisia päätöksiä. Ne voidanan joko niellä

purematta lusikka kauniissa kädessä tai kyseenalaistaa tasa-arvon ja

inhimillisyyden argumentein. Minä suosin jälkimmäistä linjaa. Siksi

kaikenlaiset protestit, adressit, järkevä polemiikki ja taistelu oikeuksien

puolesta on suotavaa. Ei se merkitse tosiasioiden kieltämistä, sillä

tosiasiat ovat venyvä käsite. Riippuu määrittäjästä, mihin rajat vedetään.

RAY:n totuus, markkinavoimien totuus ja vammaisen ihmisen todellisuus ovat

melko kaukana toisistaan. On siis kapinan, ei itsetutkistelun aika. Ikäviä

leikkauksia joudutaan tekemään ja kipeältä, liki tuskalliselta tuntuu, mutta

taistelua paremman yhteiskunnan puolesta perusturvan purkajien tavoitteita

vastaan ei saa lopettaa.

Sähköposti: kirja.hannes@gmail.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi