keskiviikko 20. marraskuuta 2013

NOPEA LÄÄKÄRI



Yksityisen lääkäriaseman kassarouva kysyi yllättyneenä, enkö sitten
käynytkään urologilla, kun vielä siinä luukun takana seison.

- Miks hämmästyit sä säikähtäin, loihen lausumaan ja jatkoin: kävinhän
minä; leikkaukseenkin ehti Salminen jo määrätä tämän herran. Lörpöttelyni
ilmeisesti piristi arkisen työn tekijää marraskuisena tiistaina.

Kerroin vielä ja kerron nyt sinulle, että vajaa kymmenen minuuttia riitti
leikkauspäätöksen lisäksi tulehduksen toteamiseen, antibioottireseptin
kirjoittamiseen ja entisten vaivojeni läpikäyntiin. Sokeudesta Salminen
kysyi, minä taas miehen edeltäjästä, Porin puolessa kovin tunnetuksi
tulleesta tohtori Arvi Santasesta. Kun siinä sivussa tuomitsimme erään
markkinoilta poisvedetyn nukahtamislääkkeen kauheaksi dropiksi, oli aika
poistua.

Reissu jäi mieleen rattoisana rupattelutuokiona. En ole vielä iässä, jossa
saa pitää hauskaa enää lääkärinsä kanssa. Vaan rahallapa saa ja valuutta
viihdyttää. Kalliiksi kas tuokin lysti kävi. Koin saaneeni täyden vastineen
79 eurolle niin lääketieteellisessä kuin psykologisessakin mielessä.
Diagnoosi on taatusti oikea, antibiootit tarpeen ja asiakkaan kohtelu hänen
luonteensa huomioivaa. Kemiat kohtasivat.

Entä, jos kahdeksan kymppiä tekisi lompakkoon liian ison läven? Ei
terveyskeskuksissa mitään urologeja ole, harvoin leppoisaa tunnelmaakaan.
Köyhänä olisin viivyttänyt hoitoon menoa, kunnes sitä olisi ollut turhan
myöhäistä siirtää. Vaikka vaivani on tänään pienehkö ja helposti
operoitavissa, toisi viivytys ison ongelman. Ikävä kyllä uskon monelle
miehelle käyneen juuri niin.

Minusta ei ole oikein, että paras palvelu on sitä kallista palvelua. Jos
sosiaalista turvaverkkoa aletaan purkaa, jää yksityinen terveydenhoito liian
usein ainoaksi vaihtoehdoksi. Sillä puolella ovat jo nykyisin myyjän
markkinat. Kova kysyntä pitää hinnat korkeina. Kahta korkeammiksi ne
nousevat, jos purkutalkoon kannattajat saavat vallan Suomessa. Se on ilkeää
ja vaarallista leikkiä ihmisten terveydellä.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti