Kyllä sinä saat töihin tulla, mutta en minä sulle mitään palkkaa voi maksaa.
- No en mä palkkaa tarviikaan. tää sivuharjottelu täytyy vaan tehä, et sais
merkinnän opintokirjaan.
Tällä nuoren pastori Ari Suutarlan ja vielä nuoremman teologian ylioppilas
H. Tiiran vuoropuhelulla alkoi ehkä ihanin kuukausi elämässäni. Homma
osoittautui heti helpoksi kuin heinän heitto. En kyllä yhtään tiedä, mitä
oikeastaan harjoittelin. Lähinnä se oli sitä, että istuin Suutarlan
huoneessa, kannatin tytöillä kahvia itselleni, nauratin kirkon ulkomaan
avussa kääntäjänä toiminutta, ihanaa Eevaa ja vastailin puhelimeen, notta
matkoilla se sokeiden pappi tapansa mukaan on. Kaksi matkaa tehtiin
yhdessäkin, ei se Eeva vaan Suutarla ja minä. Reissut Turkuun ja Iisalmeen
sujuivat rattoisissa merkeissä nekin. Järkytimme junamatkustajia
sokkohuumorilla, pelasimme shakkia, emme ylenkatsoneet ravintolavaunua.
Tietysti näillä retkillä töitäkin tehtiin. Puheiden pito ja ihmisten
murheiden kuuntelu sujui siinä sivussa, kun koko ajan oli hyvä mieli.
Toivottavasti jotain ilosta tarttui raskaampia taakkoja kantaneiden
tekstiileihin.
Kuukauden kuluttua minun täytyi jättää Vuorikatu. Pusut tyttöjen poskiin,
lähtökahvit ja sitten - niin, koko harjoittelun kohokohta. Vanha rovasti
Pentti I. Hissa, diakoniakeskuksen johtaja, näki nuoren harjoittelijan
seisovan taksia vartoomassa. Lämmin hymy kasvoilla hän asteli pojan luo,
sujautti tukun seteleitä käteen ja toivotti hyvää jatkoa sekä opintoihin
että elämään. On aivan ilmeistä, että kultainen rovasti taikoi rahat omasta
taskustaan.
Fyrkka teki hyvää opiskelijan laihalle lompakolle ja Pentti I. Hissan asenne
sydämelle.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti