sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

ROMUTTAAKO HALLITUS KIRJASTOLAITOKSEN?


Miljonääri Sipilän johtama oikeistohallitus suunnittelee lopettavansa
kuntien lakisääteisen velvollisuuden ylläpitää kirjastoa. Jos aie
toteutetaan, lakkaa kirjasto palvelemasta ihmnisiä monissa kunnissa. Ei
tarvitse olla ennustaja arvatakseen, että tilalle astuu liikevoittooon
tähtääviä, palvelustaan maksua periviä laitoksia. Köyhimmiltä alueilta
kirjastot tulisivat puuttumaan kokonaan. Liikevoittoa näet ei syrjäseuduilla
kerry.

Kirjasto torjuu syrjäytymistä, antaa tasapuoliset edellytykset oppia ja
sivistyä sekä toimii merkittävänä kulttuurikeskuksena. Sen ylläpito ei ole
kallista. Kuntien budjeteissa kirjastomenot edustavat häviävän pientä
osuutta. Säästö se on kuitenkin pienikin säästö, joten ainakin kokoomus- ja
keskustajohtoiset kunnat saattavat hyvinkin käyttää omiensa luomaa
tilaisuutta hyväksi. Yhdessä 600 miljoonan koulutusleikkausten kanssa se
kaikki on pois suomalaisesta sivistyksestä.
Hannes Tiira
Tietokirjailija
Pori


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti