TELKKÄ TIELLÄ TEPUTTELI
Rytmin vuoksi vain yksi telkkä. Oikeasti niitä oli seitsemän: emo ja kuusi poikasta. Melko vilkkaalla kylätiellä ne vaappuivat. Emo vakaammin, suloiset untuvikot horjuvammin siinä matkustettiin kohti lähintä vettä, ehkä Preiviikinlahtea.Miksi maantiellä? Tuskin siksi, että autoa ajanut vaimoni saisi ihastella herttaista näkyä. Siitä huolimatta hän ehti pysäyttää menopelin, ennen kuin mitään ikävää olisi päässyt tapahtumaan.Sitten seistiin ja seurattiin. Sain kuulla, kuinka pikkutytön nyrkin kokoiset höyhenpallot etenivät sievänä rivinä äiti-telkän perässä. Vuoroin suoraan, vuoroin siksakkia poikue vaappui, ei kuitenkaan pois vaaravyöhykkeeltä. Tie oli valittu ja sillä aiottiin pysyä.Taaksemme pysähtyi toinen auto, pian kolmaskin. Eivät kaikki porilaiset autoilijat olekaan sydämettömiä narsisteja, vaikka joskus toiste siltä tuntuu. Ties miten kauan tämäkin letka olisi odottanut, ellei emo olisi vihdoin pyrähtänyt lentoon. Kuului korkea ääni, varmaan komento, sillä nyt untuvaiset panivat juoksuksi. Kipitettiin lujaa kohti tien laitaa. Matkamme jatkui, mutta jäljessämme tullut auto ei  ilmaantunut peräämme. Se seisoi yhä. Ehkä  pienet eivät sittenkään osanneet seurata emoa.Tarinalla on onnellinen loppu. Murheellisena vain tiedän, että useimmilla suloisista telkänpojista on elinaikaa jäljellä enää muutama päivä tai viikko. Noin pienet ovat helppoa saalista pedoille. Ne palautuvat osaksi luonnon kiertokulkua. Mutta miten käy ihmisen?Blogi: tiira-kirjat.blogspot.comverkkokauppa: www.tiirakirjat.fi