Retket puoleenväliin Halssin luontopolkua ja perille asti Teemuluodon
lintutorniin tallentuivat muistiin suven sulo suurenmoisna. Ei haittaa,
vaikka kotini läheltä lähtevä polku kasvaa hevosenpään kokoista
kivenmurikkaa puunjuurten sotkiessa sekaan kulkua entisestään vaikeuttamaan.
Piti vain suostua luopumaan tavoitteesta. Kaikki maastot eivät ole sokean
maastoja.
Nuorempana olisin luultavasti puskenut sisulla läpi kivisen helvetin.
"Minähän tuosta menen ja näytän näkeville. Kehuvatpa sitten,, kehuvat ja
ihailevat." Tällaiset ajatukset ovat kuusikymppiseltä hävinneet täysin.
Nykyään sitä tyytyy vähempään. Koen suostumisen iloa.
Ensimmäinen palkinto luovutuksesta tuli heti. En muista, milloin olisi kahvi
maistunut makoisammalta kuin istahdettuani polun puolimatkassa
pitkospuulle. Jalat lehdon saniaisiin, korvat kohti kukkujaa - ai jep, että
saapui tuo käkikin tuohon lähikuuseen laulamaan. Punavarpusen huikkailu
leikkaa lehtokertun liverrystä, mustapääkerttu: muusikko metsän mainio.
Kahvikonsertti ei tästä parane.
Reitti takaisin ihmisten ilmoille oli tietysti yhtä kivinen ja kaita kuin
mennessä.Polku risteää hyvin lähellä Tiiratorppaa Halssin rantatien kanssa.
Sillä taas asteli vastaan pyörää taluttava mies. Oli tullut paatilla
rantaan, kertoi voivansa viedä minut joskus jokisuiston suurimpaan saareen,
Sådöhön. Ei sinne ole tästä puolta meripeninkulmaa enempää.
Lopuksi vielä kahvit lokkien, tiirojen ja joutsenten kansoittamassa
saunarannassa. Juurakot ja hevosenpäät unohtuivat. Ja vaikkeivät olisi, niin
seuraavana ehtoona kuitenkin. Sahanpurupolku Teemuluodon mukaville
pitkospuille tuntui nyt punaiselta matolta allamme. Kuultiin ja nähtiin 34
lintulajia kilometrin mittaisella matkalla, harvinaisimpana nokkavarpunen,
kivoimpana peukaloinen. Metsän reippaaksi pikkumieheksi sanottu peukaloinen
laulaa pontevasti. Tykkään siitä tosi paljon. Niin, siitä, ja noita retkiä
mielenpäällä maistellessa koko elämästä.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti