torstai 5. helmikuuta 2015

PYÖRÄLLÄ PÄÄSTÄÄN

Juttelemme Pirjon kanssa niin paljon, että lähes kaikki lapsuudestammekin on
tullut kerrotuksi vähintään kerran. Yllätyinkin, kun Pirjo totesi tämän
pyörätarinan olevan hänelle ennen kuulematon. Muotoilin sen blogitekstiksi
otsikolla:

PYÖRÄLLÄ PÄÄSTÄÄN

Niin päästään, eikä vähiten sillä uutuuttaan kiillelleellä,
kolmivaihteisella vauhtipelillä, jonka Lions Club Kallio lahjoitti Helsingin
sokeainkoululle armon vuonna 1965. Ihana fillari osoittautui alusta asti
suosituksi, siitä suorastaan tapeltiin. Kukaan ei tullut laatineeksi listaa
ajovuoroista niin, että pyöräilemään pääsi nopsajalkaisin. Ruokailujen
jälkeen, kun meillä oli vapaa-aikaa, tuli kauhea ryntäys alas portaita
kellarikerroksen kautta ulos. Ovelle syntyi suma. Häpeäkseni muistan
omienkin kymmenvuotiaiden yläraajojeni heiluneen käsirysyssä, jonka avulla
suma usein purettiin.

Jos pyörähulluista pitää mainita kajahtanein, tulee Hannes Tiiran nimi
ensimmäisenä mieleen. Viiskyt vuotta ja 60 kiloa sitten oli tuo takapihojen
rasavilli stadinkundi ketterä kuin sähköjänis. Hän liki pitäen lensi alas
portaat poikien käytävästä kellarikerrokseen. Ei jalka moneen rappuun osunut
matkalla pyörän luo.

Itse fillarin kanssa ei koskaan sattunut mitään onnettomuutta, ei, vaikka
vauhtikalloinen hurjimus kiisi sillä täyttä höyryä alas sokkolan kaikki
neljä mäkeä, Saunamäen, johtajanmäen sekä tyttöjen ja poikien lautamäen. On
siinä suojelusenkeli paroilla ollut työtä ja vahtimista kerrakseen. Hikeä
erittäen lienevät läähättäneet aamusta iltaan ja lyykähtäneet ehtoolla
siivet supussa höyhenpatjoilleen.

Mutta missä olivat enkelit päivänä, jona nuoren Tiiran lento alas portaita
päätyi sivuseinään? Pää kopsahti tiilimuuriin, teräväpiikkinen matto repi
pojan ja lattian väliin jääneen käden. Veri lensi sekä ohimoon että
kämmeneen auenneista haavoista. Tähtiä näkyi humisevan pään yllä varmaan
minuutin, kunnes itkunsekainen karjahdus toi paikalle hoitaja Tuula
Möttösen. Koko matkan Aurooran sairaalaan poika oli pyörällä päästään, mutta
sieltä päästyään hän tapasi tassutella pyörän luo huomattavasti hillitymmin.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti