lauantai 10. lokakuuta 2015

KOLKUTTAAKO MINISTERIN OMATUNTO?


Arkkipiispa sanoo hallituksen kehitysapuleikkausten edustavan ajattelua,
jossa rikkaat pitävät kiinni aarteistaan antamatta mitään köyhille ja
nälkäisille. Sivallus on oikean suuntainen. Herrasmiehenä ei Kari Mäkinen
vienyt kritiikkiä niin pitkälle kuin se kristinuskon eettisten periaatteiden
nojalla olisi mahdollista, jopa suotavaa. Köyhää, kärsivää ja onnetonta näet
piiskaa hallituksen sisäpolitiikkakin. Vanhuspalvelujen hoitajamitoitusta
vähennetään, eläkeläisten asumistukea leikataan, sellainen hallintalaki
säädetään, joka vaikeuttaa harmaan talouden valvontaa. Alexander Stubb (kok)
valehteli, että EU vaatii tuollaisen veronkiertoa helpottavan lain.

Kun rikkaille kaadetaan kaksin käsin ja huono-osainen saa kuulla ikävän
uutisen toisensa perään, ei lähimmäisyydestä näy häivääkään. Suoraan
Vapahtajamme tahdon ja neuvojen vastaisestihan ministerimme toimivat. Kirkko
ei ole poliittinen toimija. Tehtävänsä mukaisesti sen tulee kuitenkin
puolustaa heikkoa ja vaatia vahvalta oikeudenmukaisuutta. Lempeiden
muistutusten sijasta jämerämpi sanansaarna saattaisi herättää edes jonkun
ministerin omantunnon horroksesta.

Hannes Tiira


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti