JOS 10 MILJOONAA KIINALAISTA ALKAISI HARRASTAA LINTUJA

Suomen lintutieteellisten yhdistysten liiton, Birdlife Suomen, ylläpitämällä keskustelupalstalla puhutaan vakavia. Heittäydyin sekaan itsekriittisine näkemyksineni. Lähinnä todella hienosti luonnosta kirjoissaan kertovan Pertti Koskimiehen kannanotot lennättivät sormiani näppäimillä näin:

Teksti alkaa:

Kiva seikka, ettei Pertti Koskimies useista yhtäpitävistä uhkauksistaan
(lupauksistaan?) huolimatta tyytynyt piipahtamaan verkossa. Hänen
kirjalliset ansionsa tuntuvat tosin hahmottuvan hehkeämmin kansien välistä
kuin tukkanuottasten maisemasta, mutta uusin viestinsä kuulostaa
selväjärkiseltä. Sitä tekstiä ymmärtää tällainen sokea teologi ja
humanistikin; rohkeneepa peräti puuttua puheeseenne.

Vahvasti yksinkertaistaen PK taitaa tarkoittaa, että meidän sopii miettiä
valintojamme. Eettinen introspektio ei liene haitaksi kenellekään.
Lintuharrastajat, minä mukaan lukien, pitävät turhan usein itseään
jonkinlaisena eliittiporukkana, jonka toimet muka vähemmän vahingoittavat
ympäristöä kuin "tyhmien" maallikoiden tekemiset. Antaako se, että tunnistan
pari sataa lintulajia äänestä minulle suuremman oikeuden päästä lähelle
pesivää niittysuohaukkaa kuin jollekulle toiselle? Luonto ei tee eroa kaikki
tertiaalit ja hautomalaikut tunnistavan ornitologin ja traktorilla peltojaan
kyntävän maatalouskosmetologin välillä. Hankasalmen hankkijalakkisen,
Tohmajärven tohtorin ja Parikkalan Pertin polttama bensa on tasan yhtä
haitallista.

Täällä Porissa porisee kuuma kiistapata oikeudesta liikkua Yyterin
lietteillä. Muuan hoidon ja käytön suunnitelma uhkaa lopettaa kulun alueella
käytännössä kokonaan. Toki merkityillä pitkospuureiteillä saisi tepastella,
mutta edes torneista ei kuulemma näe lepäilevien kahlaajien koko kirjoa.
Saavutettu etu, oikeus katsoa lintuja, riitelee luonnonsuojelullisten
näkökohtien kanssa. Tosin monet  käytännön kokemukset osoittavat, ettei
lepäilijöille koidu haittaa ihmisen läsnäolosta ja kyllähän porilaiset
lintuharrastajat ovat tehneet ansiokasta luonnonsuojelutyötäkin. Ruovikoiden
niitto ja tuki karjanhoidolle mainittakoon.

Näistä reunamerkinnöistä riippumatta on kyse samasta ilmiöstä kuin
himobongarien tapauksessa: omaa elämäntapaa ei kyseenalaisteta, vanhat
käytännöt ovat rakkaita hamaan kuolemaan asti. Vaatimus luopua jostain
luonnon takia kuulostaa kuluttajan korvissa puuttumiselta hänen
henkilökohtaiseen vapauteensa. Silloin alkavat perustelut, puolustelut ja
selitykset. Itselläni on paha tapa  oikeuttaa kaikenlaista luonnonvastaista
liikuskeluani sokeudella. Vammaisen täytyy saada...

Koska kulutuksen määrä korreloi elintason kanssa, on maapallon kannalta
hyvä, ettei täällä asu miljardeja rikkaita. Ajatella, jos kiinalaisista
vaikka vain kymmenen miljoonaa ja sama määrä intialaisia alkaisi harrastaa
lintuja kuten me? Silloin sopisi panna kädet ristiin ja pyytää, ettei kovin
moni heistä ryhtyisi maailmanpinnojen kerääjäksi.


blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi