Pidimme Pirjon kanssa aikanaan paljon hauskaa sanomalehti Keski-Pohjanmaan silloisen päätoimittajan, Pentti Pulakan viljelemien itsestäänselvyyksien kustannuksella. Suosikkifraaseihimme kuului tämä: jos jossakin on, pitää olla jostakin poissa.
Pentti pulakka on ollut kauan poissa, mutta tänään hänen ilmaisunsa, olkoon klisee tai ei, kelpaisi. Ja nimen omaan tänään; noin klo 16.30:sta alkaen vyöryy vähintään viisi sellaista tilaisuutta toistensa päälle, joihin minun olisi syytä osallistua. On kaupunkimme kulttuurilautakunnan kokousta, Satakunnan museon ystävät ry:n hallitusta, Pori-aiheista tieto-ottelua, kirjoittajien lukiaiset-tapahtumaa ym.
Jos olis valtaa, niin kuin on mieli, jäisin radion ääreen kuuntelemaan luontoiltaa. Teema on tällä kertaa kuin räätälöity meikäläiselle: menevät turkulaismuseo Aboa vetus &novaan keskustelemaan keskiajasta. Keskiajan asiat, myös silloinen luontomme tottakai, kiehtovat vallan turkasesti. Kysymys Pirkka-Pekka Peteliuksen paimentamille tietäjille hyörii mielessä niin ikään.
Valinnan ratkaisee toinen fraasi: kun vähästä on yksi poissa, se on paljon poissa. Manuscriptin reading-tapahtumaan, jolle Poritar Kirsi Nurmi keksi hyvän suomenkielisen nimen, lukiaiset, on yleensä ilmaantunut alle kymmenen kirjojen ystävää. Näin pelkään käyvän tänäänkin. Ohjelma on kyllä kuulemisen ja keskustelun arvoista. Nuori, pyörätuolilla liikkuva Ilari Koivunen lukee runokirjaansa Naamiohuvit, radioäänenä tuttu 'Eeva-Leena Vaahtio Selkämeri-kirjoituskilpailussa palkittua novelliaan ja Tiiratorpan emäntä satukirjaansa. Naamiohuvit ja Pikku-Nestorin koti löytyvät daisy-muotoisina äänikirjoina näkövammaisten kirjastosta.
Mitään pakkopottua eivät lukiaiset itselleni toki ole. Tuo runsauden sarvi vain panee ajattelemaan omaa ajankäyttöä. Pakenenko tarpeellisempia, ehkä yhdelle ihmiselle valtavan merkityksellisiä asioita tähän rumbaan? Tiedän puoli tusinaa yksinäistä, joille yhteydenottoni olisi se päivän ainoa varsinainen tapahtuma. Tulee vain lykätyksi ja lykätyksi soittoa käynnistä edes puhumatta. On liian helppo vedota "välttämättömiin" kiireisiin. Ja kun vielä varsinaisia töitäkin tehdä täytyy.
Tulee aika, jolloin MINÄ olen se soittoa tai edes tekstaria kaipaava yksinäinen. Muistaako vanhan ja sairaan Hannes-vaarin silloin joku? Jos muistaa, kokeeko minut enemmän velvollisuudeksi kuin kiinnostavaksi tuttavuudeksi? Jääkö jäljelle hän, joka viisi tilaisuuttaan ohittaen valitsee mielellään minut? Ehkä sinua varten on sellainen lähimmäinen.
Blogi: tiira-kirjat.blogspot.com
verkkokauppa: www.tiirakirjat.fi
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti