torstai 30. lokakuuta 2014

RADIOITA SOKEILLE

RADIOITA SOKEILLE
Kun olen tässä huomenna menossa Suomen sokeat ry:n yön yli-seminaariin,
Tuusulassa sijaitsevaan Majatalo Onnelaan, muistuivat mieleen 50 vuoden
takaiset sokkolan ajat. Helsingin v. 1865 perustettua sokeainkoulua
sanottiin rennosti sokkolaksi. Me villit pojat sanoimme opinahjoa myös
sokeain keskusvankilaksi. Varsinkin meille (usein aiheesta) rapsautettujen
rangaistusten yhteydessä kuultiin jälkimmäistä nimeä käytettävän.
Mutta oli sisäoppilaitoksessa paljon hyvääkin. Vapautta ei rajoitettu
kaikessa. Allaolevassa muistelossani korjaan mm. väitteen, että koulu tyytyi
yhteen radioon. Alussa mainittu Ruposen Teuvo on Näkövammaisten keskusliiton
eläkettä nauttiva kuntoutusjohtaja.
Muistelo alkaa:
Ruposen Teuvolle iso kiitos yksityisviestistä, jossa hän huomautti
toteamuksestani, että maantietoluokan radio olisi ollut sokkolan ainoa.
Piti tietysti kirjoittaa: sokkolan paras radio. Olihan niitä tosiaan
talonkin puolesta useita. Muistuvat mieleen ainakin pikku- ja isojen poikien
oleskeluhuoneiden sekä opettaja Tuulikki Airaksisen luokassa olleet ämyrit.
Monilla oppilaillakin alkoi 60-luvun puolimaissa olla radioita. Matka- ja
transistoriradioita oli muutamalla oppilaalla. Lisäksi rakennettiin ns. Kion
kerhossa kidekoneita. Itse en tietenkään sellaista saanut aikaiseksi, mutta
mulla oli transistorivehje.
Erityisiä käyttörajoituksia ei radionkuunteluun pantu. Isot pojat taisivat
saada kuunnella Pekka Lipposia ja kahdeksan kärjessä-ohjelmia
nukkumaanmenoajan jälkeenkin. Me pikkupoijat emme tosin saaneet, mutta minä
salakuljetin sikarilaatikon kokoisen aarteeni tyynyn alle pienten poikien
makuuhuoneessa seisseeseen sänkyyni.
Kouluun tuotiin v. 1965 jopa televisio. Se sijaitsi juhlasalissa ja juhlava
oli sen vastaanottokin. Nurkkajumalalle nimettiin oikein valvojat: kaksi
poikaa ja kaksi tyttöä. Tyttövalvojiksi nimesivät hoitajat Riitta Karvosen
ja Merja Vitelin.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
Google+ Hannes Tiira
Youtube: Hannes Tiira
Sähköposti: kirja.hannes@gmail.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

maanantai 27. lokakuuta 2014

SEKAHAKUA



Vanhan iskelmän ja tanssimusiikin ystävänä pidän paljon Radio Suomen
sekahaku-ohjelmasta. Nykyään sinne saa lähettää myös etsintäkuulutuksia.
Kupletin juoni on se, että kuuntelija muistaa pätkän laulua muttei sen nimeä
eikä aina esittäjääkään. Jos joku muu kuuntelija tunnistaa kipaleen, hän
lähettää vuorostaan postia Tarja Närhelle. Osoite on seka.haku@yle.fi. Tarja
etsii levyn ja soittaa sen ohjelmassa.

Juuri äsken minulta lähti sekahakuun seuraava sp.-viesti:

Hei Tarja

Me Helsingin sokeainkoulun oppilaat kokoonnuimme aina lauantai-iltaisin
maantietoluokkaan kuuntelemaan lauantain toivottuja. Siellä oli nimittäin
koulun ainoa radio. Mieleen noista tunnelmallisista istunnoista jäivät
Miliza Korjusin Warumit, Nelson Eddien ja Jeanette McDonaldin Intiaanin
lemmenkutsut, Tuula Anneli Rantasen Texsasin keltaruusut ja monet muut.

Aika paljon toivotuissa soitettiin myös laulua, josta muistan sanat: Hyvä
herra minun sallikaa tanssiin viedä tyttärenne, niin kuin teille aikoinanne
luvan antoi vanhempanne. Laulaja saattoi olla sittemmin Tanskaakin
euroviisuissa edustanut italialaispoika Dario Gambeotto.

Toinen hukkakappale samoilta vuosilta oli sellainen, jossa nainen ja mies
keskustelivat (tietysti laulaen) naisen miehen kuolemasta.. Naisen kertosäe
meni näin: Mutta kuulehan Frans, vielä tanssi mun kans, sit itkemään käyn
miestäni mun.

Kolminkertainen hyi-huuto mokomalle nartulle, mutta kappale on kiva.
Esittäjiä en muista, valitettavasti.

Jos joku nämä löytää, hälle aatosten ruusut lähettää Hannes Tiira


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

sunnuntai 26. lokakuuta 2014

YRJÖ KOKON SATAKIELI



Kiittelin lintuverkossakin kaikkia satakieli-kirjaani tietoja antaneita.
Lisäksi pari kysymystä, joihin toki toivon vastauksia myös teiltä, rakkaat
blogini lukijat.

Tässä teksti:

Julkinen kiitos kaikille satakieli-kirjaani tietoja antaneille. Muut älkööt
loukkaantuko, jos mainitsen erikseen vain Jorma Sorjosen, Erkit Haukiojan ja
Tietäväisen sekä Mikot Prylin ja Pyhälän. Biologinen aineisto alkaakin
olla kasassa, mutta kulttuuripuoli kaipaa täydennystä.

Rohkenen etsiä verkosta mm. Yrjö Kokon sen kirjan nimeä, jossa hän ylistää
muistaakseni tätinsä puutarhaan ilmaantunutta Lusciniaa. Luontolegenda Kokko
liittää lintuun suorastaan myyttisiä piirteitä, herkistyypä hehkuttamaan
supranormaaleinkin sanakääntein. Kirjailijan kieli soi ja sujuu olematta
juuri tällä kohden erityisen uskottavaa, liekö siksi edes tarkoitekttu.

Satakieliksi sanottuja olen koettanut houkutella esiin niin muististani kuin
muodikkaasti siitä g:llä alkavasta tiedon aarreaitasta. Laiha tulos sisältää
vasta Pohjolan satakieleksi sanotun Jenny Lindin ja Panelian satakielen,
Veikko Tuomen. Keitä muita tiedätte viedyn homosapientiseen Luscinia-sukuun?

Kirjaan tulee kolme osaa: omiin ja toisten tutkimuksiin perustuva
biologinen, se kulttuurillinen ja lopuksi lajin sukulaisia käsittelevä
pääluku. Varsinkin etelänsatakielestä, sinirinnasta ja sinipyrstöstä pitää
pari sanaa (parikymmentä sivua) kirjoittamani. Japaninpunarinnat,
sinisatakielet sun muut kaukomaiden kasvajat tulkoot toimeen luettelolla.

Talvensa satakielten seurassa viettämään joutuva Hanski

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

PS: jos hyviä kuvia on, maksan niistä sopimuksen mukaan.

PS: 2: Kirjoitan tavallisella tietokoneella, samanlaisella läppärillä kuin
moni teistä. Mulla on apuna puhesyntetisaattori. Sokean ei tarvitse enää
tarkistuttaa tekstinsä kirjoitusasua näkevällä.


_______________________________________________
BirdLife lintuverkko postituslista
viestiosoite: lintuverkko@birdlife.fi
eroaminen: lintuverkko-request@birdlife.fi otsikko unsubscribe

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

keskiviikko 22. lokakuuta 2014

RUOTSINMAALLA RUOKAILTUA



Sillanpää-seuran matka länsinaapuriin meni minun osaltani
herkuttelupainotteiseksi hengailuksi hyvissä ravintoloissa. Yritinkö ehkä
tavoittaa Nobel-kirjailijan tason keskikehon rakentajana, kun en sitä
kynämiehenä tule saavuttamaan? Taata Sillanpää painoi Nobel-kunnossaan 135
kiloa. Tukholmassa hän ei ainakaan hoikistunut, sillä palkintojuhlintaan
liittyi runsaan ravinnon lisäksi monta makeaa boolia. Ankaran dietin aika
koitti kirjailijalle myöhemmin.

Tiedättekö muuten, mikä on ruokaruotsi? Äkkiseltään tulisi mieleen
ruotsalaisissa ruokaresepteissä käytetty kieli tai naapurimaan viljavimmat
maakunnat Svea-mamman alapäässä. Mutta vero tämä ruokaruotsi oli.
Esivanhempamme maksoivat sitä majoittamalla ratsain liikkuvia kruunun
edustajia, mm. linnanväkeä ja sotilaita. Nämä oli pakko ruokkia ja juottaa
korvauksetta. Keskiaikainen käytäntö vaihtui sittemmin vielä raskaammaksi
linnaleiriksi. Suomi-poika työlääntyi moiseen rasitukseen niin perin juurin,
että nousi kapinaan. Tapausta sanotaan nuijasodaksi.

No me Frans Emilin kanssa emme historiallisesta vääryydestä
pillastu.Taatalle maistuivat ja Hanskille maistuvat niin laxit, färsit,
öringit, rödingit kuin bakelsitkin, nobelistille kai myös fläsk. Minä taas
havaitsin ruotsalaisen keittiön kilpailevan tasaväkisesti venäläisen ja
italialaisen kanssa lempiruokieni tekopaikan asemasta.

Prinssi Bertilin letut eli krepsit ja oskarinleike herauttavat vedet
kielelle jo vanhastaan. Tukholmassa luettelo piteni ainakin Fem små hus- ja
Järntorget-nimisissä herkkuloissa syödyillä lampaanpaisteilla. Sokea syö
mielellään sormin ja se onnistuu hyvin, kun lampaanlihat ovat kiinni
luissaan ja kastike löytyy pienestä dippikulhosta kuten noissa
ravintoloissa.

Janssoninkiusauksen tarina lie monelle tuttu: yöruokaa, jota oopperalaulaja
Per Janssonin kokki valmisti isännälle aina tämän juotua itsensä
suolannälkäiseksi suursyömäriksi. Oskarinleikkeen oikea valmistustapa oli
sitä vastoin uutta tietoa ainakin minulle. Matkaoppaamme, luokkatoverini
Hillevi Kindt kertoi, että siihen kuuluu laittaa kaksi parsaa. Ruualle nimen
antanut Oskari kas oli kuningas Oskar II eikä I.

Olen tähän asti luullut, että oskarinleikkeen kastike on tuo vaikeaniminen
ranskalainen, joka äännetään suunnilleen "bernee", mutta niin Hillevi kuin
useimmat keittokirjat puhuvat choron-kastikkeesta. Millä soosilla muuten
sinä leikkeen kostuttaisit?

Nykyisen kuninkaan sedän, Hallandin herttua Bertilin nimikkoruokaan ei liity
tuntemaani tarinaa. Suuri herkkusuu mies kuuluu kyllä olleen. Silti hän eli
85-vuotiaaksi. Taata eli 75-vuotiaaksi. Eivät kaikki hyvän ruuan ystävät
siis kuole nuorina.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

maanantai 20. lokakuuta 2014

SILLANPÄÄ-MATKAN KOHOKOHTA



Joulukuun kymmenentenä tulee kuluneeksi 75
vuotta siitä, kun Frans Emil Sillanpää pokkasi toistaiseksi ainoana
suomalaisena Nobelin kirjallisuuspalkinnon. Sillanpää-seura järjesti
tapauksen muistoksi retken Tukholmaan ja Upsalaan. Riehaannuimme vaimon kera
mukaan moiselle matkalle eikä katumukseen ole aihetta. Herkkuja syötiin,
pehmeellä maattiin ja siinä sivussa sillanpääläisesti sivistyttiin.
Strindberg- kja Nobel-museot sekä Drottningholmin linna osoittautuivat
kiintoisiksi kohteiksi varsinkin, kun oppaan virkaa hoiteli viimeksi 41
vuotta sitten tapaamani luokkatoveri Hillevi Kindt. Hillevin kantavaa ääntä
ja valtavaa tietomäärää ki8itteli koko 30-henkinen ryhmämme.

Vain harvoja muita seurueen jäseniä sitten tunsinkin. Rovasti Ari Suutarla
kera ruustinnansa Kirsti Salinin ja Laitisen pariskunta Tampereelta olivat
ainoat. Lämpimimpiin ja muutenkin ihanimpiin ihmisiin kuuluva Tuula Laitinen
o n tehnyt paljon nimen omaan meidän näkövammaisten hyväksi. Tampereen
toimintakeskus Myötätuulen sieluna hän on tuonut iloa arkeen ja apua hätään
tuhansien näkönsä menettäneiden joukossa minulle.
Ette kyllä ikinä arvaa, mikä oli matkan kohokohta tämän kirjoittajalle.
Väärin, se ei ollut Hillevi, ei ihan suoraan Tuulakaan. Niinkin hassu homma
kuin linja-auton ylimääräinen pysäytys minun takiani, siinäpä se.

Tupakointi on vähentymnyt rajusti kulttuuriväen keskuudessa. Meistäkin taisi
polttaa lisäkseni vain marraskuussa komeat 85 vuotta täyttävä Aarne Laurila.
Hän imaisi savut sikarista silloin tällöin.

Ainoa tupakkamies ei kohtuudella voi vaatia taukoa ajoon. Ensin en edes
pyytänyt. Kun yllyttivät, sitten pyysin. Ja mikä reaktio! Lupa myönnettiin
yksimielisesti kilman äänestystä. Tällainen on aika iso asia näinä
terveysterrorismin aikoina. Antaessaan tupakkatauon hämeenkyröläiset
ilmaisivat, että he olivat tykänneet minusta.


Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

SATAKIELI-KIRJA MYÖTÄTUULESSA



Kiittelin asiassa auttaneita Porin lintutieteellisen yhdistyksen ylläpitämän
plyverkon kautta näin:

Kiitoksista puheen ollen: isot kiitokset kaikille, jotka olette luovuttaneet
meikälle materiaalia satakieli-kirjaani varten. Ilkka Lilja, Jari Valkama ja
(vielä aineistoa muokkaava) Janne Lampolahti sekä kuvaosastolta Jan Eerala,
kiitos. Matti Sillanpää selvittää Ornis Fennican englanninkielisiä
erikoistermejä. Osoittautui muuten toiseksi eniten satakieliä maassamme
rengastaneeksi hidalgoksi jonkun turkulaisen Pyyhtiän jälkeen.

Kirjassani tulee olemaan Luscinia Luscinian lisäksi lyhyet artikkelit
sinirinnasta ja sinipyrstöstä sekä oleellisesti pidempi lempilinnustani
etelänsatakielestä. Jos kellä on tietoja taannoin Merikarvialla
muusikonlahjojaan hyödyntäneestä Megarynchoksesta, olkoon kiltti ja
kertokoon mullekin. En päässyt paikalle, vaikka tapani on ollut pyörähtää
jokaisessa maamme etelänsatakielihavainnon paikassa.

Kaikki satakieleen, etelänsatakieleen ja muihin Luscinioihin liittyvä tieto
sekä kuvamateriaali ovat yhä tervetulleita. Palkkio on vähintään valmis
kirja, kun se toivon mukaan ennen äitienpäivää julkaistu on.

Sakulia en sattuneesta syystä voi lukea, mutta Pirjo mainitsi sen olleen
erinomainen.

Yst. ja syd. Hanski
PS: Sakuli on lyhenne sanoista Satakunnan linnut. Yhdistyksen lehti tottelee
sitä nimeä.

PS 2: Hanski lähtee huomenna Hämeenkyrön ja Helsingin kautta pienelle
syysmatkalle Tukholmaan. Juhlimme F. E. Sillanpään saamaa kirjallisuuden
Nobel-palkintoa. "Taata" pokkasi rahat ja pokaalin 75 vuotta sitten, joten
lienee jo aika juhlia tapausta. :)

maanantai 13. lokakuuta 2014

SYÖN VOITA



Onpa oivallista, että voin ja muiden rasvaisten maitotuotteiden syönti on
päästetty pannasta. Maitorasvojen ja sydän- sekä verisuonitautien yhteyttä
alleviivannut herra Keys on julistettu tarkoitushakuiseksi satusedäksi.
Uudet, huomattavasti tarkemmat ja laajemmat tutkimukset eivät tue hänen
teoriaansa ollenkaan. Vain teollisten levitteiden ja mainittujen
sairauksien väliltä löytyy syyseuraussuhde.

Keysin satuihin uskottiin kauan. Me oikean voin, juustojen ja punaisen
maidon ystävät harjoitimme "pahettamme" syyllisin mielin. Terveysterroristi
ruoski metabolisella oireyhtymällä. Oman diabolisen oireyhtymänsä uhrina hän
ennusti voinsyöjälle huonoa elämää ja lyhyttä ikää (Diabolos = paholainen,
perkele).

No minullahan varmaan metabolinen on. Ylipainoa rapsakan puoleisesti, muttei
kyllä mitään siihen liittyviä sairauksia. Johtuisiko tämä siitä, minkä erään
kesän rippikoululaiseni pukivat sanoiksi laulamalla: Leivällensä voita
mättää, läskit lautasen reunalle jättää, mielellään syö myöskin kalaa, rööki
hampaissansa palaa, siinä meidän Hannes on, pappi aivan verraton.

Imartelua, tottakai. Hyväksi hyrähti toki pastorin mieli tuollaista
palautetta kuunnellessa. Sitähän sanotaan, että terveellisintä kaikesta
onkin hyvä mieli.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi

lauantai 11. lokakuuta 2014

TIETOKONETOMPPELIN TUHANNET TOILAILUT



Me emme ole oikein koskaan ystävystyneet, tietokone ja minä. Niin avaria
mahdollisuuksia avaava tekniikan ihme kuin atk on, ei minussa ymmärrystä
koneen sielunelämään ole syntynyt. Älykkään miehen mainetta nauttivasta
besserwisseristä tuntuu järkyttävältä todeta lähes päivittäin olevansakin
itse asiassa idiootti.

Isoa haittaakin toopeudestani on ollut. Ensimmäinen erehdys maksoi 9000
silloista rahayksikköämme, markkaa. Erehdys totteli nimeä Commodore 64;
sähköhellan kokoinen, mahdottoman monimutkainen ja helskutin hidas roheli.
Sain siihen liitetyn koneäänen lausumaan jotain kuolemattomuuksia muutaman
kerran, kunnes tahdoin esitellä ihmeotuksen opiskelutoverille, tämän
vaimolle ja pienille tyttärille. - Kuulkaas, kuinka setä sitten alkaa puhua,
kun Hannes painaa tätä nappulaa. Joo, sitten tätä ja tuo.... hei, eikse
alakaan. Mitä peijoonaa, vielä eilenhän se...

Tässä vaiheessa isompi tytöistä alkoi itkeä. Pienempi yhtyi ulinaan lyhyellä
viiveellä ja vaikuttivatpa pettyneiltä heidän vanhempansa. Ole siinä sitten
puhtaine petturinkauloinesi.

Sen koommin ei kone puhua pukahtanut. Mykkäkouluun suivaantuneena möin 9600
markkaa maksaneen laitteen 400 markalla. Oli kuulemma vanhaa mallia. Ostaja
sanoi antavansa sen lapsilleen lelupeliksi.

Marssittiin melkoinen taival 90-lukua eteen päin, ennen kuin suostuin
seuraavaan tietokoneeseen. Rantanen-Timosen Laila sai ylipuhutuksi.
Vastarintani murtui Lailan seitsemännen houkutussoiton jälkeen, vaikka
ystäväni Rantasen Pirjo, paremmin kirjailija Pirjo Tuomisena tunnettu,
kertoi karmean tapauksen uraltaan. Häneltä oli salama särkenyt
keskusmuistin. 221 sivua valmista kirjaa lensi bittitaivaan tähtiin sieltä
koskaan palaamatta.

Itselleni ei ole sattunut mitään noin kohtalokasta. Puoli tusinaa käyttäjän
liian nopeista sormista ja liian hitaasta ajattelusta aiheutuvaa mykistystä
pahassa paikassa on kyllä koettu. Muutaman sähkökatkon takia panikoin
tavalla, jonka kenties Jari Mikola, Hannu Suvanto ja Kaisa Penttilä
muistavat. Lääkärikin sanoo muistavansa. - Ai sinä olet se
hyperventilaatiokaveri, totesi hän viimeksi, kun tavattiin.
Tänään elämme tietokoneen kanssa välirauhan aikoja. Suhteemme seestyy päivä
päivältä, vaikka viimeiseen asti kartan uusia kujeita käytön
laajentamiseksi. Aina, kun on jotain yritetty, on vaikeuksiin sotkeennuttu.
Koneen ja minun välirauhaa sävyttää epäluulo. Luottamus puuttuu. Mitähän
masiinan jumalat keksivät seuraavaksi?

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi