KIRJALLINEN ÄIDINMURHA

Ruotsissa ja Suomessa mainetta niittänyt kirjailija Yrsa Stenius Puhui eilen salintäydelle yleisölle Sastamalassa. Aihe oli kirjailijan moraali.

Stenius lähestyi teemaa kertomalla ja kommentoimalla kirjoja, joissa yhä elossa olevia ihmisiä saatetaan huonoon huutoon. Omilla nimillään tai helposti tunnistettavien romaanihahmojen ominaisuudessa  nuo henkilöt marssitetaan eteemme häijyinä hirviöinä, sydämettöminä julmureina , ahneina oman edun tavoittelijoina jne. Milloin lähipiirinsä, milloin koko maan arvostamista sankareista paljastuu se kätketty, rumempi persoonallisuus.

Suomalaiset esimerkit koskivat Krister Kihlmania ja Henrik Tikkasta. Edellinen puhututti pitkään kuorimalla kullat Porvoon sosieteetin rintapielestä jälkimmäisen heittäessä sontaa lähes kaikkeen, mikä liikkuu ja hengittää. Saimme kuulla Tikkasen avanneen kuuluisan sarjansa kirjalla, jossa mm. Benedikt Zilliacus tarjoilee penistään hopealautasella eräälle juhlivalle seurueelle. Tätä(kin)  episodia Stenius piti kirjallisesti kestämättömänä. Ei kas ole yhtään hienostuneen Zilliacuksen tapaista käyttäytyä noin. Paitsi loukkaavan valheellinen, on pippelikohta epäuskottava, siis kirjallisesti kestämätön.

Mainittujakin koskettavampi esimerkki tulee Ruotsin puolelta. Kohde on nobel-palkittu, kansainvälisesti tunnettu ja länsinaapurissa lähes kruununjalokiven arvoon nostettu aviopari Alva ja Gunnar Myrdahl. Heidät pudotti jumalten joukosta oma poika, kirjailija Jan Myrdahl. Erityisesti perhe- ja sosiaalipolitiikan äitinä pidettyä Alvaa perillinen ruotii rankalla kynällä. Empaattisen naamion takaa löytyy lapsellaan tuskallisia kokeita tekevä, läheisistään piittaamaton henkinen torso. Äidinrakkauden puolestapuhuja olikin mahdollisimman huono äiti.

Niin Zilliacus kuin Myrdahlit murtuivat heidät häpeään työntäneiden kirjojen ilmestyttyä. Alva ja Gunnar olivat tuolloin vanhoja ja sairaita, eivätkä he kauan enää eläneetkään. Vaikka Jan-pojan kuvaus äidistä ei Steniuksen mielestä ollut  kokonaan väärä, piti tämä tekoa moraalittomana. - Olisi edes odottanut äitinsä kuolemaa, puuskahti Stenius.

Me tietokirjailijat joudumme punnitsemaan moraalikysymyksiä erilaisella vaa'alla. Tutkimistamme kirjallisista lähteistä ja tekemistämme henkilöhaastatteluista ilmenee usein hyvinkin epäedullisia, yhä eläviä ihmisiä koskevia tietoja. Asiat eivät ole itse kokemiamme. Tietokirjailija joutuu ensi töikseen ottamaan selvää, onko paha puhe totta vai parjausta. Mielikuvitukselle ei ole sijaa tällä alalla. Jos epäedullinen väite pitää yhtä tosiasioiden kanssa, joudumme ratkaisemaan, viemmekö tiedon painosivuille. Niin houkuttelisi tehdä, kuuluuhan paha kello vielä kauemmas kuin hyvä.

Olen itsekin langennut houkutukseen paljastaa sensaatioita. Omatunto on ehtinyt mukaan vasta jälkikäteen. Kävisikö niin, jos aihe olisi äitini? Onneksi en ole kaunokirjailija eikä äitini kuuluisa henkilö. Ellei näin olisi, sortuisin ehkä kirjoittamaan Aira Tiirasta teoksen, joka täyttäisi äidinmurhan tunnusmerkit. Aihetta nimittäin on.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi