Onkohan elämä mennyt liian kiireiseksi, kun Tiiratorpasta ei päästä
isänpäivänä kummankaan taaton haudalle. Pirjon isä Simo on haudattu
Helsingin Kulosaaren kalmistoon. Minun Ilmari-isäni viimeinen leposija
Säkylän kirkkomaassa sijaitsee. Sinne päästään viemään havuja viikon
kuluttua maanantaina, appiukkoni multien päälle ties milloin.
Tänään meidän täytyy tyytyä muistoihin. Ajatustemme ytimeen osuvat
käänteisesti vanhan runon sanat: Sain äidin niin hellän ja herttaisen ja
taaton niin tarmoa syvän. Pirjon äiti näet oli ja minun äitini on hyvin
energinen henkilö. Kumpaakaan ei voi kehua erityisen helläksi eikä
herttaiseksi. Ne adjektiivit pitää varata Simo Vihiselle, kilteistä
kilteimmälle, avuliaimmalle ja lämminsydämisimmälle ihmiselle, jonka lienen
tavannut. Ilmoisna ikänä en ilkeää sanaa sen miehen suusta kuullut,
nuhteetkin vävypojalle vain silloin, kun tämä oli ne ehdottomasti ansainnut.
Monet tyhmyyteni mies ohitti. Jos taivaspaikkoja jaetaan luonteen hyvyyden
perusteella, tulee tutkinto Pyhän Pietarin edessä olemaan Simolle pelkkä
muodollisuus.
Isäni Ilmari ei päässyt lapsuudessani tapaamaan lapsiaan kovin usein. Äitini
ei antanut hänelle mahdollisuutta tehdä niin. Se hauska "setä", joka tiesi
niin paljon ja jolta pieni Hannes olisi kysynyt loputtomiin maailman
asioita, ajettiin tylysti ulos lähes joka vierailultaan. Tapaamisoikeus
tuli käytännössä riistetyksi tuolta mieheltä.
Voi sitä huudon, haukkumisen ja piikittelyn määrää! Kuin tikari olisi
lävistänyt lapsenkin sydämen. Isäni haavat eivät umpeutuneet kokonaan ennen
kuolemaa, mutta lopulta me kannoimme ne yhdessä.
Tutustuin isään paremmin vasta, kun jalat olivat oman pöydän alla.
Aikuisena opin tuntemaan todella kivan huumori- ja tietomiehen nimeltä
Ilmari Tyry. Vaihtaisin omankin sukunimeni alkuperäiseksi, tuoksi Tyryksi,
elleivät ihmiset olisi oppineet tuntemaan lintumiestä Tiirana. Me nimittäin
viihdyimme toistemme seurassa, isä ja poika, erittäin hyvin. Sanaseppoilut,
mielenkiinto luonnon ja historian tapauksiin sekä kristillinen
elämänkatsomus yhdistivät. Isä tapasi sanoa aina: Minun Jumalani kurkistelee
meitä molekyylien takaa. Uskon ja tiedon synteesi oli hänelle
itsestäänselvyys. Minä vielä tällä puolen rajan asian kanssa kamppailen.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti