Näin kirjailijaa riistetään. Piti oikein kiihdyttämällä kiihdyttää itsensä täyteen kaunaista raivoa ennen kesälomaa, että jaksoi kirjoittaa teille vielä tämän blogisiivun. Eilisestä jäikin sopivan paha mieli polttoaineeksi kiihdytykseen. On korkea aika mennä lomalle pidättyen kolmeen viikkoon edes blogeja vääntämästä.
Tuo eilinen: kahdella kassilla ja pahvilaatikolla kannoin tekeleitäni myytäväksi keskeiselle paikalle, aivan jazz-kadun ja Suomi areenan tapahtumapaikkojen tuntumaan. Viitalan Jaakko ja Kavaston Eero rustasivat mainokset. Kahvia, pikkuleipiä ja suloisia suklaatin paloja pantiin tarjon. Toisilta myyntipöydiltä olisi voinut ostaa Kavaston, Petri Liljan, Leila Tuuren ja Pauli Karmalan opuksia. Ilmaiseksi olisi yhdenkin kirjan ostaja saanut Hanna Valtokiven hyvän romaanin nimeltä Setä Armand. Minun myyntipöytäni vieressä odotti satakunta pehmeäkantista ottajaansa. Jotain ostava olisi saanut sieltäkin poimia haluamansa kaupan päälle.
Nerokas lukija on pannut merkille tuon tuostakin toistuvan konditionaalin "olisi." Kirjoittajan tulee viljellä tätä ehtotapaa mahdollisimman kitsaasti. Eilisen osalta muoto on kuitenkin pakollinen. Yksi henkilö pistäytyi. Hänkään ei osoittautunut asiakkaaksi vaan ihmiseksi, joka käytti paljon sanoja perustellakseen ostamattomuuttaan. Kaikkein raivostuttavinta ihmistyyppiä siis. Laski varmaan oven takanaan suljettuaan tyytyväisenä, paljonko säästi pidättymällä kirjahankinnoista.
Retkeni jatkui oman puolueosaston, Porin demarit ry:n hallituksen kokoukseen. Puheenjohtaja Ari Vahalan luvattua ostaa viisi Yyteri -kirjaa osastolle antoi hän vielä luvan myydä niitä läsnäolijoille. En saanut edes ääntäni kuuluviin yhä jatkuneen keskustelun yli. Kirjapinoa vilkaisi kymmenestä yksi: ex-vaalipäällikköni eduskuntavaaleissa Rauli Taimi. Muille ei kirjojani, kenties ei minua itseänikään ollut olemassa.
Eilinen oli kieltämättä pohjanoteeraus. Kirjakaupoissa, museokaupassa ja Yyterin yrityksissä kirjani tekevät kauppansa ihan kivasti. Monien upeiden runoilijoiden ja tyylikkäiden prosaistien laita on huonommin. Kirjailijaliitto tutki pari vuotta sitten jäsentensä tulonmuodostusta. Kävi ilmi, että kirjailija tienaa teoksillaan kaksi tuhatta, luit oikein, 2000 € vuodessa. Sydänystäväni, kirjailija Taina Teerialho kertoi, että naiskirjailijat tienaavat sitäkin vähemmän.
Että ei tekstinteon varaan voi kovin vankkaa taloutta rakentaa. Useimmat meistä pystyvät toimimaan alalla vain seuraavien vaihtoehtojen toteutuessa: kirjoitamme muun työn ohella, hankimme lisätuloja esim. lehtiteksteillä, puoliso tekee oikeita töitä tai olemme perineet rikkaat vanhemmat. Muuan tietokirjailija, ai niin, se taisinkin olla minä, tokaisi: jos saisin lottovoiton, kirjoittaisin kirjoja niin kauan kuin rahat riittävät.
Pohtimatta tässä yhteydessä syitä huonoon tilanteeseen kerron, mitä juolahti mieleen näin aamutuimaan. Sytyttäisimmekö kirjarovion? Täkäläinen kirjoittajayhdistys Manuscript-63 täyttää kuluvana vuonna 50 vuotta. Juhlimme marraskuussa. Entä jos aloittaisimme tai päättäisimme juhlinnan sytyttämällä komean kokon Porin Etelärantaan? Kirjailijat ja pienet kustantamot saisivat heittää sytykkeeksi kaikki varastoissa lojuvat, myymättä jääneet teokset. Noin tulisella paikalla sopii pitää palopuheita.
Ehdotus on tuskin hyvä keino vauhdittaa myyntiä. Oiva konsti päästä eroon varastoista rovio kyllä on. Juu, ja katkeran suloista terapiaa sen puoleen. Toivottavasti et nyt ajattele, että ne, jotka kirjoittavat romaaneja ovat romaaneja itsekin - py-romaaneja. :d
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti