torstai 7. elokuuta 2014

VESINENÄTTI JA RÖNSYAKANKAALI



Kasvien keruuseenkin voi kasvaa himo. Kolmelle Munkkiniemen yhteiskoulun
alaluokkien oppilaalle, tummakutriselle Erjalle sekä Tiiran pojille Hannes
ja Eero kävi niin 60-luvun lopulla. Siihen aikaan piti jokaisen kerätä
kahtena kesänä yhteensä 80 kasvia. Aiemmin määrä oli ollut 120, muttei edes
se olisi alkuunkaan riittänyt tuolle varhaisnuorten kolmikolle.
Kilpailuksihan se nimittäin meni. Kerättiin neljänä kesänä ruusuja ja
ohdakkeita seuraavin tuloksin: Erja 532, Eero 519, Hannes 510. Jäin siis
viimeiseksi, mutten syytä heikkoa näköä tästä tappiosta. Vielä silloin se
riitti välineeksi näinkin visuaaliseen harrastukseen.

Rattoisasti kuluivat ne kesät. Kasvien etsintä, prässäys ja nimeäminen
täyttivät päivät aamusta iltaan. Paljoon muuhun ei sitten aika kyllä
riittänyt, mitä joskus Munkkiniemen rannassa uimassa pyörähdettiin ja
pakollisilla syömisillä kotona vierailtiin. Joskus eksyi esikonlehti
lihapullakastikkeeseen ja pinaattikeittoon pujahti kurjenpolven varsi.

Saadakseen herbarioon tuollaiset määrät kasveja täytyy löytää jo joitain
harvinaisuuksiakin. Kasvit oli pisteytetty Pohjolan värikuvakasviossa, mikä
seikka meidät lopullisesti villiinnytti. Rauhoitetut jätimme toki rauhaan,
mutta superharvinaisia kuuden, seitemän ja kahdeksan pisteen kukkasia
himoitsimme. Talin vielä silloin urheilukeskukseksi muuttamattomalta
kentältä ja Munkkiniemen kartanon ympäristöstä sellaisia löytyi. Kaikkein
harvinaisin, Ruijan esikko kyllä, sen voi jo tunnustaa, Lapin läänin
ylimetsänhoitajan maljakosta. Oltiin kylässä Rovaniemellä.

No kauan sitten kadonneeseen herbariooni löysivät tiensä myös kartio- ja
rönsyakankaali, rohtoraunioyrtti, vesinenätti, isokierto sekä häränkielenä
vielä silloin kukkinut rohtorasti. Erjan tunturikissankäpälää ihailin ja sen
löytäjää kadehdin. Sentään kukka, johon olisin epäröimättä vaihtanut kaikki
kasvini, pysyi saavuttamattomana unelmana. Jos Enkelinkasvoinen Vuokko
pitkässä vaaleassa tukassaan, punaisessa puserossaan ja valkeassa hameessaan
olisi astunut niityllä tämän polvihousupojan luo, niin...

Niin sitten ei mitään. Kesäiltojen haave ja suviöiden uni elävänä edessä ei
yksinkertaisesti voinut olla tosi. Häkeltynyt poika konseptit sekaisin,
jotain tosi tyhmää olisin sanonut tai peräti tehnyt. Rönsyakankaalin seura
sai riittää.

Tuli sitten syksy 1969. 14-kesäinen vei herbarionsa opettaja Suoma
Aaltoselle. - Opiskelepas näiden tieteelliset nimet, velvoitti hän. Joopa
joo - 510 kasvin tieteelliset nimet - ahneella on tietynlainen loppu.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti