keskiviikko 28. lokakuuta 2015

MINUNKIN KIRJOJANI SAA NYT ÄÄNIKIRJOINA YLEISISTÄ KIRJASTOISTA



Jos näkövammaisten ja lukurajoitteisten kirjastoa voi jostain kiittää, niin
sen uudesta palvelusta. Daisy-seedeitä lähetetään tavallisiin kirjastoihin
niistä lainattaviksi. Porin kirjasto/Satakunnan maakuntakirjastoon näkyy
ilmaantuneen useita meikäläisen kirjoittamia kirjoja tuossa daisy-muodossa.
Pyytämällä voit saada oman lähikirjastosi tilaamaan näitä niin ikään.
Tietysti voit tilauttaa sinne mitä tahansa näkövammaiskirjaston daisyja,
mutta minä ilahduin nimen omaan omien "lasteni" läsnäolosta
maakuntakirjastossamme.

Kirjani muuten löytyvät muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta daisy-levyinä
näkövammaisten kirjastosta. Sanatehtäväkirjat Tuhat sanaa piilossa ja Senat
sakaisin sekä tietovisakirja Satakunta Tiiraa on painettu pistekirjoiksi.
Halssin haavat ja haaveet sekä Vastuun ja toivon vuosisata puuttuvat. Ne
ovatkin paikallishistoriikkeja, joten ymmärrän hyvin äänitttämättömyyden.
Mutta kolmetoista siis on. Pyytäkääpä ja lainatkaapa, vaikka laatutakuuta ei
ole minun asiani antaa. Lukutavasta kiittelen Tuomo Holopaista, joka lukee
Yön pienet laulajat-kirjani tosi tyylikkäästi.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti