Lintujen talvehtimisalueita.
> Iitissä asuva pelimanni Aulis Rytky leikkasi näkövammaisten luettavaksi
> artikkelin, joka antoi aiheen tämänkertaiseen blogipläjäykseen. Tunnetttu
> lintuharrastaja Lassi Kujala siinä kehuskelee paikallisella
> hanhipaljoudella. Hän ei unohda myöskään pulmussirrriä, tuttavuutta, joka
> Porissa ei ole mikään harvinaisuus mutta sisämaassa on.
>
> Näin sitten kirjoittelin:
>
> Suurkiitos ja vielä suuremmat onnittelut Kausalan pelimannille tästä
> leikkeestä. Kyllä teidän siellä Iitin kulmilla nyt kelpaa. Tiiratorpan
> isäntä taistelee palleanseudulle väkisin pyrkivää kateutta vastaan. Ei
> niinkään tuo pulmussirri vaan kymmeniin tuhansiin nousevat hanhimääränne
> panevat jo suunnittelemaan linturetkeä teille päin. Pulmussirrejä tapaa
> säännöllisesti paljon lähempänäkin, Yyterin kahlaajalietteillä ja kuuluisan
> hiekkarantamme dyyneillä nimittäin. Suomen ensimmäiset pulmussirrit,
> yhdeksän kappaletta, löydettiin satakunta vuotta sitten juuri Yyteristä.
> Kyseessä on pieni, hiekkarannoilla rantaviivaa myöten kipittävä veijari.
> Ensimmäiset löysi maisteri E. V. Suomalainen. Tuolloin oli lintuharrastus
> kovin erilaista kuin nyt. Kiikarin omisti harva, kaukoputkea ei juuri
> kukaan. Outo lintu piti ampua ja noutaa se käteen katseltavaksi, jos mieli
> tunnistaa laji. Maisteri Suomalainenkin ilmoittaa lakonisesti raportissaan:
> "ammuin yhdeksän."
>
> Mutta nuo hanhet. Länsirannikkoakin myöten muuttaa jonkin verran sen sortin
> sosialisteja, mutta kymmenistä tuhansista saadaan täällä nähdä vain unia.
> Suurin tänä syksynä Pirjoni näkemä ja itsenikin kuulema valkoposkihanhiparvi
> koostui tuhannesta haukahtelijasta.
>
> Mutta pieniä ovat Iitinkin luvut siihen verrattuna, mitä kuuluu
> Pohjois-Karjalasta. Ystäväni Markku Halonen näki Rääkkylässä yhdeltä
> paikalta muutaman tunnin aikana 131000 "valkkaria." Luitte oikein: sata
> kolmekymmentäyksi tuhatta! On siitä täytynyt jo kantautua melkoiset
> desibelit korviinkin. On tämä syksy ihanaa aikaa.
>
> Huudahtaa Hanski
>
sunnuntai 29. syyskuuta 2013
torstai 26. syyskuuta 2013
JUKKAPOIKA MATTI JURVAN LAULUNJÄLJISSÄ
En yleensä pidä vanhojen kappaleiden uussovituksista. Liikaa melua ja syntikkaa, liian vähän ajan aitoa, juuri sille ominaista atmosfääriä. Joidenkuiden omaperäisten mestarien, kuten Junnu Vainion itsensä alun perin tulkitsemiin lauluihin ei mielestäni saisi puuttua ollenkaan. Vaikea on tavoittaa Repe Helismaankin ilmapiiri. Hector onnistuu siinä parhaiten, mutta hän on tietysti suuri mestari itsekin.
Ainakin kaksi poikkeusta vahvistaa minulle sääntöni. Jukkapoika tulkitsee omalla kodikkaan raikkaalla kiltinpojan äänellään Matti Jurvaa vallan mukavasti. Kari Tapion Tähti ja meripoika - tulkinta ylittää - anteeksi vain kuningas Olavi Virta-fanit - alkuperäislevytyksen tason. Virran ääni kypsyi siksi kuuluisaksi Suomen kaikkien aikojen komeimmaksi iskelmä-ääneksi vasta 50-luvun puolivälissä. Tähti ja meripoika levytettiin 1952.
Jukkapoika ja Matti Jurva-orkesteri:
http://www.youtube.com/watch?v =hcQkOV60o38
Sitten Jurva vuonna 1929. Jazz oli tullut Suomeen amerikkalaisella kauppalaiva Andanialla kolmisen vuotta aiemmin. Jazziahan tämä ei ole. Hauska ja reipas kappale iloisen 20-luvun Suomea kuitenkin:
http://www.youtube.com/watch?v =JWWMWoPcC44
Kari Tapio: Tähti ja meripoika:
http://www.youtube.com/watch?v =VKjE45X2nok
Kuningas itse: Yön kulkija
http://www.youtube.com/watch?v =m90_ecyzjs8
En yleensä pidä vanhojen kappaleiden uussovituksista. Liikaa melua ja syntikkaa, liian vähän ajan aitoa, juuri sille ominaista atmosfääriä. Joidenkuiden omaperäisten mestarien, kuten Junnu Vainion itsensä alun perin tulkitsemiin lauluihin ei mielestäni saisi puuttua ollenkaan. Vaikea on tavoittaa Repe Helismaankin ilmapiiri. Hector onnistuu siinä parhaiten, mutta hän on tietysti suuri mestari itsekin.
Ainakin kaksi poikkeusta vahvistaa minulle sääntöni. Jukkapoika tulkitsee omalla kodikkaan raikkaalla kiltinpojan äänellään Matti Jurvaa vallan mukavasti. Kari Tapion Tähti ja meripoika - tulkinta ylittää - anteeksi vain kuningas Olavi Virta-fanit - alkuperäislevytyksen tason. Virran ääni kypsyi siksi kuuluisaksi Suomen kaikkien aikojen komeimmaksi iskelmä-ääneksi vasta 50-luvun puolivälissä. Tähti ja meripoika levytettiin 1952.
Jukkapoika ja Matti Jurva-orkesteri:
http://www.youtube.com/watch?v
Sitten Jurva vuonna 1929. Jazz oli tullut Suomeen amerikkalaisella kauppalaiva Andanialla kolmisen vuotta aiemmin. Jazziahan tämä ei ole. Hauska ja reipas kappale iloisen 20-luvun Suomea kuitenkin:
http://www.youtube.com/watch?v
Kari Tapio: Tähti ja meripoika:
http://www.youtube.com/watch?v
Kuningas itse: Yön kulkija
http://www.youtube.com/watch?v
YouTube - Videoita tästä sähköpostista
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
RIENTOA RIITTÄÄ
Pidimme Pirjon kanssa aikanaan paljon hauskaa sanomalehti Keski-Pohjanmaan silloisen päätoimittajan, Pentti Pulakan viljelemien itsestäänselvyyksien kustannuksella. Suosikkifraaseihimme kuului tämä: jos jossakin on, pitää olla jostakin poissa.
Pentti pulakka on ollut kauan poissa, mutta tänään hänen ilmaisunsa, olkoon klisee tai ei, kelpaisi. Ja nimen omaan tänään; noin klo 16.30:sta alkaen vyöryy vähintään viisi sellaista tilaisuutta toistensa päälle, joihin minun olisi syytä osallistua. On kaupunkimme kulttuurilautakunnan kokousta, Satakunnan museon ystävät ry:n hallitusta, Pori-aiheista tieto-ottelua, kirjoittajien lukiaiset-tapahtumaa ym.
Jos olis valtaa, niin kuin on mieli, jäisin radion ääreen kuuntelemaan luontoiltaa. Teema on tällä kertaa kuin räätälöity meikäläiselle: menevät turkulaismuseo Aboa vetus &novaan keskustelemaan keskiajasta. Keskiajan asiat, myös silloinen luontomme tottakai, kiehtovat vallan turkasesti. Kysymys Pirkka-Pekka Peteliuksen paimentamille tietäjille hyörii mielessä niin ikään.
Valinnan ratkaisee toinen fraasi: kun vähästä on yksi poissa, se on paljon poissa. Manuscriptin reading-tapahtumaan, jolle Poritar Kirsi Nurmi keksi hyvän suomenkielisen nimen, lukiaiset, on yleensä ilmaantunut alle kymmenen kirjojen ystävää. Näin pelkään käyvän tänäänkin. Ohjelma on kyllä kuulemisen ja keskustelun arvoista. Nuori, pyörätuolilla liikkuva Ilari Koivunen lukee runokirjaansa Naamiohuvit, radioäänenä tuttu 'Eeva-Leena Vaahtio Selkämeri-kirjoituskilpailussa palkittua novelliaan ja Tiiratorpan emäntä satukirjaansa. Naamiohuvit ja Pikku-Nestorin koti löytyvät daisy-muotoisina äänikirjoina näkövammaisten kirjastosta.
Mitään pakkopottua eivät lukiaiset itselleni toki ole. Tuo runsauden sarvi vain panee ajattelemaan omaa ajankäyttöä. Pakenenko tarpeellisempia, ehkä yhdelle ihmiselle valtavan merkityksellisiä asioita tähän rumbaan? Tiedän puoli tusinaa yksinäistä, joille yhteydenottoni olisi se päivän ainoa varsinainen tapahtuma. Tulee vain lykätyksi ja lykätyksi soittoa käynnistä edes puhumatta. On liian helppo vedota "välttämättömiin" kiireisiin. Ja kun vielä varsinaisia töitäkin tehdä täytyy.
Tulee aika, jolloin MINÄ olen se soittoa tai edes tekstaria kaipaava yksinäinen. Muistaako vanhan ja sairaan Hannes-vaarin silloin joku? Jos muistaa, kokeeko minut enemmän velvollisuudeksi kuin kiinnostavaksi tuttavuudeksi? Jääkö jäljelle hän, joka viisi tilaisuuttaan ohittaen valitsee mielellään minut? Ehkä sinua varten on sellainen lähimmäinen.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
lauantai 21. syyskuuta 2013
2120 LINTUA
Havaitsi Pirjo niitä eilisellä retkellämme enemmänkin, mutta yhteensä tuo määärä päätettiin viedä tiedoksi kiinnostuneille. Nettitiedosto Tiira, joka ei nimestään huolimatta ole sukua, vastaanotti luvut tällaiset:
Valkoposkihanhi: 600 kiertelevää Etelärannassa
Nokikana: 110 paikallista Etelärannassa
Valkoposkihanhi: 750 kiertelevää Paarnoorin ja Uudenniityn rajalla
Heinäsorsa: 260 paikallista Preiviikin Kalarannassa
Kyhmyjoutsen: 180 paikallista Kalarannassa
Kurki: 110 muuttavaa Kalarannassa
Naakka: 110 paikallista Pihlavassa
Kurjista, hanhista, naakoista ja laskematta jääneistä laulujoutsenista lähtee ääntäkin sen verran, että myös minä kierin nautinnossa. Kerrankin oikeilla paikoilla oikeaan aikaan. Ei haitannut yhtään, vaikka jotkut toiset olivat havainneet isompia parvia toissapäivänä, vieläpä löytäneet palsasirriä, isokirvistä, heinäkurppaa sun muuta mukavata.
Kateuden kyy siis loisti poissaolollaan. Ennen on tuntunut pahalta, kun toiset näkevät ja itse ei. Haikeat jäähyväiset kotomaalle jättävä kurkiparvi tai hauskasti haukahteleva poppoo valkoposkihanhia hyräyttää mielen hyväksi. Minulle sellainen on paras kyynkarkotin - sen kateuden kyyn, oikeita kyitä tapaan(huom. kolmella a:lla) aivan mielelläni. Paleontologisesti ne ovat lintujen maassamatavia sukulaisia, tosin kaukaisia.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
torstai 19. syyskuuta 2013
MILJOONA SIVUA SILPPURIIN
- Tää korutont on kertomaa, sanoi J. L. Runeberg Vänrikki Stoolin suulla kuuluisien kertomustensa kukkuraksi. Hän kommentoi Suomen sodan vaiheita. Tekee mieli yhtyä huudahdukseen täältä parin sadan vuoden takaa,, jolloin kelpo Vänrikin enää harva muistaa eikä vähemmän huomattavilla kirjoilla tunnu olevan sitäkään arvoa.
Ystävä soitti eilen Järvenpäästä ja kertoi kirjapainoon töihin päässeestä kaveristaan. Painosta myytiin teoksia uloskin. Se oli ilmeisesti myös kustantaja. Sen kaverin ensimmäiseksi tehtäväksi uudessa työpaikassa uskottiin miljoonan sivun syöttö silppuriin. - Eivät tee kauppaansa, murehti pomo.
Kerroin tapauksesta kirjailija Pauli Karmalalle. Kirja-antikvariaattiakin jonkin aikaa pitänyt noormarkkulainen arveli teoksista saatavan paremman hinnan seinien tilkkeenä kuin kirjoina. Itse hän joutui lopettamaan divarinsa hiljattain. Tienaa kuulemma työttömänä paremmin kuin vanhoja opuksia myymällä.
Mitä tämä rakkaat ystävät on? Joku viisas kuuluu sanoneen: - Missä poltetaan tänään kirjoja, siellä poltetaan huomenna ihmisiä.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
tiistai 17. syyskuuta 2013
LUEN NAAPURIN DEKKAREITA
Ruotsissa hyviä dekkaristeja riittää. Vaikkei omistammekaan suorastaan
tylsiä löydy, täytyy länsinaapurin rikosromaanitasoa pitää korkeampana.
Monet heistä, Henning Mankell, Liza Marklund ja Camilla Läckberg etunenässä
ovat yltäneet huomattavaan kansainväliseenkin menestykseen. Paljonko kieli
vaikuttaa myyntiin, en tiedä, mutta ruotsalaisia sekä käännetään että
ostetaan meikäläisiä roimasti enemmän.
Itse tykkään Göteborgin seudun ja Bohuslänin dekkarirouvista, Ann Rosmanista
ja Camilla Läckbergistä niin paljon, että piti oikein matkustaa heidän
teostensa ympäristöihin. Marstrand, Fjällbacka ja Koster-saaristo
vaikuttivat kyllä varsin turvallisilta, jopa idyllisiltä seuduilta, mutta
sitähän on myös Mankellin Ystad. Kaupunki on yksi Pohjois-Euroopan
tunnelmallisimmista idylleistä.
Tukholmalaisista minua kiehtoo eniten Liza Marklund. Ehkäpä siksi niin on,
että sanomalehden toimitus paikkana on jännittävällä tavalla jännitteinen,
toiminnaltaan hektinen yksikkö. Kaiken aikaa tapahtuu. Uutisvirta tuo
mukanaan alati vaihtuvia näkökulmia tapausten kulkuun.
Marklundin päähenkilö Annika Bengtsson kuuluu tahtoihmisiin. Raudanlujat
tavoitteet ja valtava halu edetä uralla sekoittuvat hänessä vahvaan
sosiaaliseen oikeudentuntoon. Kaikille toimittajille pakollinen uteliaisuus
on Annikan luonteenpiirteistä hallitsevin. Ei sivu mennen sanoen minun
naistyyppiäni, mutta sympatiat päähenkilönsä puolelle Marklund imaisee
kuvaamalla kapuloita, joita tätä tyhmemmät miehet heittelevät kolleegansa
rattaisiin. Näin ei onneksi tee naisen lähin esimies, Anders Sjuman, jota pidän
erityisen viisaana ja miellyttävänä henkilönä.
Mari Jungstedtin 'Vaarallinen leikki' oli vähällä muuttua vaaralliseksi itsellenikin. Löysin sisältäni mahdollisen murhaajan. Tapetut henkilöt ovat tuossa dekkarissa niin niljakasta väkeä ja syy tappaa niin ymmärrettävä, että löysin Hannes paran miltei murhaajan housuista. Kauhistus. Eihän tuollaisia ajatuksia eikä tuntemuksia saisi nousta mieleen. Yllättävän monien mieleen niitä kyllä nousee, kenties sinunkin.
Minulle uusi tuttavuus on Kristina Ohlsson. Aloin tänään lukea hänen
esikoisromaaniaan 'Nukketalo'. Vaikuttaa alusta asti lukuhaluja ruokkivalta
teokselta.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
sunnuntai 15. syyskuuta 2013
SAISKOS JOSTAIN SÄDEKEHÄN?
- Myydäänkö täällä sädekehiä? Kysymys singahti nuoren Ari Suutarlan viiksien
välistä kirkon hankintakeskuksen pöydälle. Tiskin takana mentiin hämilleen.
Sä-sä-sädekehiä, tota eeeei, ei meillä sellasia...
Psykologi olisi heittänyt paluupallona kysymyksen: 'tavoitteletteko
sädekehävaikutusta?' Joni Martikainen selittää ilmiön kirjassaan nimeltä
Älä usko mitä ajattelet.' Lukekaapa se.
Aivomme lähtevät tietämättämme harharetkille, kun näemme kauniin naisen tai
komean miehen. Tulemme häpeällisen helposti liittäneeksi häneen muitakin
edullisia ominaisuuksia. Kaunis on älykäs ja sosiaalinen, komea rikas ja
luotettava. Tästäkö yleistyksestä johtuu, että monet kauniit ja komeat ovat
kiivenneet työurallaankin korkeammalle kuin heidän kykynsä oikeastaan
edellyttäisi? Yhdysvaltain presidentiksi valitaan harvoin lyhyitä
kyttyräselkiä, naispuoliset yritysjohtajat ovat enimmäkseen tyylikkäitä
leidejä. Katutasolla taas uljas uros ja naisellinen naaras saa typeryytensä
anteeksi helpommin kuin minunlaiseni ö-mappimies.
Ilmiö ei ole poikkeukseton. Vaimoni huomautti aamujugurttia suussaan, että
hänessä liian komeat herättävät epäilyksiä. Varsinkin jos mies hymyilee
purukumihymyä mainosgurun elkein virheettömillä pepsodent-hampaillaan,
poistaa rouva varmistimen henkisestä pistoolistaan. Hän ei liene ainoa niin
tekevä. Uskon enemmistön vetävän kyllä eri suuntaan, siihen
sädekehävaikutuksen mukaiseen.
Sokeana pohdin, voiko kaunis äänikin johtaa harhaan. Lentäisinkö lankaan,
jos joku valehtelisi minulle Tapio Heinosen tai Noora Kajantien äänellä?
Ikävästä narisijasta löytäisin kenties huonoja puolia, joita hänessä ei
objektiivisesti ajatellen ole.
Niin, mahtaako sädekehävaikutus toimia myös negatiivisesti? Liitämmekö
rujoon qvasimodoon ja roistonnäköiseen Åke Lindmaniin heidän luonteilleen
vieraita piirteitä? Notre Damen kellonsoittajahan oli Victor Hugon
todistuksen mukaan sangen sydämellinen mies. Kerrotaanpa näyttelijä
Lindmanin edustavan samaa luonnetyyppiä, vaikka joutuikin ulkonäkönsä vuoksi
pukemaan gangsterin rooliasun.
Sillä tavalla sädekehävaikutus toimii molemmin päin, että muodostamme kovin
nopeasti kokonaiskäsityksen ihmisestä hänen yhden ominaisuutensa
perusteella. Sokeaa luullaan automaattisesti avuttomaksi mutta hyväksi
laulamaan, missiä tyhmäksi kanaksi, kehitysvammaista kiltiksi lapseksi,
mummoa kultaiseksi vanhukseksi. Varmasti näitäkin on mutta myös heidän
vastakohtiaan ja kaikkea siltä väliltä. Pidän itseäni aika omatoimisena
nuotinvierestälaulajana, Anne Pohtamo oli ysin keskiarvon oppilas, eräs
kehitysvammainen oli vähällä kuristaa koulutoverinsa sokkolassa. Aina
kannattaa tutustua ihmiseen paremmin.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)