tiistai 3. helmikuuta 2015

VALTIOT SOTIVAT - USKONNOT EIVÄT



Professori ja tietokirjailija Jaakko Hämeen-Anttila osoittaa kirjassaan
"Islamin miekka" sitovasti, että otsikkoni pitää paikkansa. Edes sotaisana
pidetty islam kristinuskosta puhumattakaan ei lähtökohtaisesti oikeuta
väkivaltaa. Koraanissa on tosin kohtia, joissa annetaan lupa tappaa
vääräuskoiset, mutta tähän liittyy ehtoja. Vääräuskoisten on uhattava
oikeauskoisia, siis muslimeja, jotta oikeus sotia heitä vastaan olisi
velvollisuus. Mikäli uhka väistyy, ei tappaminen tule kysymykseen. Monissa
koraanin suurissa (sanasta suura) korostuu myös Allahin armahtavaisuus.

Radikaalit islamistit ovat käsittäneet islamin lain, sharian, väärin. He
eivät edusta uskontonsa tulkitsijoiden valtavirtaa. Terroristeiksi ryhtyen
nämä ääriryhmät ummistavat silmänsä sodankäyntiä koskevilta rajoitteilta.
Silmitön viha länsimaita kohtaan saa heidät unohtamaan Jumalansa
armahtavaisuuden. Vihollisiksi tulkitaan nekin, jotka eivät sitä
koraaninkaan mukaan ole.

Kristinusko perustuu Uuteen Testamenttiin. Sieltä ei löydy oikeutusta edes
puolustustaistelulle. Siinä missä profeetta Muhammed johti kahtakymmentä
seitsemää taistelua, antoi Jeesus itsensä vapaaehtoiseksi uhriksi, kehottipa
vielä Pietaria panemaan miekan tuppeen. Kristityllä on näin ollen vielä
vähemmän lupa käyttää väkivaltaa kuin muslimilla. Jos hän niin tekee, toimii
hän uskonsa vastaisesti eli ei tottele Jeesusta.

Uskontojen nimissä on kyllä taisteltu maailman sivu. Syyt sotiin ja niiden
päämäärät ovat pohjimmiltaan olleet kaikkea muuta kuin uskonnolliset.
Sotivia osapuolia ovat olleet valtiot tavoitteenaan laajeta ja rikastua.
Halu levittää uskontoa on hyvä tekosyy. Sen varjolla oikeutetaan tekoja,
joita itse uskonto ei oikeuttaisi. Ateistiset valtiot joutuvat keksimään
valtapyrkimyksilleen muita perusteita. Stalinin Neuvostoliitolle se oli
aate, Hitlerille juutalaisviha ja pyrkimys järjestää saksalaisille
elintilaa. Maon ateistinen Kiinakin oli hyvin aggressiivinen valtio. Siellä
tapatettiin kymmeniä miljoonia omia kansalaisia ja sodittiin naapurimaita
vastaan. Näissä tapauksissa ei uskonto ollut edes veruke ellei sitten
ateistityrannien jumalointia pidetä uskontona.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti