EREHTYYKÖ ENKVIST?
Itse hän piti sitä mahdollisena huipentaessaan esityksensä Vanhan kirjan päivillä Sastamalassa. Vankat uskonnon ja etenkin kristinuskon vastaiset kannanotot panevat kyllä epäilemään, ettei mies erehtyväisyyydestään aivan varma ole.
Kari Enkvist on harjoittanut jumal-kritiikkiä kauan. Häntä voi jo pitää eräänlaisena ammattiateistina. Tuoreimman kirjansa nimi "Uskomaton matka uskovien maailmaan" toimii kahdella tasolla. Se lienee huolella valittu, sillä viittaahan sana "uskomaton" sekä ihmettelevään hämmästelyyn että henkilöön, joka ei usko.
Kun uskomaton henkilö matkailee uskovien parissa, ei hän tee reissua ilman ennakkoasennetta. Enkvistin yleensä korostama tieteellinen tarkastelu tulee tässä tapauksessa tuskin kysymykseen. Kielteinen perusnäkemys on pakollinen matkaeväs, vaikka se kuinka käärittäisi tieteeltä näyttävään kuoreen. Raaputtakaamme sitä kuorta hieman.
Esitelmässään Enkvist keskittyi asioihin, jotka hänen mielestään osoittavat kristinuskon moraalittomuuden. Hän toi esiin esimerkkeinä lähetystyön ja lapsikasteen. Edellisessä ei kuulemma kunnioiteta kohdemaiden asukkaita. Heidän kulttuuriaan pidetään alempiarvoisena kuin länsimaista sivistystä. Ihmisten vanhat perinteet ja asiantuntemus kiistetään. Kaiken kaikkiaan lähetystyöntekijä neuvoo ylhäältä käsin, miten ihmisen pitäisi elää ja ajatella. Se on moraalitonta. Sen sijaan lähetyskentillä tehtävän palvelu- koulutus- ja auttamistyön Kari Enkvistkin hyväksyy.
On pakko myöntää, että kristillistä lähetystyötä on harjoitettu vakuuttuneina oman uskon paremmuudesta toisiin verrattuna. Vanhojen kulttuurien katsomukset on kiistetty ja pahimmassa tapauksessa niiden edustajat on väkisin taivutettu omaksumaan uudet ajatukset.
Yhtä totta kuin edellinen on myös se, että lähetystyö on nykyään toisenlaista. Lähtökohtana pidetään arvostavaa suhdetta paikallisiin kulttuureihin. Sosiaalinen ja taloudellinen palvelu, diakonia, on toiminnan keskiössä. Lähetit pyrkivät itse asiassa tekemään itsensä tarpeettomiksi kouluttamalla paikallinen väestö jatkamaan siitä, mihin lähetti lopetti. Tällä varmistetaan, että uskon näkökulma siirtyy osaksi ihmisten turvallista arkea riitelemättä perinteiden kanssa. Toki osa perinteistä on sellaisia, joita suuri osa lähetystysmaiden asukkaistakaan ei enää hyväksy. Esimerkiksi tyttöjen ympärileikkaus eli suoraan sanoen sukuelinten silpominen on tällainen perinne.
Kari Enkvistillä on siis päivittämätöntä tietoa lähetystyön luonteesta. Epäilen, ettei mies ole käynyt katsomassa käytännön lähetystyötä. Muuten hän ei perustaisi kritiikkiään kymmenien vuosien takaiseen tilanteeseen.
Perusvirhe niin Kari Enkvistin kuin muidenkin ateistien ajattelussa on, etteivät he osaa tai halua tehdä eroa uskonnon ja sen harjoittajien välillä. Meissä uskovissa on paljon puutteita. Meitä saa ja meitä pitää arvostella. Emme ole kuitenkaan Jeesuksia. Uskonto voi olla hyvä, vaikka sen edustajat ovat pahoja.
Mitä lapsikasteeseen tulee, katsoo Enkvist sillä riistettävän lapselta valinnanvapaus. Tässä herää kysymys, mitä vahinkoa kasteesta sitten on? Eihän vanhempien tarvitse antaa lapselleen kristillistä kasvatusta, vaikka tämä on kastettu. Kristinuskon sanoma on toisaalta niin lämmin, rakkautta korostava ja turvallinen, että luulisi siihen pohjaavan kasvatuksen olevan enemmän siunaus kuin rangaistus.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti