Vein satakieli-kirjan sen teossa auttaneelle Ari Rantamäelle ja sain kuulla
pöyristyttävän tarinan. Sukupuolten tasa-arvosta ei ole lehtopöllön arjessa
tietoakaan. Koiras raataa höyhenet höyryten hiirijahdissa. Se kiikuttaa
kaiken ruuan hautovalle naaraalle . Poikasten kuoriuduttua ravittavien määrä
moninkertaistuu. Naaras näet ei pane tikkua ristiin etsiäkseen evästä
niille. Vain talvisydännä saa pöllöherra huolehtia henkilökohtaisesta
hyvinvoinnistaan.
Naaraan ruokaisia rouvanpäiviä turvatessaan koiras kuluu nopeasti. Rantamäki
kertoi 13-vuotiaaksi eläneestä lehtopöllömatroonasta, joka käytti loppuun
neljä puolisoa. Itse se lihoi laihinta "uhriaan" kaksi kertaa raskaammaksi.
Aviouskollisia eivät pöllöt ole.
Luxusrouvan ja feministin toive-elämääkö? Tuskinpa vain. En usko, että
monikaan ihmisnaaras haaveilee lehtopöllöemännän osasta. Pakko tuollaiseen
joutilaisuuteen suostua on lähinnä vaikeasti vammaisilla. Elämä passattuna
parasiittina tuntuu ihmisestä äärettömän yksitoikkoiselta. Sitä paitsi
hävettää. Tämä on meidän raatajien hyvä huomata seuraavan kerran, kun työt
ja kiireet taas vyöryvät laavavirtain lailla syömään sydäntä.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti