PAPPI PÄIN REKKAA JUOVUKSISSA

Ei papin tekoa puolustella voi. Rattijuoppona hän vaaransi oman ja toisten
turvallisuuden, jopa hengen. Medialle hän antoi taas yhden herkkupalan
mäyhättäväksi. Varsinkin sosiaalinen sellainen pääsee taas mielityöhönsä,
kirkon virheillä mässäilyyn. Ja ateistit hyppivät riemusta.

Tämä kolaroinut pappi sai rangaistuksensa heti. On todennäköistä, että niin
lakitupa kuin tuomiokapitulin käsittely häntä odottavat. Meillä muilla ei
pitäisi olla aihetta hihkua papin vahingon kustannuksella. Jos olisimme itse
synnittömiä, voisimme heittää ensimmäisen kiven, mutta siinä tapauksessa
emme heittäisi sitä. Jospa kolarista alkaa tuon kirkonmiehen parannuksen
tie. Ihmettelen, ellei asianomainen jo kadu tekoaan. Mikäli niin on, on
Jumala jo antanut anteeksi hänelle.

Vaimoni, pappi hänkin, huomasi synkän mahdollisuuden: entä jos halu riistää elämä itseltä oli syy epätoivoiseen tekoon. Murheellista. Teko ei siinäkään tapauksessa ole hyväksyttävä, mutta ymmärrystä, lohdutusta ja rakkautta sen tekijä tarvitsee. Näissä asioissa on kenenkään turha ryhtyä tuomariksi.

Alkoholia säännöllisesti mutta rajoitetusti nauttiva Hannes-pappi

MEIJÄN TAIVAHALLINE TUATTO

Blogiani lukee ja kanssani kirjeenvaihdossa on Aunuksen karjalan kielen eli livvin kielen opiskelija. Sain häneltä tänään jotain, minkä tahdon jakaa kanssanne. Mielestäni suomalainen suunnilleen ymmärtää, mitä livvin (tai sen puhujat sanovat "livgin) kielellä haastellaan. Kas tässä esimerkkejä:

Pienoisevankeliumi
aunuksenkarjalaksi: Jumal suvaičči muailmua muga äijäl, ga andoi aino Poijan, ku ni üksi häneh uskojis ei kaduos, a suas ilmanigäzen eloksen.
Suomeksi: Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.

Isä meidän-rukous:
Meijän taivahalline Tuatto! Olgah pyhänny
sinun nimi! Tulgah sinun valdu. Tulgah tovekse sinun tahto kui taivahas
mugai muan piäl. Anna meile tänäpäigi meijän jogapäiväine leiby. Prosti
meile meijän vellat kui myö prostimmo niile, ket ollah meile vellas. Älä
anna meile puuttuo muaniteltavakse, a piästä meidy pahas. Sinunhäi on
valdu, vägi da kunnivo ilmazen ijän. Amin!

En ole kääntänyt tätä itse, vaan se on livginkielisestä lasten Raamatusta.

--

Kielen puhujia on jäljellä n. 14000. Heistä 5000 asuu Suomessa, loput Venäjällä. Suomessa asuvat ovat tänne rajakarjalaisista Salmin ja Suojärven pitäjistä evakkoina tulleita siirtolaisia. Aika iäkästä väkeä nykyään siis.

Livvin eli livgin kieltä ei saa sekoittaa liiviin. Sen kotiseutua ovat Latvian Kuurinmaan rannikot. Olen muuten tavannut maailman ainoan liiviksi kirjoittavan kirjailijan, Gustav Ernstreitin.

Kehaisee Hanski

Lähteenä myös wikipedia.

HERÄTTY ON PORISSAKIN

Löysin kirjastani nimeltä Porin kasvot luvun, joka käsittelee täällä koettua valtavaa herätystä. Sen keskushenkilö oli Anna Lagerblad, Haapakosken Annaksi ja Haapamusteriksi sanottu hurskas Herran palvelija. Tässä teksti:

Anna Matintytär Lagerblad (1741 - 1811) Muutti alta kolmekymppisenä Poriin.
Häntä sanottiin Haapakosken Annaksi, vanhemmiten Haapamusteriksi, joskus
myös murmuoriksi.
Haapamusteri-nimen hän sai syntymäpaikan, Siikaisten kappelin Haapakosken
kylän mukaan.

Porissa Anna toimitteli askareita hengellisen ystävänsä, heränneen
kersantti Henrik
Söderborgin talossa. Hän oli kuitenkin enemmän perheenjäsen kuin palvelija.
Talon Juliana-emäntä oli Sielunhoitaja ja hengellisten näkyjen näkijä kuten
Annakin. Sitä paitsi hän oli Porin seudun heränneiden etevä ja arvostettu
johtaja.

Toisen Annan, merikarvialaisen hurmossaarnaaja Rågelin ohella Haapamusteri
ja
Juliana Söderborg edustavatherkkää ja lämmintä, joskus vavahduttavien
näkyjen sävyttämää hengen elämää. Heidän luokseen sopi väsyneen ja
murheellisen aina tulla. Toisin kuin Anna rågel eivät Murmuori ja Juliana
Söderborg saarnanneet hurmoksessa.

Näkijän lahjojaan korostamatta hiljainen Anna hoiti ystäviä. Hän oli
nuoresta pitäen kivulloinen; tunsi syvästi, mitä on elää kuoleman varjon
maassa. Yhtä hyvin rikas kauppaporvari kuin armopalojen varassa riutuva
ruotimummo  sai avun. Pehmoiset lempinimet ilmentävät kaupunkilaisten
ajatuksia Annasta. Hänet koettiin lämpimän äidilliseksi, kotoisaksi
mummoksi, jolle on turvallista kertoa murheensa.

Halulliset sielut  olivat  tervetulleita seuroihin. LänsiSuomen
rukoilevaisuus,
jonka merkeissä seuroja pidettiin, salli naisten pitää puheita. Ihmekös tuo,
sillä herätys oli itse asiassa alkanut naisen, kalantilaisen paimentyttö
Liisa Eerikintyttären näystä. Liikkeen johtajiksi nousseet isä ja poika
Ackrenius eivät hekään  vastustaneet sieluja hoitavaa Annaa. Sanotaan Anders
Ackreniuksen kovin ilahtuneen naisen vieraillessa hänen luonaan Nousiaisten
pappilassa. Kirkkoherra sepitti jopa virren tämän yllätysvisiitin
innoittamana.

Oli tosin muunlaistakin suhtautumista. Jo naisten harjoittama sielunhoito,
mutta varsinkin hengellinen johtajuus merkitsivät uutta ilmiötä kirkon
elämässä. Elettiin hyödyn ja valistuksen aikakautta, ei siis enää oltu
jäykän puhdasoppisia. Siitä huolimatta naisen tuli, kuten apostoli Paavali
poikamiehenä kirjoitti, vaieta seurakunnassa. Papit olivat tottakai miehiä,
niin myös kaikki muut kirkollisten virkojen haltijat. Naisen saarnatoimi
kuuluikin vain herätysliikkeiden käytäntöön. Niille ominainen
tunnevaltaisuus tuli vahvemmin aistittavaksi Söderborgien tuvassa kuin
juhlavien saarnastuolien juurella.

Ristiriitojen aihe olivat seurat. Niitä ei Ruotsin lain
(konventikkeliplakaatin) mukaan olisi oikeastaan saanut järjestää. Kun
ilmapiiri porilaisissa seuroissa säilyi toisaalta rauhallisena, pidättyi
virkavalta puuttumasta asiaan. Tosin Ulvilan mahtavalta rovastilta, Mikael
Lebelliltä paloivat käämit siinä vaiheessa, kun hän kuuli, että seuroissa on
myös polvirukousta. Kirkkoruhtinas kutsui Annan ja Julianan puhutteluun.
Naiset saivat vastata kysymykseen, eikö tavallinen kirkonmeno riittänyt,
konsa konvetikkeliplakaatin vastaisia yöseuroja pidetään.

Pormestari Sacklén tyytyi lähinnä
motkottamaan heränneille. Häntä kismitti, että Vähärauman seuroissa kukutaan
yötä myöten, eikä sitten päivällä jakseta painaa töitä.

Yöllisiin kokouksiin osallistui jopa 400 - 500 rukoilevaa sanankuulijaa.
Monet heistä olivat Porin porvareita ja käsityöläisiä, väkeä, jonka panosta
tapulikaupungin elinkeinoelämässä Sacklén piti oleellisena. Varsinaisen
raivonpuuskan kuuluu pormestarimme saaneen, kun levisi huhu, että Anna olisi
ennustanut tuhoa kaupungille. Emme kiistä emmekä vahvista sellaista
kuulopuhetta.

Porin seudun rukoilevaisuus ei ollut mitään protestiliikehdintää. Oppi oli
terveen luterilaista. Kirkkoa ei arvosteltu, pappeja ei parjattu.
Farisealaiset vaatimukset loistivat poissaolollaan. Anna kyllä paastosi,
mutta salli itselleen sekä teen että kahvin. Kun hän kerran paastotessaan
rukoili Jeesukselta vastausta nautintoaineasiaan, oli Vapahtaja kuulemma
näyttänyt tallriikin täyden kahvia ja sokuria. Silmäkulmaan pujahtava
veitikka näkee syvästi inhimillisiä piirteitä  tässä Herran hurskaassa
Annassa.

Yleensä Annan näkyjä leimasi  voimakas hurmos. Hän aisti väkevästi Jeesuksen
veren maun, olipa morsiusmystiikassa paikoin aistillisiakin vivahteita. Näyt
nähtiin yksinäisyydessä. Vain harva lähipiirin ystävä sai kuulla, mitä
Haapamusterille oli ylhäisistä ilmoitettu.

Poikkeuksen säännöstä tekivät näyt, jotka Anna näki Kustaan sodan merkeissä.
Hän kertoi niistä muutamissa ystävilleen lähettämissään kirjeissä. Nämä
saivat  lukea hehkuvaa julistusta, lupauksia taivaan ihanuudesta ja tuomiota
jumalattomille. Sotivaa kuningasta, Kustaa kolmatta, Anna siunaa.

Matias Akiander julkaisi kirjeet 1800-luvulla ja varusti ne väliotsikoin.
Lyhyt näyte preiveistä vieköön meidät kuuntelemaan rukoilevaisen
kansanhurskauden sydämensykettä:

"silloin ruvettiin kiittämään Jeesuksen
veren voitosta ja Jumala tuli niin rakkaaksi Isäksi, että Hänen sydämensä
oli
auki rakkaudesta ja kaikki taivaan pyhät kiittivät. Silloin käskettiin
minuakin uhrini edestuoda. Ja Jeesus otti käteni ja vei haavainsa sisälle,
sillä
ne olivat isot ja pyyti tuomaan uhria, jotka muutoin maassa oudot ovat, ja
vei minun suuni Hänen pyhään avattuun sydämehensä ja pyhitti suuni, kieleni
ja sydämeni ja sanoi: juo nyt, näin minä sinun isoomises ja janoomises
maksan isotessas ja janotessa sieluin autuutta. Ja niin sain minä seuraa
pitää taivaan pyhäin kanssa kiitoksessa ja ylistyksessä. Katsokaat, rakkaat
ystävät, kuinka se Herralle kelpaa, että kuolevaiset ja syntiset ihmiset
toisten ihmisten ja syntisten edestä isoa uhria, Jeesusta Jumalan eteen
vievät
ja syntisiä Jeesuksessa. Silloin rakas Isä veti Jeesuksen jalkain juureen
kaiken
maailman ääristä autuaiksi tulevaisia, eikä yhtään ollut vastaansanomista
taivaasta. Mutta kun Jeesuksen sydämestä vuosi pyhä puhdistusvirta veren
kanssa
saastaisille syntisille, niin se oli öljy, jolla haavat sivellään, iloöljy,
josta Jeesus sanoo: rukoilkaa niin te saatte, että ilonne olis täydellinen
(Joh.
16: 24) ja Pyhän Hengen öljy, ihastus ja iloviina, jotka ovat äärettömät."

Pori paloi 1801. Punakukon riehuessa kirkonkin ympärillä, Anna meni sinne
rukoilemaan. Ihmiset kehottivat naista pakenemaan, sillä palovaara oli
ilmeinen. Mutta tässäpä olikin kyse rukoustaistelusta. Muut sotivat tulta
vastaan ruiskuin ja ämpärein, Anna rukouksin. Ennen kaikkea hän pyysi, että
kirkko säästyisi. Väkijoukon suureksi yllätykseksi  näin kävikin.

Temppelin ihmeenkaltainen pelastuminen liekkien tappavilta nuolaisuilta toi
Haapamusterille kuolemattoman maineen. Porin 272 talosta jäi pystyyn vain
kaksi: kirkko ja pieni tölli kaupungin länsilaidalla. Jopa porvarien komeat
palatsit hupenivat tuhkaläjiksi. Kyllä palon aikaan 60-vuotiaalla Annalla
riitti nyt lohdutettavia, olihan 2500 ihmistä jäänyt  taivasalle vailla
kotia.

Juliana Söderborg ei ollut enää näkemässä näitä kauhuja. Liikkeen hillityn
johtajan, kuninkaan teltankin edessä saarnanneen Julianan hautajaisiin
osallistui satoja satakuntalaisia. Monet Porin johtohenkilöt liittyivät
surevaan saattoon.

Annan vuoro astua kokemaan käytännössä, mitä maan päällä oli näytetty,
koitti 12 vuotta myöhemmin.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

SE ALKAA TÄÄLLÄ, MAITTEN PÄÄLLÄ

Vaasalainen Jari Rajamäki pyysi minua kertomaan kirkon piirissä koetuista herätyksistä. Tein työtä käskettyä. Tässä "jatkokertomuksen" ensimmäinen osa:

Kiitos veli Jari hyvästä kirjoituksesta ja luottamuksesta. Suomen ja
Skandinavian kirkkohistoria olikin pääaineeni teologisessa tiedekunnassa.
Sain kuulla monista ihanista herätyksistä ja kokea itse yhden. Siitä
yhdestä,omasta uskoontulostani kerron kirjassani nimeltä "säteitä pimeässä."
Heräsin ensin pyhäksi, sitten pahaksi ja lopulta armahdetuksi syntiseksi.
Kiitos Herralle, Halleluja.

Varhaisin laaja suomalainen herätys lähti liikkeelle Kalannista, joka
nykyään kuuluu Uuteenkaupunkiin. Paimentyttö Liisa Eerikintytär oli
lukemassa hengellistä kirjaa kedolla, kun hän äkkiä sai valtavan piston
sydämeensä. Oli pakko lähteä julistamaan Herran evankeliumia kaikelle
kansalle. Elettiin 1700-luvun puolivälin aikoja.

Paimentytön herätykseen tempautui mukaan pappi Abraham Ackrenius. Hän sai
paljon vastustusta virallisen kirkon taholta, kirkon, joka oli kangistunut
valistusajan hyötyajatteluun. Rohkeasti Ackrenius kuitenkin julisti Sanaa
sytytellen evankeliumin liekkejä tuhansiin sydämiin erityisesti
Lounais-Suomessa. Ackrenius ja poikansa Antti sanoittivat monia virsiäkin.
Rukoilevaiset, tämän puheena olevan herätyksen lapset, veisaavat mm.: Elämä
ja elämä ja iankaikkinen elämä. Se alkaa jo täällä, maitten päällä ja jatkuu
iäti taivaassa.

Tänään on rukoilevaisliike hajaannuksen tilassa. Yhä kaikuu sentään virsi ja
kuuluu rukous monista seuratuvista. Perinteiset rukoilevaisseurat ovat
pitkiä, saattavat kestää useita tuntejakin. Kerran Laitilassa, jossa näitä
seuroja monin paikoin pidettiin, olimme puhuneet, veisanneet ja
(polvillammekin) rukoilleet nelisen tuntia. Minunkin puheeni oli ollut 40
minuutin mittainen. Kun loppurukous oli rukoiltu, nousi vielä vanha
saarnamies, Kustaa Saloma penkistä ja loihe lausumaan: Eikö pastori vielä
näiden lyhykäisten seurojen päätteeksi kirvoittaisi?

Ja pastorihan kirvoitti. Jumala antoi sanottavaa vielä puolen tunnin verran.
Kukaan ei poistunut tuvasta kesken puheen. Tunsimme kaikki, että
keskuudessamme liikkuu näkymätön seuravieras, Herra Jeesus Kristus itse.
Hän, eikä pastori, jakoi lohdutusta kiusatuille sydämille. Se oli ihana
ilta.

Jatkan Suomen kansan herätyksistä muutamassa kirjoituksessa. Nyt on yö ja
aika käydä levolle.

Hyvää yötä, enkeli myötä, Isän taskuun ja Pojan laskuun. Noin sanottiin
paljon myöhemmän herätyksen, lähinnä kansanlähetys- ja kansan
raamattuseura-taustaisen liikkeen piirissä mun nuorna ollessain. Niin siis
teitäkin tervehtää tahdon.

KÖYHTYVÄ KIRKKOMME

Kirkon tulevaisuus huolestuttaa. Tekipä se tai valtiovalta minkä tahansa päätöksen eettisesti kiistanalaisissa kysymyksissä, vetää ratkaisua paheksuva porukka tuon
kuuluisan herneen nenään. He ilmaisevat tunteensa eroamalla kirkosta. Kun
ero onnistuu parilla klikkauksella, on se vaivattomin tapa protestoida.
Rahaakin säästyy kirkollisveron jäädessä pois kotitalouden menoeristä.
Kirkon päiväkerho- rippikoulu- sielunhoito- avioliittoneuvonta-
jumalanpalvelus- kaste- vihkimis- ja hautauspalvelut  maksatetaan mielellään
toisilla, vaikka monia niistä kirkosta eronneetkin käyttävät. Esim.
hautapaikka ei maksa kirkkoon kuulumattomalle enempää kuin siihen
kuuluvalle. Rippikoulun käy 90 % ikäluokasta vaikka "vain" 3/4 suomalaisista
on ev-lut. kirkon jäseniä.

Verotulot muodostavat kirkon talouden rungon. Tärkeää  yhteisöveroahan alennettiin rikkaiden eduksi ja köyhien vahingoksi rajusti. Kun sitä paitsi pk-yrityksillä menee päin helvettiä, ei rahaa riitä taivaallisiin tarkoituksiin.

Omaisuutta ei kaikilla
seurakunnilla ole kovin paljon. Niidenkin, joilla on, ei ole helppo muuttaa
sitä rahaksi. Kukapa ostaisi pitäjän kirkon? Kesäkodit ja leirikeskukset
ehkä menisivät kaupaksi, mutta sitten olisi maksettava kokoontumis-
koulutus- ja leiripaikoista vuokraa kaupallisille toimijoille.

Jos joukkoerot toteutuvat niin kuin pelkään, luisuu kirkko yhä vaikeampiin
ongelmiin. On pakko irtisanoa väkeä, vähentää toimintaa ja alkaa periä
maksua palveluista. Nythän esim. kaste, vihkiminen, hautaansiunaaminen ja
tietysti jumalanpalvelus on ilmainen. Kirkkorakennuksessa pidettävistä
muistakaan tilaisuuksista ei saa periä pakollista pääsymaksua. Toivon tämän
määräyksen pysyvän voimassa tilanteen ehkä pahetessakin.

Monet luulevat kirkkoa rikkaaksi ja sen työntekijöitä hyväpalkkaisiksi.
Luulo ei ole tiedon väärtti, mutta kirkon vastustajat ylläpitävät sitä
valehtelemalla. Etenkin lastenohjaajat mutta myös nuorisotyöntekijät,
diakoniatyöntekijät, kanttorit ja papistokin harvoja poikkeuksia lukuun
ottamatta kuuluvat matalapalkka-aloihin.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

ANNA MINULLE SANOJEN HELPPOUS

Tällä pyynnöllä alkaa Päivi Istalan muistelmateos. Koska olen lukenut kirjaa vasta parikymmentä sivua, en tiedä, kenelle Päivi pyyntönsä suuntaa.

Minä suuntaan Jumalalle. Ja tuskaisena muuten pyydänkin. Lähes kuukauden kirjoittamisestani varastaneiden loma- ja työmatkojen aikana pääsivät näppäimistön nappulat pölyttymään niin pahan päiväisesti, että teksti juuttuu tahmaan, Kirjaimet eivät suostu sanoiksi, sanat lauseiksi, lauseet kappaleiksi kappaleet blogiksi. Ajatus tilttaa yskien.

Ehkä tahma ja pöly kuorruttavatkin lomautuneita aivojani. Korvienvälisellä pururadalla juoksee kyllä aiheita, juokseepa paljonkin. Kaikkea Kuhmon Lentiiran tervahaudasta ja oman metsämökin, Jämsässä olevan Olassalon autuudesta Visbyn raunioidylliin siellä liikkuu. On hienoja hetkiä ikivanhan saarnen alla vastapäätä luostaria, on maailman maukkaimmat suolasiiat ja ne antoisaakin antoisammat keskustelut Markku - ja Meku-Serkun kanssa serkun mökin terassilla. Kaikesta sellaisesta ynnä muusta pitäisi kirjoittaa.

Kieltäni puhuu Päivi Istala, kun kertoo, kuinka mestarillisesti hän keksii mukatärkeitä sijaistoimintoja ollakseen käymättä käsiksi tehtävään. Ennen sitä sanottiin tyhjän paperin syndroomaksi. En keksi, miksi pitäisi näinä tietokoneaikoina vaivaa kutsuttaman. Ilman lomamähkää kenties oivaltaisin. Joka tapauksessa tauti oirehtii juuri kyvyttömyytenä, jopa haluttomuutena tarttua sanaa sangasta. Sitä kehittää kaikenlaista jottei tarvitse. Lopullisen luovuuskadon pelko vie periaatteessa hyvän kirjoittajan kautta jäätyneiden helvettien levotonten unten ulappaan. Uppoanko?

Päivi Istala löysi sanojen helppouden. Paksu kirja on eloisaa, sujuvaa, iskevää kerrontaa. Luomisen mahdollinen tuska ei välity lukijalle asti. Me näemme ja kuulemme loistavan tuloksen, emme kirjoittajan hikeä, kirosanoja emmekä kyyneleitä. Ainako sen täytyy tapahtua näin?

Hanneksen korvaa kaivaa matona Niilo Tuomenoksan virsi: "en tahtonut helppoa tietä; sinun tahtosi tietä vain."  Mutta minä kyllä tahtoisin sen helpomman. Voikohan Jumala olla niin julma, että ottaa kerran antamansa lahjan pois?


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

PISTEITÄ PANKKIAUTOMAATILLE

Pisteitä pisteistä, sillä ilahduttavaa  oli törmätä pankkiautomaattiin, joka oli varustettu sekä pistekirjoitusmerkinnöin että äänitoiminnolla. En tiedä, onko sellaisia Suomessa. Ruotsissa on. Tämän kohtasin muutenkin onnistuneella Gotlannin-matkalla Visbyssä viime perjantaina.

Näkövammaisen on vaikea ja sokean ymmärtääkseni mahdotonta repiä rahaa pankkiautomaateista. Lähes kaikki meikäläiset tarvitsevat siihen toimeen avustajan. Tilanne ei ole välttämättä täysin ongelmaton turvallisuudenkaan kannalta, mutta ennen kaikkea kyse on mahdollisuudesta toimia itsenäisesti näinkin tärkeässä asiassa.

Visbyn automaatissa oli tavallisen numerotaulun lisäksi eri toimintoja tarkoittavat numerot pistekirjoituksella. Ääninappula oli taulun alaosassa. Muodoltaan se on pyöreä ja kooltaan muita isompi. Ilmeisesti ääntä kuunnellaan kuulokkeilla pankkisalaisuuden säilyttämiseksi, mutta tästä en ole varma. Ei nimittäin tullut kokeilluksi, kuinka laite palvelee käytännössä. Mutta hieno homma, kaiken kaikkiaan.

Ylistää Hanski

PS: tässä bloginlukijoille kuvia automaatista. Ne on ottanut sama Juha Haavisto, joka vastaa blogini teknisestä ylläpidosta. Juha on  muuten mainiota matkaseuraa.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

KOVALLA VAI LEMPEÄLLÄ SANALLA

KOVALLA VAI LEMPEÄLLÄ SANALLA?

TUNNETTU RUNOILIJAROVASTI JA SIIONINVIRSIEN UUDISTAJA JAAKKO HAAVIO KUULUU SANONEEN: "papin pitää olla nuorena ankara. Jos hän on nuorena ankara, on hän vanhana lempeä. Mutta jos pappi jo nuorena on lempeä, tulee hänestä vanhana löperö."

Eräät jyrkät, ihmisiä haukkumalla parannukseen piiskaavat saarnat ovat herättäneet huomiota viime aikoina. Kirkkokansaa laajemmaltikin tiedetään, että pastori Jaakkola aiheutti pahennusta Imatralla ja ns. Paavalin synodin opillisesti ahtaat puheet sekä viimeaikoina myös teot raivostuttavat tavallisia ihmisiä. Media herkuttelee näillä poikkeusilmiöillä kiinnittämättä paljonkaan huomiota kirkon varsinaiseen sanomaan. Sensaatio on toimittajalle tärkeämpi kuin Sanoma, jota kristityt tahtovat levittää maailmaan, rakkauden ja pelastuksen Sanoma. Tämä on siksi surkeaa, että juuri rakastavaa Jeesusta tämä vihan, pelon ja epäoikeudenmukaisuuden maailma kipeästi kaipaa. Häntä kaipaa myös moni ahdistunut lähimmäinen. "Onko olemassa Jumala, joka minut, epäonnistuneen, elintaso- ym. kilpailussa jalkoihin jätetyn hyväksyy?" Yhä etsitään täälläkin Jumalaa ja Häntä etsitään paljon.

Riippuu kunkin luonteest ja elämänhistoriasta, tuleeko hän kovalla saarnalla autetuksi. Joku tuleekin, synnyttäähän Jumalan laki synnin tunnon. Harva on sentään niin paatunut, ettei palleanseudulla mikään värähdä, kun Raamatun Sana osuu kohdalleen. Eri asia sitten on, kääntyykö kosketettukaan pois Jeesuksettomalta, kadotukseen vievältä tieltään. Useimmille näyttää käyvän päin vastoin. Opillisesti ahdas, jyrkkä ja oikeustajuamme vastaan sotiva sana ponnahtaa pumerangin tavoin takaisin puhujalleen. Torjumme päällekäyvän julistuksen. Kukapa siitä rakentuisi, että hänet haukutaan ja armo viedään ylös tavallisen syntisen ulottumattomiin.

Kokemuksemme mukaan tuo synnin tunto eli tietoisuus omasta vajavuudesta Jumalan kasvojen edessä on meillä yleensä olemassa lapsesta asti. Niin kauan on kristinusko maassamme henkistä ilmastoa muodostanut ja hallinnutkin, että sen vaikutukset kasvatukseen ovat melkoiset. Tietäen tai nykyään yhä useammin tietämättään vanhemmat istuttavat lapsiinsa kristillisiä arvoja. Kun nämä huomaavat, niin kuin syytä huomata on, elävänsä Jumalan tahdon vastaista elämää, herää heissä syyllisyys. Miten julistaja, sielunhoitaja tai muu Jeesuksen lähettiläs tähän syyllisyyteen tarttuu, on pelastuksen ydinkysymys. Jeesus kohteli julkisyntisiä lempeästi, omaa vanhurskauttaan ja toisten syntisyyttä täynnä olevia fariseuksia ankarasti. Ei Hän kyykäärmeen sikiöksi kivitysuhan alaista naista sanonut, ei liioin Pietaria, kun tämä oli Hänet kieltänyt.

Me emme pyri luonnostaan Jeesuksen ristin juurelle. Tarvitaan jokin viilto, jysähdys, murtuma siloiseen elämään, jotta alkaisimme kaivata armahtajaa. Kaikille ihmisille Jumala sellaisen tavalla tai toisella myös järjestää. Kun tuossa tilanteessa julistaja, sielunhoitaja, pappi tai muu saa suuhunsa todellisen rakkauden ja lohdutuksen sanat, aletaan olla hyvin lähellä pelastusta. Syntinen herää armahdetuksi, rakastetuksi.

Me näkövammaiset olemme saaneet oman huutavan äänen korvessa, korjaan, Vaasassa. Nuori Jari Rajamäki oli aluksi uskonkiihkoinen totuudentorvi, selvä fariseus oikeastaan. Samaan tyyliin kuin 22-vuotias, äsken uskoon kajahtanut H. Tiira hän löi ja huitoi kaikkea lihaa, mikä liikkui. Kunniansa saivat kuulla niin harhaoppiset, julkisyntiset kuin lempeän rakkauden sanoman levittäjät. Sellainen kuuluu ensimmäiseen uskon kuohuntaan.

Vuosien varrella näkyy miehessä tapahtuneen jotain valtavan iloista. Jeesus on raaputtanut lempeällä terällä pois ulkokullaisuuden vaatetta sillä seurauksella, että nyt mies ottaa huomioon jo omankin erehtyväisyytensä mahdollisuuden. Uusimmassa kirjoituksessaan hän puhuu voimakkaasti suorituskristillisyyttä vastaan. Alan haistaa vaasalaisen kirjoituksissa Galilean kukkuloiden tuoksun.



Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

TAIKAYÖ TELKKARISSA TAAS KERRAN

   TAIKAYÖ TELKKARISSA TAAS KERRAN

Hanskin yöllisiä linturetkiä  valottava dokumentti "Taikayö" nähdään ja kuullaan TV 1:ssä huomenna, lauantaina 3. 8. klo 15.10 - 15.25. Uusinta on noin kymmenes tästä Jouni Hiltusen kuusi vuotta sitten tekemästä filmistä. Kuvat ja äänet kertovat, kuinka vietän alkusuven yöt satakielten, kerttusten ja ruislintujen maisemassa. Paikka on Porin Toukari, Länsi-Suomen paras yölaulajalehto.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

PIILOSANA-PIRJO JA REIKÄRAUTA-BROWN

PIILOSANA-PIRJO JA  REIKÄRAUTA-BROWN

Vanha karjalainen sananlasku varottaa: "kehu hevostas huomenna, poekoas vuojen kuluttua, akkaas älä ikinä."  Nyt vaimot eivät Länsi-Suomessa ole kuitenkaan akkoja vaan muijia. Vapautan siis itseni kehua retostamaan Tiiratorpan emäntää, piilosanan ratkonnan SM-hopeamitalistia A.D. 2013.

Kisa lusittiin viime lauantaina Kotkassa. Kilpailijat saivat ratkottavakseen piilosanavihjeitä vilisseen ristikon. Peijakkaan kinkkisiä kysymyksiä ja aika ratkaisi. Virheistä sitä tosin pidennettiin aritmeettisessa sarjassa: yhdestä minuutti, toisesta kaksi, kolmannesta kolme jne.

Pirjo selätti ristikon virheettömästi ajassa 19 minuuttia 25 sekuntia. Hävis joensuulaiselle Jyrki Hentuselle kyllä kuudella minuutilla, mutta Jyrki onkin nero. Ei hiljaiselle nuorellemiehelle kukaan mitään ole mahtanut parina edellisenäkään vuonna.

Pronssimies, radion muinaisesta Sanasepot-ohjelmasta ja isojen lehtien ristikoista tuttu Antti Skyttä hävisi Pirjollemme vaivaiset13 sekuntia. Riskinotto ei tällä kertaa kannattanut. Antti panosti nopeuteen virheettömyyden kustannuksella. Rento tyyli vei sentään mitaleille, joita Skytänperän isännällä onkin tällaisista kisoista pienen kaapin täysi ennestään.

Mutta rentoa on meininki villissäkin lännessä. Pronssi-Antti kertoili sunnuntain aamupalalla lukeneensa Reino Helismaan 30-luvulla kirjoittaman kirjan "ja Reikärauta-Brown."  Kyseessä toista kymmentä Isoon Länteen sijoittuvaa seikkailukertomusta, joita jonkin sortin dekkareiksi sanoa saa.

Helismaa oli synnynnäinen sanavirtuoosi ja juonenpunoja. Iskelmä- kuunnelma- kupletti- ym. teksteiksi Repen kynä repesi tunnetuin tuloksin sotien jälkeen. Harva tietää hänen avanneen pelin jännityskirjailijana.

Vaan hopearouvapa tiesi enemmän. Vilkkaaseen keskusteluumme uponneina emme huomanneet samassa pöydässä kahviaan hymyhuulin lipitellyttä Pirjoa. Jos hän olisi saanut suunvuoron, olisi hän kertonut jo silloin lukeneensa teoksen kauan sitten. Kotona kertoi. Kertoipa vielä, että nuorelta Repeltä julkaistiin toinenkin jännityskirja. Oli nähnyt sen Porin kirjastossa muistamatta kuitenkaan nimeä. Jos sinä tiedät, muistat tai löydät, kerro kaikin mokomin.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

HYVIÄ HYÖNTEISIÄ

HYVIÄ HYÖNTEISIÄ

Tuorein tiede-lehti vapautti minut häpeämästä lapsena omaksumaani tapaa herkutella muurahaisilla. Kerrottiin kahden miljardin ihmisen tyydyttävän proteiinin tarpeensa syömällä, jos ei juuri muurahaisia niin hyönteisiä kuitenkin. Minkä sortin ötököitä he popsivat, ei kerrottu, jäimmepä vaille tervetulleita valmistusohjeitakin.

Uutinen hyräytti mieleni hyväksi. Aivan merkityksetön se ei nimittäin ole. Arvattavasti nuo kaksi miljardia, lähes kolmasosa maailman väestöstä, asuvat nälän uhkaamilla seuduilla. Selkärangaton  ravinto korvaa sieltä mitä suurimmassa määrin puuttuvan lihan ja kalan. Valtavat ihmislaumat voivat vain unelmoida proteiinipitoisesta ruuasta, mutta hyönteisiä toki riittää. Muistaakseni 80 % kaikista maapallolla elävistä eläimistä kuuluu tähän luokkaan. Eniten niitä lentää, ryömii ja kiipeilee tropiikissa. Siellä ja subtrooppisilla alueilla taas kärsitään ravinnon niukkuudesta, jopa nälästä.

On oivallista, jos hyönteisiä voidaan  pyydystää ruuaksi tavalla, joka merkittävästi lievittää nälkäongelmaa. Toivottavasti keinoja tehdä se tutkitaan ja löydetään. Niin toimimalla lyödään kaksi kärpästä - niinpä niin, kärpästä - yhdellä lätkällä. Monet syömäkelpoiset hyönteislajit kas eivät ole ollenkaan uhanalaisia. Kyllä herkullisia heinäsirkkoja ja mureita muurahaisia piisaa, vaikka niitä isommallakin porukalla pupellettaisi.

Toisin on laita kalojen. Esim. turska ja valtaosa tonnikalalajeista on ryöstökalastettu lähes sukupuuton partaalle. Jotkin merialueet taas ovat niin saastuneita, että niiltä pyydettyjen fisujen syönti arveluttaa. Ellei rajoituksia kyetä valvomaan, loppuu kalaruoka ensin köyhiltä, sitten kaikilta.

Lihantuotannon ongelmat tunnemme: köyhille sitä ei riitä, rikkaille lihaa tuotetaan monin epäeettisin ja epäekologisin tavoin. Karjan laaja laidunnus ehtyvillä ruohostoilla, kanojen ja possujen muuttaminen lähinnä tuotantokoneiksi ahtaissa häkeissään, vuohien aiheuttama autiomaan laajeneminen Afrikassa - ongelmallista kaikki tuo.

Ennen kuin tilanne käy kohtalokkaaksi, soisi meidän yltäkylläisyydessä elävien  etsivän vaihtoehtoisia tapoja tyydyttää ravinnon tarpeemme. Kasvissyönti on toki hyvä juttu, mutta hyönteis- nilviäis- äyriäis- ja kenties hämähäkkipuolella on paljon varaa lisätä volyymia.

Ai miltäkö muurahaiset maistuivat? Kekomurkuissahan on samaa oksaalihappoa kuin käenrieskassa eli ketunleivässä. Lienet sen kirpeän railakkaan maun itsekin lapsena kielelläsi tuntenut. Niin ja  raamatullisen esimerkin hyönteisten hyödynnyksestä antaa sitten Johannes Kastaja. Hän eli erämaassa heinäsirkoilla ja mehiläisten tiimityönä valmistamalla metsähunajalla.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi