maanantai 5. marraskuuta 2012


EI SAAVU ENÄÄ VANHA TED

Suruviesti ison meren takaa New Jerseystä tavoitti koko jazzia rakastavan maailman eilen sunnuntaina. Trumpetisti ja saksofonisti, kaikkiin Pori jazzeihin muusikkona osallistunut Mr. Pori jazz Ted Curson on kuollut. Hän kuoli sydänkohtaukseen 77-vuotiaana. Vanha, suuri ja lämmin sydän ei enää kestänyt.

Niin kuin Ted olisi aavistanut lähtönsä taivaan orkesteriin, hän vastasi viime kesänä toimittajan kysymykseen sanoen: "Minä tulen Pori jazzeille varmaan vielä ruumisarkussa." Ja tuo poikamaisen ilkikurinen Ted-hymy päälle. Joka kerta, kun tapasimme, kuulin ja aistin hänen sisäisen ilonsa minäkin. Ted levitti ympärilleen aitoa lämpöä. Joka vuosi sitä aina odotti kesää, että saisi puristaa kunnon jazz-miehen paljon soittanutta kättä.

Muusikkona Edward (Ted) Curson oli monipuolinen. Eniten taisi huulilla viihtyä trumpetti mutta kaikki kävi: alttosaksofonista lehmänkelloon, pianosta pyykkilautaan, klarinetista Nokian 43 numeron saappaisiin kelpasi instrumentiksi. Lisäksi mies lauloi. Ääni kyllä karheni vuosi vuodelta rosoisemmaksi, mutta sehän pani nuortenkin naisten sukat pyörimään jaloissa. Ted Curson kuului Porin kesän suurimpiin hurmureihin.

Tapasin nyt poisnukkuneen ystäväni viimeisen kerran kuluvan vuoden jatsien päätösjameissa. Sain ojentaa hänelle uuden kirjani Kirjurinluoto - keidas keskellä kaupunkia. Takana seissyt vaimo muistaa, että maestro hämmästyi ensin. Mikä tämä on-ilme vaihtui siihen kuuluisaan hymyyn, kun avasin näkyviin sivun, jota hallitsee Tedin kuva.

Ei vain minulle henkilökohtaisesti vaan tuhansille porilaisille suruviesti toi kyynelet silmiin. On kuin yksi meistä olisi poissa. Tuskin moni rakastaa suuren joen ja oikean rytmin kaupunkia yhtä paljon kuin Ted Curson. Hän nimittäin rakasti Poria paljon. Toiseksi eniten hän rakasti soittamista. Tässä esimerkkinä miehen improvisointitaidoista Tears for Dolphy.
Huomautus ennen kuuntelua:  jos sinulla on kiire etkä pidä jatsista, älä avaa linkkiä. Kappale kestää 8 ½ minuuttia. Me muut, nauttikaamme:

http://www.youtube.com/watch?v=MxXkbgQWx3c


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi


YouTube 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti