OLETKO LUULOSAIRAS?

Ruotsalainen dekkarikirjailija Anna Jansson osoittaa sitovasti, että et ole. Hän ei nimittäin hyväksy koko sanaa; pitää varmaan Molieren näytelmää yhtenä historian huonoimmista klassikoista niin kuin minäkin. Näytelmän päähenkilön, sen luulosairaan, ahdistuksen kustannuksella pidetään hauskaa näkemättä kärsivää ihmistä.

Toisinpa Anna Jansson. Gotlannitar taluttaa kirjansa "unissakävelijä" lehdille oman "luulosairaansa." Muttei Harry Molin mitään luule. Mies on päin vastoin vakavasti sairas, joskin sairauden nimi on eri kuin niiden kohtalokkaiden tautien, joihin hän uskoo kulloinkin sairastuneensa. Se on hypokondria.

Hypokondrikkoa syö milloin syöpä, milloin HIV. Lintuinfluenssat, aivoinfarktit ja eteiskammiovärinät hän tuntee kehossaan. Aluksi tuskin havaittavat oireet paisuvat pirullisen päätelmäketjun seurauksena kolossaalisiksi uhiksi terveydelle, jopa elämälle. Päättelyn aineksista ei tule pulaa, sillä hypokondrikko lukee paljon lääketieteellistä kirjallisuutta. Ja mikäpä luontevampaa, kuin sovittaa median kauhistelemat epidemiat ym. maailmanlaajuiset tappajat itseen. Pokassa lienee ollut pitelemistä tapaamallani lääkärillä, joka kertoi jo kolmen potilaan sanoneen potevansa hullun lehmän tautia. Nämä olivat olleet tosissaan.

Minun ei tarvitse kuvitella, miltä hypokondrikon arki maistuu. Vapauduin vasta nelikymppisenä kauhun kierteestä. Lukiopoikana kävin läpi perusteelliset tutkimukset Marian sairaalassa epämääräisten oireiden takia. Tehtiin laajat kokeet. Sain niistä yhtä hyvät arvosanat kuin koulukokeista, joskin lievää törkeämpää ylipainoa tohtori Paloheimo kehotteli pudottamaan.

Kuntopyörä määrättiin lääkkeeksi. Laite olisi kai kannattanut hankkia. Sen sijaan hankin vuosien varrella mitä mielikuvituksellisimpia tauteja, kunnes vyyhti eräänä helteisenä heinäkuun päivänä räjähti paniikkihäiriöksi, Tietänette, että ihminen pitää kuolemaansa vuoren varmana asiana sellaisen kohtauksen kourissa.

Toivottavasti lääkärit suhtautuvat hypokondrikkoon kuten Anna Janssonin tohtori Andersson. Silloin he ymmärtävät, miten raskass, voimia ja elämänhalua järsivä sairaus on kyseessä. Kyllästynyt, naureskeleva, ylimielinen tai halveksiva asenne pahentaa potilaan tilannetta. Vaikka hypokondrikko hyppää vastaanotoilla yhtenään ja vaikka hänelle tehdään sadat kokeet, pitää ottaa huomioon myös "kunnon" sairauden mahdollisuus. Kuinkahan moni diagnoosi on jäänyt tekemättä ajoissa siksi, ettei vastaanoton vakiovierasta ole enää otettu todesta.

Itselleni ei käynyt kovin köpelösti. Ystävien ja suorapuheisten lääkärien ansiosta vapauduin hypokondriasta, Luojan kiitos. Uskonpa, että tästä taudista kärsiviä auttaa jo se, että heille kerrotaan kiusaajan oikea nimi. Tunnistamalla tilanteemme saamme välineitä käsitellä sitä. Apu voi joskus olla yhden lauseen mittainen.

Hannes Tiira



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi