Suvivirren virittivät ne onnelliset, jotka olivat viitsineet herätä ennen
aamukuutta kuuntelemaan lintujen konserttia Teemuluodossa. Meri-Porin
seurakunta järjesti tämän lintukävelyn, sen taivaallinen päällikkö ihanan
sään. Alkusuven luonto antoi parastaan. Tuomi tuoksui, rentukka kukki,
satakieli lauloi: kaikki kuin jostain vanhasta Suomi-filmistä maisemaksi
leikattua. Tällaisen saa ihminen harvoin kokea todeksi. Näitä aamuja ei
Suomessa ole paljon.
Siinä satakielen, kultarinnan, peipon, rastaiden ja mustapääkertun
konserttia kuunnellessa sykähti Peränpitäjän rinta. Tuntui kerrankin todella
hyvältä. Sain muutaman ohikiitävän tuokion tuntea ehjää iloa. Kaikki kipu,
kaikki ahdistus, kaikki huolet ja ihmisen raihna väistyivät hetkeksi. Näin
puhdas ja häiriötön onni on suloisia suviaamujakin harvinaisempaa. Meille ei
ole suotu pysyvää onnen tilaa maan päällä. Arkea on annettu eniten, pahaa
oloa, vastoinkäymisiä ja harmeja paljon, iloa sangen säästeliäästi. Enpä
usko lukijankaan elämän mitään tauotonta juhlaa olevan. Et pääse nauttimaan
nauttimasta päästyäsi.
Suvivirren säkeistöjä neljännestä loppuun ei lauleta usein. Vasta niissä
tulee esiin ajatus ikikeväästä. Meidän jokaisen lähes ulkoa muistamissa
säkeistöissä kuvataan, miten kaunis on maa, näissä vähemmän tunnetuissa
millainen on taivas. Kun aikamme täällä on päättynyt ja olemme astuneet yli
ison ojan, on meille luvassa suvi, jota ei enää oteta pois. Tuota
päättymätöntä onnen tilaa emme ole ansainneet itse. Sen on meille
lahjoittanut Jeesus Kristus.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti