OLISINKO OLAVI PAAVOLAINEN?
Jos kuolen samanikäisenä kuin Olavi Paavolainen, on minulla jäljellä pari
kuukautta elinaikaa. Siihen taitavat yhtäläisyydet rajoittuakin, eikä
tämäkään yhtäläisyys toivottavasti toteudu. Paavolainen oli komea dandy,
minä paksu pallero. Paavolaista naiset janosivat kuin kaktus vettä
erämaassa, minä sain ensimmäisen tyttöystävän 21-vuotiaana. Paavolainen
ihaili sotilaallista uljuutta, minä olen c-mies ja sieluni sopukoita myöten
pasifisti. Siinä missä Paavolaisen rooleihin kuului olla kulloisenkin
tilanteen mukaan kommunisti tai fasisti, olen minä tyypillinen punavihreä,
radikaali vain suhteessani vääryyteen.
Kun jeremiadiini lisätään naulaksi arkulle vielä huonommuus ainoassa
asiassa, jota jotenkin osaan, kirjoittamisessa, ette ihmetelle kateuttani.
Luettuani viisitoista sivua Panu Rajalan teosta "Tulisoihtu pimeään - Olavi
Paavolaisen elämä" pidin otsikkoa "Olisinpa Olavi Paavolainen" vielä
sopivana tälle vuodatukselle. Rajala sai vaihtamaan pa-päätteen ko-lopuksi.
Kaukana kas seisoo Rajalan teos Matti Kurjensaaren klassikosta "Loistava
Olavi Paavolainen." Mahtunevatko samaan kirjahyllyynkään? tietoteoksina
arvostan molempia. Miesten tapa kohdella tekstinsä aihetta vain poikkeaa
toisistaan jyrkästi. Rajalan Paavolainen on kyllä loistava muurien murtaja,
henkisen ummehtuneisuuden raikastaja ja kirjallisten lahjakkuuksien
haistaja. Hän lähes runnoi Katri Valan ja Helvi Hämäläisen yli
kustannuskynnyksen. Ilman tulenkantajien keulamiestä ei meillä kenties olisi
eräitä kirjallisuuden helmihenkilöitä.
Paavolaisen suhtautuminen ihmisiin vaihteli Rajalan mukaan ihailtavasta
huomaavaisuudesta törkeään loukkaamishaluun. Naisiaan hän petti
estottomasti, loukkasi muutenkin ja särki varmaan satoja sydämiä. Jos on
ollut naisasioissa Panu Rajala suuri porsas, niin vielä isompien sikojen
pahnoilta löydettiin Paavolainen, Helvi Hämäläistä hän jopa löi.
Panu Rajala viittaa tuon tuostakin kirjansa päähenkilön epävakauteen. Hän
tekee sen niin vankoin todistein, että epärehelliseksi ristiriitojen
mieheksi ja tuulten suuntia nuuhkivaksi opportunistiksi lukija tämän
mielessään tuomitsee. Aitoa taisi olla vain elämän lopun synkkä pessimismi,
se pettymyksen sekainen. Tuollaista henkilöä on vaikea pitää
kurjensaarilaisittain loistavana.
Kyllähän minussakin omat harlekiinin piirteeni asuvat. Monikasvoinen lienen,
en tasainen puurtaja. Noin äärevässä hahmossa kuin Paavolaisella tuo
labiilius ilmeni, en niitä itsestäni löydä. Meidän suurin eromme lieneekin
siinä, että Olavi Paavolainen kaikkine röyhkeyksineen oli suurmies, minä
pienmies. Suuren taiteilijan puutteetkin ovat eri tasoa kuin vähäpätöisen
persoonan.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti