SEN SUVEN SULOISUUTTA

Suvivirren virittivät ne onnelliset, jotka olivat viitsineet herätä ennen

aamukuutta kuuntelemaan lintujen konserttia Teemuluodossa. Meri-Porin

seurakunta järjesti tämän lintukävelyn, sen taivaallinen päällikkö ihanan

sään. Alkusuven luonto antoi parastaan. Tuomi tuoksui, rentukka kukki,

satakieli lauloi: kaikki kuin jostain vanhasta Suomi-filmistä maisemaksi

leikattua. Tällaisen saa ihminen harvoin kokea todeksi. Näitä aamuja ei

Suomessa ole paljon.

Siinä satakielen, kultarinnan, peipon, rastaiden ja mustapääkertun

konserttia kuunnellessa sykähti Peränpitäjän rinta. Tuntui kerrankin todella

hyvältä. Sain muutaman ohikiitävän tuokion tuntea ehjää iloa. Kaikki kipu,

kaikki ahdistus, kaikki huolet ja ihmisen raihna väistyivät hetkeksi. Näin

puhdas ja häiriötön onni on suloisia suviaamujakin harvinaisempaa. Meille ei

ole suotu pysyvää onnen tilaa maan päällä. Arkea on annettu eniten, pahaa

oloa, vastoinkäymisiä ja harmeja paljon, iloa sangen säästeliäästi. Enpä

usko lukijankaan elämän mitään tauotonta juhlaa olevan. Et pääse nauttimaan

nauttimasta päästyäsi.

Suvivirren säkeistöjä neljännestä loppuun ei lauleta usein. Vasta niissä

tulee esiin ajatus ikikeväästä. Meidän jokaisen lähes ulkoa muistamissa

säkeistöissä kuvataan, miten kaunis  on maa, näissä vähemmän tunnetuissa

millainen on taivas. Kun aikamme täällä on päättynyt ja olemme astuneet yli

ison ojan, on meille luvassa suvi, jota ei enää oteta pois. Tuota

päättymätöntä onnen tilaa emme ole ansainneet itse. Sen on meille

lahjoittanut Jeesus Kristus.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

KIEKOTONTA KISAILUA

Ei tullut seuratuksi jääkiekon MM-kisoja sen vertaa, että olisin tiennyt

lähetysten puuttuvan radio puheen taajuudelta. Ainakaan selostus ei alkanut

klo 20.40. Ottelun kai piti alkaa sillä sekunnilla. Töllötintä ei ole ja

muutenkin  olisin jättänyt kekkerien seurannan korkeintaan loppuotteluun.

Sinä kysyt, mistä moinen penseys. Huippu-urheilu kiinnostaa kyllä sinänsä.

Aion seurata esim. olympialaiset alusta loppuun hyvin tiiviisti.

Yleisurheilun arvokisoissa käyn mahdollisuuksien mukaan jopa paikan päällä.

Jalkapallon Mm-kisojen aikana minua ei saa rankaisematta häiritä. Jukolan yö

on tiheänä tunnelmaa. Ah ne huudot ja kuiskaukset suomalaisen suviluonnon

salomailta.

Kaksi urheilumuotoa, jääkiekko ja moottoriurheilu tekevät kohdallani

poikkeuksen. Niitä en seuraa. Ei niissä enempää eettisesti väärää ole kuin

monessa muussa urheilumuodossa; iso raha määrää tulokset myös rakastamassani

jalkapallossa, vaarallista on laskettelu, nyrkkeily ja moni muu kiinnostava

laji siinä missä moottoriurheilukin. Jääkiekossa on väkivaltaa ja siihen

uppoaa perheiltä paljon fyffyä, mutta eiväthän ole halpoja harrastuksia

myöskään purjehdus ja ratsastus. Jäljelle jää yksi syy: jääkiekon ja

moottoriurheilun ylihallitseva asema suomalaisessa huippu-urheilussa. Liian

moni lahjakkuus menetetään näihin lajeihin. En sitä paitsi yleensäkään tahdo

tehdä samaa mitä kaikki muut tekevät. Jos jostain asiasta tulee ylen

suosittu, alan ottaa siihen etäisyyttä. On paljon kiinnostavampaa tietää

sellaisesta, mistä harva tietää. Samoin on hauskempaa kisailla itse kuin

seurata toisten kilpailua. Lajit pitää valita niin, että on edes jokin

mahdollisuus menestyä. Nämä lajit ovat minulla linturalli eli pinnakisa,

kirjoituskilpailut, sanatehtävät ja nuorempana shakki.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

KAKSI KIRJAA KESÄLLÄ

Vihdoin ilmestyvät molemmat työn alla olleet teokseni  Yyteristä Reposaareen

sekä Meren ja vuorten Montenegro. Ensin mainittu ehtii ensin (julkaisupäivä

2. 6). Montenegrosta pääsette lukemaan viimeistään 8. 7.

Julkistamistilaisuudetkin näillä on: 13. 6  Porin kirjasto/Satakunnan

maakuntakirjastossa ja 8. 7. Porin kirjakauppa infossa. Kirjojen yhteinen

piirre on yhteistyö taitavien valokuvaajien kanssa. Manu Toivonen on

napannut porilaiset, Juha Haavisto montenegrolaiset kuvat. Oli kevyt

kirjoittaa, kun ei tarvinnut etsiä aineistoa kissojen, eipä edes koirien

kanssa. Riitti, kun kuunteli, mitä kuvissa näkyy.

Kirjoittamieni kirjojen määrä nousee nyt kahdeksaan toista. Nyt väsään

sanatehtäväkirjaa Suomesta. Tarjoan Suomi 100 Finland-projektiksi. Ans

kattoo, kuin äijän käy. Toivottavasti hyvin, sillä eihän tällä toiminnalla

toki rikastu.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

LINTUJEN YÖ

Kolme viikkoa meitä helli lämmin pouta päivät pääskytysten, mutta annas

olla, kun sokeiden lintuyö tä  viettää alettiin: kyllä silloin tuli vettä

taivaalta. Väliin kaatamalla, väliin rankasti, joskus vain tihkuten sitä

niskaan saatiin. Lintuyöhön osallistuja tunnistettiin Onnelan respassa

jännittyneestä ilmeestä. Voidaanko ollenkaan retkeillä?

Voitiin toki. Onnelan pihapiirissä käpsehdittiin käyt. katsoen kuivina.

Lintuja vain olisi sopinut olla enemmän Tuusulanjärven vesissä kuin ne pari

lokkia ja rantasipi. Mustarastas rannalla kyllä heläytteli huiluaan

väsymättä tunnista toiseen. Ehkä se tietää olevansa Uudenmaan maakuntalintu.

Lauluero vasta aamuyöstä kuultuun laulurastaaseen on selkeä muttei yleisesti

tunnettu. Tapahtuman toinen päätavoite oli oppia erottamaan nämä yleiset

rastaat toisistaan. Niitäkin tavallisempi punakylkirastas kiekuu ja kitisee

omaperäisemmin joskin eri murteilla Itä- ja Länsi-Suomessa.

Retkien toiseksi tavoitteeksi asetin kahden runsaslukuisimman lintulajimme,

peipon ja pajulinnun tunnistuksen. Myös tähän antoi keväinen Keski-Uusimaa

hyvät edellytykset. Peipot ja pajulinnut lauloivat täyttä kaulaa Onnelan

pihapiirissä, aamutuimaan jopa niin päällekkäin, että ehdin sanoa puolet

toisen nimestä kun jo toinen tirskautti. Jäi silti kuva, että osallistujat

oppivat sekä peippo- että rastasläksyn.

Aamuneljältä siis ampaisimme Tuusulaa ja Järvenpäätä kiertävälle radalle.

Vaikka ensimmäinen kohde oli Lemmenlaakso, emme toteuttaneet katalaa

ideaamme rymistellä hääyötä viettävän parin sviittiin heitä linturetkelle

kutsumaan. Muuan myöhäinen häävieras pyrki luontoväen autoon siihen toki

pääsemättä. Me taas pääsimme kuulemaan lähes kaikkia peruslajeja, kesän

symboleja, käkeä ja satakieltäkin. Mitään suurharvinaisuuksia ei tavattu.

Sellaisten ja vähän tavallisempien tuttavien ääniin vihkiydyimme

lauantai-iltana. Lauri Hallikaisen Luonto soi-levyt ovat oivallisia ja niitä

saa lainata Celiasta.

Olen väärä henkilö arvioimaan, miten tapahtuma onnistui. Eivät retkeläiset

kuitenkaan täysin tyytymättömiä yönseutuun olleet, koska ilmaisivat halunsa

osallistua johonkin tämäntapaiseen toistekin.

Lintujen yössä havaitut lajit:

Kalalokki

Naurulokki

Harmaalokki

Talitiainen

Sinitiainen

Kuusitiainen

Hippiäinen (Sari Tuominen ja Olavi Kurttio)

Pohjansirkku (Minä ja Kurttio)

Kirjosieppo

Haarapääsky

Mustarastas

Laulurastas

Punakylkirastas

Punarinta

Käki

Satakieli

Rantasipi

Taivaanvuohi

Pensaskerttu

Mustapääkerttu

Punavarpunen

Valkoposkihanhi

Varis

Harakka

Naakka

Fasaani

Peukaloinen

Sirittäjä

Tiltaltti

Sepelkyyhky

Heinäsorsa eli sinisorsa

Yht. 31

Jos joku mukanaollut muistaa muita, lisätköön. Pienenä pettymyksenä

mainitsen tikkojen poissaolon. Kovasti odotin meidän saavan kuulla

harvinaista idän  uunilintua. Sellainen kuuluu Lemmenlaakson linnustoon.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

KUOLEMAN PYÖRTEESTÄ POIS

Pablo Picasso kuuluu olleen vanhemmiten varsin hankala luonne. Kun nuori

vaimo toi aamuisin kahvit ja churrot ttaiteilijalle vuoteeseen, äijä lähinnä

ärisi. Paha oli miehen olla, sairaaksi itsensä koki ja koko maailma oli muka

hänet hylännyt. Taustalla häälyi hirviönä kuoleman pelko.

Picasso joutuikin kuvittelemaan kuolinkellojensa kumahtelua kauan, sillä hän

eli 91-vuotiaaksi.

Kenties hieman yllättäen askarteli Nobel-kirjailijamme F. E. Sillanpää niin

ikään sairauden- ja kuolemanpelon ajatuksilla paljon. Monissa nuoruuden

novelleissaan hän suoraan tunnustaa hypokondriansa. Ensimmäiset luulotaudin

oireet tavoittivat ylioppilas Sillanpään parikymppisenä. Novellin "Elon aamu

varhainen" kuolemaa pelkäävä mies on mitä ilmeisimmin kirjailija itse. Minun

on helppo samastua Picassoon ja Sillanpäähän, vaikkei taiteellinen tasoni

yllä lähellekään mestariluokkaa. Rapistuvan kroppani liikahduksia,

tuntemattomia tuntemuksia, outoja oireita  yms. osaan kyllä säikähdellä.

Tarkkailen aidon hypokondrikon tavoin Tiiranpojan terveyttä tunnein

tuhansin. Picasso ja Sillanpää eivät jääneet kauhujensa vangeiksi. Annas

olla, kun Pablo pääsi maalaamaan ja Fransu kirjoittamaan, niin jo tuonen

varjo väistyi pois. Kirjailija toki auttoi asiaa alkoholilla. Liekö

helpotusta hakenut samasta, mistä Hector paljon myöhemmin: "Yhtenä iltana

paljon jos viiniä jois, yhtenä iltana kuoleman pyörteestä pois."  Aika

epäterveelliseksi runsas viinanviljely toki taatalle sekä mielen että

ruumiin kannalta osoittautui.

Minä en pakene ongelmaani viinahuuruihin. Kirjoittaminen on toiseksi paras

turvapaikkani. Ylivoimaisesti paras on rukous. Koen etuoikeudeksi saada

keskustella Sen kanssa, joka viime kädessä kuolemasta päättää ja noutajan

luokseni lähettää. En puhu rukouksessa paljon, kuuntelen. Taivaan suurta

lohduttajaa kuunnellessa oppii monia asioita. Nykyään yhä useammin valtaa

mielen rauha, jonka kaltaista ei voi edes verrata työn eikä viinan tuomaan

unohdukseen. Se on Hengen voitto tutisevasta ruumiista.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com

verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi