Kävinpäs tänään Porin promenadikeskuksessa viettämässä talvikarnevaalia.
Juhla oli näitä koko perheen tapahtumia, joissa pääosaa näyttelivät lapset.
Heitä laulatettiin ja leikitettiin, mutta istahtipa kolme varhaisnuorta myös
pianon ääreen soittamaan. Säveltäjänimet Oskar Merikanto, Claude Debussy ja
Astor Piazzola kuvatkoot soiton vaikeusastetta.
Mukavinta koko karnevaalissa oli eläytyä turvapaikanhakijalasten riemuun.
Irakista Suomeen pitkän ja vaivalloisen matkan tehneet lapset nauttivat
korvin kuullen ja kuulemma silmin nähden siitä kaikesta. Joukossa oli myös
hieman isompia lapsia, nuoria oikeastaan. Nämä yksin hengenvaarallisesta
kotimaastaan kylmään pohjolaan matkanneet nuorukaiset ovat kai juuri niitä
tyyppejä, joita kaiken maailman Jarirajamäet pitävät raiskaajina. On todella
vaikea uskoa, että he pääsääntöisesti sitä olisivat. Mukavansorttisilta
miehiltä nuoretherrat minusta vaikuttivat. Paikalla olleisiin
porilaistyttöihin he eivät luoneet himokasta katsettakaan. Olisin melkein
toivonut, että he niin olisivat tehneet. Seurustelu kuuluu mielestäni
jokaisen nuoren elämään ja oikeuksiin. Jos sitten suhde etenee mukavissa
merkeissä, siitä sukeutuu parisuhde. Tällöin ollaan jo melko lähellä
kotoutumista. Jos ja kun suhteen seuraukset ovat yhtä suloisia kuin
eturivissä käsiään läpsyttäneet, jalkojaan tömistelleet ja intoa puhkuneet
irakilaistenavat, mikä sen somempaa.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti