maanantai 29. syyskuuta 2014

SATAKIELEN JÄLKEEN MONTENEGRO

SATAKIELEN JÄLKEEN MONTENEGRO

Olen ilmeisesti käynyt Montenegrossa, kun satakielet saapuvat. Enkä vain
minä, enkä vain käynyt. Meitä lähtenee kaksi pariskuntaa tuohon Euroopan
uusimpaan itsenäiseen valtioon, Tiirat ja Haavistot. Retki on oleva rouville
toivottavasti ihana lomareissu. Me Juha Haaviston kanssa yritämme
aikaansaada kuvateoksen. Juha kuvaa, Hannes kirjoittaa - siinä kupletin
juoni.

Kuulostaa ehkä yksinkertaiselta. Monta monessa täytyy silti ratkaista, ennen
kuin jalkamme käytännössä koskettavat Balkanin pikkuvaltion maaperää. Esim.
se satakieli-aiheinen kirja, jonka kimpussa nyt piehtaroin, saisi mielellään
näyttää melko valmiilta ennen uutta, kovaa haastetta. Panen kyllä töpinäksi,
mutta niin - ihminen päättää, Jumala säätää. Lähdemme Juhan kanssa siitä,
että matka, kenties kirjakin toteutuu, jos se nauttii Korkeimman Päättäjän
luottamusta. Korkein päättäjä taas ei ole kustantaja vaan tätä selkeästi
taivaallisempi ja vaikutusvaltaisempi Taho.

Lupasin Juhalle seurata matkasuunnitelmiamme sekä varsinkin itse matkaa
näissä blogeissamme. Tämä oli vasta ennakkovaroitus. Itse Montenegrosta siis
paaaaaaaaaljon enemmän talven mittaan ja kevään korvalla.


Uhkaa kirjoittaa Hanski
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti