keskiviikko 7. lokakuuta 2015

PUHE JA PUNAISET LUMPEET



Tiiratorpan yökyöpeli on kerrassaan tykästynyt radio puheen öiseen
ohjelmatarjontaan. Lähettävät näet puheohjelmien helmiä vuosikymmenten
varrelta. Viime yön teema oli luonto eikä sitä kardinaalimunausta tehty,
että luontoilta olisi loistanut poissaolollaan. Vielä kerran saimme kuulla
vanhoja kunnon Neuvosia, Vuokkkoja, Vuolantoja, Helmisiä, Mikkoloita ja
Dahlströmejä. Heistä kaksi viimeksi mainittua on jo kätketty sen maan
poveen, jonka niityt, metsät ja vedet he niin hyvin tunsivat.

Luontoilta on koko olemassaolonsa ajan eli vuodesta 1975 pelannut
periaatteella kuuntelijat kysyvät, viisaat vastaavat. Viime yön ohjelma oli
vuodelta 1984. Minun ja äänensävyistä päätellen vastaajien mielestä paras
kysymys koski punaista suomenlummetta. Silloinen pastori, nykyään rovasti
Ari Suutarla oli nähnyt sellaisen viel lasna ollessaan, tosin, jos oikein
ymmärsin, prässättynä herbariossa. Suomenlumpeen punainen muoto on kovasti
harvinainen ja löytöseutu Parkano aivan poikkeuksellinen. Niin lännestä ei
punaisia lumpeita ollut löydetty vuosikymmeniin. Liekö löytynyt sittemmin.
Seppo Vuokko lupasi selvittää asiaa. Itse olisin nähnyt punaisen lumpeen
Hirvensalmen Kissakoskella, jos siellä olleen lammen kaltaalla seistessäni
olisin ollut näkevä. Kasvupaikka on tunnettu matkailunähtävyys.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti