Luulin yllättäväni Erkki Haukiojan heittämällä hänelle isäni lempikompan :
miksi sanotaan 60-vuotiasta miestä, joka herää aamulla täysin terveenä?
Mitään paikkaa ei kolota, vatsa toimii ja olo tuntuu autuaalta. -
Kuolleeksi, paukautti professori. - Paremmin tuo koskee kyllä 70-vuotiasta,
hän sitten jatkoi ja ojensi pienen konjakkipullon kera vaimonsa valmistamien
töppösten 60-vuotiaaseen kätöseeni.
Minullahan ei ole kokemusta seitsemällä alkavan vuosikymmenen vaivoista.
Pelko, etten koskaan saavuta noin korkeaa ikää, on alati ajankohtainen.
Tunne painaa rinta-alaa erityisesti viime yön kaltaisina öinä, kun uni
pakenee etsijäänsä ja ajatus lähtee nilkuttamaan kapeaa rataa huolenharmain
varuksin. Sielu soittaa synkkää säveltä. Selviänkö edes kohta koittavan
päivän tehtävistä?
MITÄ KIVAMPIA AIKOJA ON TIEDOSSA, SITÄ SYVEMMÄLTÄ PELKO KOURII pelkäävää.
Niin pirullista se on, ettei jaksa etukäteen iloita mukavista asioista,
koska pelkää unettomuuden takia jäävänsä niitä ilman. Joutuukin museon
ystävien retken ja sanaseppojen kesäpäivien sijasta sairaalaan. Ehkä
verisuoni katkeaa päästä. Alkaa matka tuon ilmaisiin.
Tuollaisilta radoilta on viisasta hypätä pois niin pian kuin mahdollista.
Hyppäämme, kuka mihinkin; minä mielivirteeni 465. "Lahjoita Herra
perheisiimme, nyt pelkojemme keskelle, armo ja rauha sydämiimme, pois pyyhi
syntivelkamme." Kultaisen rovastin, jo iäisyyden portista astuneen Jaakko
Haavion sanat ovat minunkin pyyntöni. Rauhattomat sormet liittyvät toistensa
lomaan, levoton saa levon. Ei uni unetonta välttämättä vieläkään tapaa,
mutta on turvallisempi kärsiä. Jospa ne päivän tehtävätkin siitä. Kyllä
varmaan.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti