tiistai 17. syyskuuta 2013

LUEN NAAPURIN DEKKAREITA





 
Ruotsissa hyviä dekkaristeja riittää. Vaikkei omistammekaan suorastaan
tylsiä löydy, täytyy länsinaapurin rikosromaanitasoa pitää korkeampana.
Monet heistä, Henning Mankell, Liza Marklund ja Camilla Läckberg etunenässä
ovat yltäneet huomattavaan kansainväliseenkin menestykseen. Paljonko kieli
vaikuttaa myyntiin, en tiedä, mutta ruotsalaisia sekä käännetään että
ostetaan meikäläisiä roimasti enemmän.

Itse tykkään Göteborgin seudun ja Bohuslänin dekkarirouvista, Ann Rosmanista
ja Camilla Läckbergistä niin paljon, että piti oikein matkustaa heidän
teostensa ympäristöihin. Marstrand, Fjällbacka ja Koster-saaristo
vaikuttivat kyllä varsin turvallisilta, jopa idyllisiltä seuduilta, mutta
sitähän on myös Mankellin Ystad. Kaupunki  on yksi Pohjois-Euroopan
tunnelmallisimmista idylleistä.

Tukholmalaisista minua kiehtoo eniten Liza Marklund. Ehkäpä siksi niin on,
että sanomalehden toimitus paikkana on jännittävällä tavalla jännitteinen,
toiminnaltaan hektinen yksikkö. Kaiken aikaa tapahtuu. Uutisvirta tuo
mukanaan alati vaihtuvia näkökulmia tapausten kulkuun.

Marklundin päähenkilö Annika  Bengtsson kuuluu tahtoihmisiin. Raudanlujat
tavoitteet ja valtava halu edetä uralla sekoittuvat hänessä vahvaan
sosiaaliseen oikeudentuntoon. Kaikille toimittajille pakollinen uteliaisuus
on Annikan luonteenpiirteistä hallitsevin. Ei sivu mennen sanoen minun
naistyyppiäni, mutta sympatiat päähenkilönsä puolelle Marklund imaisee
kuvaamalla kapuloita, joita tätä tyhmemmät miehet heittelevät kolleegansa
rattaisiin. Näin ei onneksi tee naisen lähin esimies, Anders Sjuman, jota pidän
erityisen viisaana ja miellyttävänä henkilönä.

Mari Jungstedtin 'Vaarallinen leikki' oli vähällä muuttua vaaralliseksi itsellenikin. Löysin sisältäni mahdollisen murhaajan. Tapetut henkilöt ovat tuossa dekkarissa niin niljakasta väkeä ja syy tappaa niin ymmärrettävä, että löysin Hannes paran miltei murhaajan housuista. Kauhistus. Eihän tuollaisia ajatuksia eikä tuntemuksia saisi nousta mieleen. Yllättävän monien mieleen niitä kyllä nousee, kenties sinunkin.
Minulle uusi tuttavuus on Kristina Ohlsson. Aloin tänään lukea hänen
esikoisromaaniaan 'Nukketalo'. Vaikuttaa alusta asti lukuhaluja ruokkivalta
teokselta.

Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti