Yhteen Päivi Sillanpään linnunpöntöistä oli pesiytynyt tiaisen sijasta
ampiaisia. Se ei tuntunut pöntöttäjästä mukavalta. Hän kysyi, miten päästä
siististi eroon näistä vähemmän mieluisista vieraista. Kannattaako pesä
kannattaa muualle, tuhoutuuko se itsestään talven tullen, miten pönttöön
saadaan toivotummat asukkaat takaisin?
Nuori raumatar Heidi Suominen taas oli käynyt Visbyssä. Kasvitieteellinen
puutarha, joka onkin Pohjoismaiden vanhimpia ja kuuluisan Karl von Linnën
peruja, teki tyttöön vaikutuksen. Kasveista jäi parhaiten mieleen kukka,
jonka lehti oli terävä kuin puukko. Naskalikukaksi olen sen mielessäni
nimennyt.
Yhteistä näille kysymyksille on ainakin se, etten oikeastaan osaa vastata
kumpaankaan. Aluksi huomio tuotti tuskaa. Liikun aivan ansiottomasti kovien
tietäjien kirjoissa, erityisaloina luonto ja historia. Ihmiset ovat
tottuneet odottamaan laajoja, selventäviä vastauksia juuri Tiiratorpasta.
Kun näin ei nyt käy, he pettyvät. Teen seuraa pettymällä itseeni.
Kun tuota tietämättömyyttä sitten jonkin aikaa märehti, alkoi se tuntua
vapauttavalta. Hittojako minun tarvitsee aina olla suuna ja päänä tietämässä
kaiken, pullistelemassa isolla henkisellä pääomalla, ohjaamassa oikeille
poluille siinä tai tässä asiassa erehtyneitä. On itse asiassa sangen
mainiota sanoa sanat, jotka tuskin parikymmentä vuotta sitten olisivat
hypänneet huulilleni: minä en tiedä.
Vastaus Päivin kysymykseen olisi selvitettävissä googletse. Yleistiedon
pohjalta arvelen, että pesää ei ainakaan nyt tohdi siirtää. Parvi eläviä
ampiaisia vastustaisi tekoa jyrkästi. Ne esittäisivät pistävän teräviä
vastalauseita. Talveen mennessä tiettävästi, lajista tosin riippuen, muut
pimpparit kuolevat paitsi kuningatar. Se taas alkaa rakentaa uutta pesää.
Mutta minne, samaan vai eri paikkaan, en tiedä.
Heidin kasvin henkilöllisyyttä on käytännössä mahdoton arvata noin suppeiden
tietojen varassa. Kävin vuosi sitten itsekin Visbyssä. Koska matkailimme
sinne hankkiakseni aineistoa hiljattain ilmestyneeseen kirjaani, jäi
kasvitieteellinen puutarha koluamatta. Tiedän vain, että ruusuistaan se on
kovin kuuluisa. Monienkin ruusulajien lehdet ja varret ovat tiheänään
neulanteräviä piikkejä. Monet kaktukset ja ohdakkeet ovat sitä niin ikään.
Jos joskus uudistan Visbyn-visiittini tai jos Heidi antaa lisätietoja,
palaamme asiaan.
Tai niin, joku muuhan saattaa tietää juuri näistä asioista enemmän. Nyt
olisi oiva tilaisuus näyttää muskelia ja paljastaa tietonsa. Tehkääpä hyvin,
kenttä on avoin
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti